maanantai 28. marraskuuta 2011

Toinen sija Afrikan Cupissa Pretoriassa

Taas on yksi manner valloitettu kisaamisen merkeissä. Eilen täällä Pretoriassa käytiin ITU:n Afrikan Cup. Olin koko kisaa edeltävän viikon tosi väsynyt viikko sitten käydyn kisan, reilun vuorokauden matkustamisen ja 11 tunnin aikaeron takia. Niinpä olenkin nyt tyytyväinen, että sain rutistettua toiselle sijalle.

Kilpailu oli tapahtumana aikalailla päinvastaisuus viikko sitten käydylle Aucklandin maailmancupille. Kun Aucklandissa kilpailtiin miljoonakaupungin ydinkeskustassa, käytiin Pretorian kisa puolestaan täysin pusikossa. Uinti tapahtui pienessä leväisessä järvessä, jossa asusteli mm. rapuja ja gekkoja. Pyörä ajettiin kahtena lenkkinä mäkisillä hiukan huonokuntoisilla teillä. Juoksu kipitettiin pääasiassa hiekka- ja nurmikkopolkuja pitkin. Osallistujiakaan ei Pretoriassa montaa ollut, mutta mukana oli muutama ihan tasokas nimi jopa Koreasta asti, joten ihan kunnon kisan saimme aikaiseksi. Lisähaastetta toi se, että kilpailu käytiin jälleen noin 1600 m korkeudessa.

Itse kisassa uinti kulki nyt alkuun tosi hyvin. Vajaan kierroksen jälkeen vatsalihakset vetivät kuitenkin niin jumiin, että tipuin porukasta ja eroa kärkeen tuli uinnissa 1.25 min. Pyörän jouduin ajamaan kokonaan yksin kärjessä menevää muutaman hengen porukkaa vastaan. Jaloista ei oikein löytynyt potkua, lähinnä vain väsytti. Niinpä oli ihan ok, ettei ero kärkeen ollut pyörän jälkeen kuin noin 2.30 min. Juoksu kulki yllättävän kivasti, vaikka olin siinäkin tosi väsynyt ja kärsin edelleen vatsalihaskrampeista. Juoksin kuitenkin jopa pari minuuttia kovempaa kuin seuraavaksi nopein ja niinpä pystyin ylittämään maaliviivan toisena.

Kokonaisuutena kisasta jäi ihan hyvä maku. Ainakin se vahvisti käsitystä, että peruskuntotilanne ja etenkin juoksukunto ovat todella hyvällä mallilla. Jos en olisi juuri paria viikkoa tapellut noidannuolen kanssa, mikä aiheuttaa vielä tällä hetkellä noita vatsalihasvaivoja, saattaisi juokseminen olla nyt hurjan lennokasta. Lisäksi kisassa oli hyvää se, että väkisin väännetty toinen sija toi paljon ITU pisteitä.

Huomenna siirrymme Paulin kanssa täältä Pretoriasta parin sadan kilometrin päähän Potchefstroomiin, missä leireilemme pari viikkoa. Paikalla on Suomen yleisurheilumaajoukkue ja onkin tosi mielenkiintoista päästä tekemään joitain harjoituksia kestävyysjuoksijoiden kanssa. Ennen kunnon treenijakson aloittamista on nyt kuitenkin syytä ottaa pari päivää tosi kevyesti. Tänään vietimme mukavaa turistielämää ja kävimme safarilla katselemassa villieläimiä - kuvia tulossa :)

lauantai 19. marraskuuta 2011

Auckland WC - DNF

Enempää ei homma olisi tänään voinut pieleen mennä. Olin ihan kuollut uinnissa, täysin vetämätön olo. Pyöräkään ei kulkenut normaalisti, mutta saavutin silti muutamia tyttöjä ja lopulta saimme suht ok vuorovetoa aikaiseksi espanjalaisen Rodriguezin kanssa (kolmas Tongyeongissa ja Guatapessa).

