tiistai 4. marraskuuta 2014

Huikea kausi 2014

Synkkänä syyspäivänä on kiva palata fiilistelemään viime kautta. Tässäpä urheilulliset kohokohdat. Enpä olisi paljon hienompia kohokohtia voinut toivoa.


ITU Pitkämatka MM-kisa, Weihai, HOPEAAAA!!! 


Urani toistaiseksi hienoin saavutus. Selkäkramppi laukesi viime hetkillä ja sen jälkeen kaikki meni aikalailla putkeen! Kroppa tuntui vahvalle ja nopealle ja jaksoin loistavasti loppuun asti. Voitin itseni ja yllätyksekseni myös melkein kaikki muut!?!?! WOW.



Ironman 70.3 St Pölten, 2. sija 

Varsinkin juoksu kulki loistavasti. Muistan ihan yllättyneeni, kun meno tuntui niin älyttömän hyvälle. Juoksuaikani on ainakin toistaiseksi kauden 2014 nopein koko maailmassa Ironmanin ja Challengen puolikkailla. Toki reitit ja kelit vaihtelevat eikä eri triathlonkisoissa tehtyjä aikoja voi täysin verrata. Mutta vaikka käytettäisiin hiihdosta tuttua vertailutapaa eli verrattaisiin aikaani samassa kisassa olleisiin kilpakumppaneihin ja heidän kesän muihin kisasuorituksiinsa, taisin tassuttaa ihan maailman kärkitason vauhtiaHawaiin moninkertaisen kymppitytön Gina Crawfordin bloggaus oli aika mmentävä: Kaisa Lehtonen came past me at around 6k and she was running so fast. She ran a 1.16. Wow!! Gosh I am trying to run close to 1.20 but it seems the benchmark has changed. There used to be only a couple of women Rinnie, Kelly Williamson, Caitlin Snow who could run so fast but the last 2 races I have done you have had to run well under 1.20 to win.



Ironman 70.3 EM Wiesbaden, 5. sija 


Kroppa oli jostain syystä hiukan alavireinen. Sain kuitenkin kaivettua hyvin sisua ja olin lopulta viides eurooppalainen ja koko kisan kuudes. Kesällä 2013 olin samaan sijoitukseen todella tyytyväinen...nyt täytyy myöntää, että pyrin parempaan. Mutta hieno taistelutulos silti.



SM Puolimatka, Joroinen, kultaa 


Voitto legendaarisessa Joroisten SM kisassa oli jälleen tosi hieno kokemus. Ykköspalkinto oli aikalailla elintärkeä myös kauden budjettini kannalta. Kiva kesäpäivä kruunautui, kun sain nauttia hienosta triathlonfiiliksestä ja pääsin kannustamaan valmennettaviamme ja monia muita Suomen triathlonhulluja ;)




SM Sprintti, Sääksi, kultaa 


Sprinttaaminen on kivaa ja SM kulta aina arvostamani saavutus. Kylmän alkukesän takia tämä kisa ei kuitenkaan ollut mitään iloista revittelyä. Onneksi mulla on ihania huoltajia ja kakkosvaihdossa pääsin liioittelemaan varpaitani lämpimään kylpyveteen...enpä ollut sitäkään ennen kisatilanteessa testannut.



Katja Väisänen, minä ja Anni Antikainen. Hiihtovarusteet päällä kesäkuussa...


Elämäni paras harjoitusvuosi


Tää on ehkä vähän hassu kohokohta, mutta silti yksi tärkeimmistä. Treenasin enemmän ja laadukkaammin kuin koskaan aiemmin. Homma pysyi kuitenkin hyvin tasapainossa ja kroppa lähes terveenä. Astma ja kylkikramppi tosin laskivat tehoja kesän treeneistä ja maksimitreenejä ei juuri tullut tehtyä, mikä ei ehkä ollut paras juttu kisakunnon kannalta. Toisaalta vuosi oli tajuttoman hyvää pohjan rakentamista. Lisäksi on kiva tietää, että takataskussa on vielä vaikka kuinka monia temppuja, joilla saamme lisää vauhtia. Oon innoissani ja motivoituneempi kuin koskaan!
 




KIITOS KAIKILLE TUKIJOILLENI - yhteinen kautemme 2014 oli hauska, hikinen ja HUIKEAN HIENO!