Pari kiekkaa ennen maalia multa puhkesi kuitenkin takarengas. Ajoin noin kilsan ihan tyhjällä kiekolla ja sain sen vaihdettua, mutta hommaan kului kaikkineen niin paljon aikaa, että kun olin jo etukäteen pahasti perässä, jouduin lopulta keskeyttämään.

Harmittaa kyllä taas, että renkaankin piti vielä hajota. Ei kisasta enää hyvää sijoitusta olisi ollut mahdollista ottaa, mutta olisin tosi paljon halunnut nähdä, kuinka juoksu kulkee. Molemmat renkaat olivat vielä tosi uudet ja tarkastin ne erittäin huolellisesti juuri ennen kisaa, joten älyn huonoa tsäkää, että näin jälleen kerran kävi!

Toinen mikä kisasta tietty jäi harmittamaan, oli surkea uinti. En tiedä, mikä siinä nyt taas tökkii, kun se Koreassa jo vaikutti kulkevan. Yksi syy nyt tietty saattoi olla tämä selkä, sillä tänään vasta ekan kerran pystyin esim. hyppäämään veteen suht kivutta. Kisan aikana selkään ei kuitenkaan sattunut, joten en tiedä paljonko sen piikkiin voi epäonnistumista pistää.

Nyt päällimmäisenä fiiliksenä on taas, että kyllä tämä urheilu on välillä vähän turhan raskasta touhua. Nyt olen puolitoista viikkoa tapellut kipeän selän kanssa. On ollut aika kovaa, kun pitäisi valmistautua triathlonkilpailuun eikä oikein edes kykene kävelemään. Ihan tajun huonoa tsäkää tuo selkäkin, kun se on koko vuoden ollut täysin terve ja nyt juuri ennen pääkisaa se sitten prakasi, vaikka treeneissä tms. emme tehneet mitään muutosta. Tuntuu, että mun on pakko olla todella paha ihminen, kun päähän potkitaan tällä tavoin aivan koko ajan.

No, ei auta surkutella. Ylihuomenna matka nimittäin jatkuu vielä Etelä-Afrikkaan. Siellä on yksi pienempi ITU kisa viikon päästä. Toivottavasti edes se sujuisi. Motivaatiota yrittää on vielä. Kylmä fakta kuitenkin on, että olympialaisten suhteen peli alkaa olla todella heikon hiuskarvan varassa, kun sekä Guatapesta että täältä Aucklandista tuli keskeytys.

torstai 17. marraskuuta 2011

Kisaamaan!

Selkä on toipunut tosi hyvin ja tänään pystyin jo juoksemaan kivutta muutaman reippaamman pätkän. Ei yhtään liian aikaisin, kun kisa on ylihuomenna... Aivan täysin normaali kisaolo vielä ei ole, mutta eiköhän se tästä seuraavan vuorokauden aikana löydy :)

Puitteet kisalle ovat täällä mahtavat. Uinti tapahtuu Aucklandin pääterminaalilla ja pyörä- sekä juoksu kulkevat aivan ydinkeskustassa. Paikalle odotetaan kymmeniä tuhansia katsojia ja pääkatsomoon lippuja on jopa myytävänä. Parasta reiteissä on kuitenkin se, että pyöräily on todella mäkinen ja tekninen! Hurja 5 km kortteliruljanssi, joka sisältää muutaman kunnon putkimäen, pisimmillään reilut 500 m. Eli helpolla ei kukaan tule sunnuntaina pääsemään - sopii mulle!

Eli ei kun peukut pystyyn sunnuntaina. Kisa alkaa tosin suomen aikaa hiukan hankalasti klo 1 yöllä. Mutta sunnuntaiaamun ratoksi saattaa olla mukava vilkuilla, miten suomitytön kävi täällä toisella puolella palloa :)


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Noita iski Aucklandissa

Viime keskiviikkona saavuin erittäin pitkän matkustamisen jälkeen Aucklandiin. Olen kuullut Uudesta-Seelannista niin paljon kehuja, että odotin tänne pääsyä aivan intoa puhkuen. Eikä maa ole osoittautunut pettymykseksi: ainakin tämä Auckland on valtavan kaunis kaupunki ja ihmiset ovat superystävällisiä!

Valitettan vähän olen vaan vielä päässyt kaupunkiin tutustumaan. Heti torstaina sain nimittäin noidannuolen selkääni. Nuoli oli tosi terävä. Pariin päivään en pystynyt edes kävelemään muuten kuin kyyryssä kuten vanha muori. Pikkuhiljaa selkä on kuitenkin alkanut laueta ja olen kyennyt jo uimaan ja pyöräilemään. Kolmas tärkeä laji eli juoksu ei vaan vielä oikein onnistu, vaikka kuinka yrittäisin.

Eli hilkulle menee, miten käy ensi sunnuntaina kisattavan maailmancupin kanssa. Uskon ja toivon, että selkä toipuu ja pystyn silloin jo juoksemaan normaalisti. Sen sitten näkee, miten tällainen valmistautuminen vaikuttaa vireesteen. Parhaalla tuurilla normaalia runsaampi lepäily vaan herkistää entisestään ja psyykkisesti piinaava taistelu sisuunnuttaa tosi hurjaan menoon. Päivitän vielä loppuviikosta, kuinka tämä jännitysnäytelmä etenee...

Lisäsin muuten sivun oikeaan laitaan diaesityksen Kolumbiasta. Kannattaa käydä katsomassa, se oli nimittäin tajun hieno paikka!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Guatape WC - DNF

Tänään ei menny mikään putkeen. Päivä alko hillittömällä ukkosmyrskyllä, joka oli saanut aikaan maanvyörymiä kisareitille. Niinpä noin vartti ennen starttia meille ilmoitettiin, että kisan lähtö myöhästyy tunnin ja lisäksi kisataan vain sprinttimatkalla.

Oma kisani ei huonommin olisi voinut mennä. Olin uinnissa aivan poikki jo noin 200 metrin jälkeen. Rantauduin ihan viimeisten joukossa aivan liikaa kärjen perässä.

Pyörä tuntui koko ajan hiukan oudolle. Jalkojen hapotuksen lisäksi vaihteet eivät oikeen olleet kohdillaan, vaikka olimme säätäneet niitä edellisenä päivänä todella pitkään ja lopputulos vaikutti hyvältä. No, nyt 10 km ajon jälkeen polkimet löivät täysin lukkoon eikä vaihtoehdoksi jäänyt kuin hypätä radan sivuun. Syynä takapakan irtoaminen.

Nyt ottaa päähän jälleen kerran ihan tajuttomasti. En tajua, mikä uintia vaivasi, kun treenit ovat menneet niin putkeen. Ehkä syynä oli tämä korkea tai sitten porukkatreenien täysi puute harjoitusohjelmasta. Korkean vaikutus tuntuu hiukan huonolle selitykselle, sillä olo on täällä ollut aivan ok ja meno on tuntunut ihan normaalille. Voihan se silti olla, että korkea rankaisi vasta, kun meni tosissaan.

Oppina tästä voi ottaa, että selvittää paremmin, mihin on tulossa kisaamaan. On tämä meidän touhu nyt aika naurettavaa näpertelyä, kun huomasin itse vasta reilu viikko sitten, että kisa on parissa tonnissa. Energiani on yksinkertaisesti mennyt perustreenaamisen ohella lentojen, majoitusten yms. järjestelyyn (jotka joutuu luonnollisesti hoitamaan niin halvalla kuin mahdollista). Valmentajalle en tietenkään pysty maksamaan läheskään täyttä päiväpalkkaa, joten häneltäkään en voi vaatia, että huomaisi kaikki jutut. No, uskomatonta silti meiltä, että näin kävi ja sopeutuminen tänne korkealle saattoi siksi jäädä vajaaksi.

Nyt ei auta kuin jollain tavalla kasata pää ja suunnata ajatukset tulevaisuuteen. Huomenna on edessä lento Uuteen-Seelantiin, jossa on maailmancup parin viikon päästä. Sinne matkustan yksin, mikä kyllä jänskättää hieman, sillä täällä Kolumbiassa isän huollosta on ollut aivan äärettömän suuri apu. No, toivotaan kuitenkin, että saisin Aucklandissa vihdoin aikaiseksi sellaisen suorituksen, mihin treenien perusteella uskon pystyväni. Matka siis jatkuu.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kolumbiassa

Kauden 2011 viimeinen ja erittäin tärkeä kisareissu on käynnissä. Eikä reissu ihan pikku rundi olekaan, sillä tarkoituksena on seuraavan kuukauden aikana kiertää maailman ympäri ja kisata kolmella eri mantereella...aika hurjaa!

Saavuin eilen noin 1,5 vrk matkustelun jälkeen Kolumbian Guatapeen. Matka sujui muuten hyvin, mutta pyörälaukku on edelleen jossain Pariisin hujakoilla.... arrgggghhhh!!! Toivottavasti pyöräkin saapuu pian, sillä sunnuntaina edessä on kova maailmancupin kisa. Koitoksesta on tulossa yksi jännimmistä - ja aivan varmasti myös rankimmista - mitä olen ikinä tehnyt. Kisa käydään nimittäin yli 1900 m korkeudessa!!! Korkeus on kilpailemista ajatellen todella huima, sillä tietääkseni esimerkiksi maastohiihdossa kisat ovat korkeimmillaan 1700 metrissä. Mutta niin vaan on triathlonin maailmancup viety lähes pariin tonniin ilman, että asiaa on edes viitsitty mainita kansainvälisen triathlonliiton sivuilla mitenkään ylimääräisesti...?!?

Korkeaan sopeutuminen jänskättää, sillä sopeutumisaika jää minulla nyt hyvin rajalliseksi. Aikaa on viisi kokonaista päivää, kaksi ekstra yötä ja vajaa vuorokausi lentokoneessa. Tämän pitäisi juuri riittää. Hiukan kuitenkin saattaa tulla tasoitusta niille maajoukkueille, jotka ovat leireilleet viime viikot korkella. Mutta näin yhden naisen maajoukkueena etenkin, kun korkealla treenaamisesta on kertynyt erittäin vähän kokemusta, uskomme, että oli hyvä ratkaisu tehdä viimeistelytreenit kotona ja matkustaa vasta sitten vähähappiseen ilmaan ja outoon paikkaan. Jos kroppa vaan toimii normaalisti ja ehdin sopeutua, niin olen aika saletti, että vuoristoilman tarjoama lisärankkuus on minulle vain suuri etu.

Kotisuomessa viime viikot sujuivat tosi jees. Palautuminen Tongyeongin maailmancupista kävi vikkelään ja saimme lyhyen loistavan treenijakson aikaiseksi. Mitään ihan älyttömän kovia settejä en enää tehnyt, vaan Paul jarrutteli kovissakin treeneissä sen verran, etten päässyt repimään ylisuorituksia. Joka tapauksessa kunto tuntuisi jälleen nousseen himpun verran. Itse asiassa vauhdit vaikuttivat joka lajissa paremmille kuin ikinä, mikä antaa kyllä loistavan fiiliksen kisoihin.

Näin päivän oleilun jälkeen olo on kyllä pitkän matkustelun, aikaeron ja ehkä myös tämän korkean takia vielä aikas nihkeä. Mutta eiköhän se tästä parane, kun malttaa ottaa rennosti pari päivää! Paikkana tämä Guatape on kyllä aivan upea. Kylää ympäröi valtava kirkas järvi ja luonto on tosi vihreää eli kyllä näissä vuoristomaisemissa kelpaa vaikka nautiskella kolumbialaista kahvia :)