torstai 23. heinäkuuta 2015

SM kultaa Joroisilta ja loppukauden kisasuunnitelmat

Viime viikonloppuna käydyt puolimatkan (1,9 km / 90 km / 21,1 km) SM kisat sujuivat mainiosti. Voitin Suomen mestaruuden. Pääsin nauttimaan mahtavasta Suomessa kisailemisen fiiliksestä. Sain pitkän rennon kovan "treenin", joka kulki oikeastaan odotettua paremmin.

Maria Söderström, minä ja Aino Luoma.
Kilpailun uinti oli jostain syystä hiukan väsynyttä. Ehkä kisan alkumatkasta painoi Joroisten koitosta edeltänyt 8 vrk melko kova ja paljon määrää sisältänyt treenisatsi tai sitten kädet olivat vaan poikki muutama päivä ennen kisaa tehdyatä "rennon kovasta" allasuinnista junnupoikien peesissä ;) Onneksi uinti on viime aikoina ollut teknisesti ehkä parasta menoa, mitä oon ikinä vedellyt ja niinpä nyt vähän tahmeahkon päivän rento suorituskin riitti hyvään uintivauhtiin ja nousin vedestä ekana yhdessä Mira Leskisen kanssa.

Pyöräily lähti käyntiin ihan mukavasti. Muutimme hieman ajoasentoani Motalan MM-kisan jälkeen ja nyt tuntuu, että saan paremmin oikeat lihakset käyttöön eikä pyöräily mene pelkästään etureisille. Vedin perusajoa about 45 km kohdalle Rantasalmelle asti, kunnes valkku Paul Sjöholm huusi tiukasti, että rauhoita selvästi ja niinpä hieman himmasin vauhtia. Ihan ironman-vauhtiin en tosin kuitenkaan tainnut malttaa hidastaa. Vähän vaikea sanoa, minkä matkan teholla ajoin, mutta kivaa ja melko letkeää meno joka tapauksessa oli. Ohitin pyöräillessä muutamia pro sarjan miehiä, mutta olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että miesten ja naisten kisat pitäisi erottaa toisistaan kunnolla niin Suomessa kuin ulkomailla ja niinpä pidin huolen, että "peesasin" (olin silti sen vaaditun 10 m takana!) miehiä koko 90 km lenkin aikana tarkasti laskettuna yhteensä 2-3 km.

Juoksu oli päivän kivoin osuus. Tarkoituksenamme oli, että mikäli tilanne sallii, kipittäisin rennosti ihan vaan sellaista vauhtia, jota jaksaisin ironmanin. No, keskarikseni taisi tulla melko mutkaisella ja mäkisellä reitillä about 3.48 min / km eli ehkä menoni ei ihan täysin realistista ironmanmenoa ollut... mutta helpolle juoksu silti tuntui ja olenkin ihan älyttömän positiivisesti yllättynyt hyvästä vauhdistani myös miesten sarjalaisiin verrattuna, sillä sain juoksuosuudella takkiin miesten voittajalle vain 2.02 min ja kakkoselle 1 sekunnin. Oho. Juoksukunto taitaa siis olla aika jees :).



Haluan myös kiittää kaikkia Joroisissa mukana olleita mahtavasta kilpailupäivän yleisfiiliksestä sekä pirteästä kannustuksesta! Etenkin juoksuosuudella tunnelma oli ihan uskomattoman hieno. Katsojia oli lähes koko reitin varrella. Harvoin olen päässyt läpsyttelemään niin monia käsiä vikojen kilsojen aikana kuin Joroisilla. Ehkä liikuttavimpia kannustajia olivat reitin varrella sisukkaasti seisseet lapset sekä vanhainkodin pihalla istuskelleet vanhukset. Myös kanssakilpailijoiden kannustus tuntui tosi hyvälle; sori vaan kun en jaksanut kannustaa teitä kaikkia takaisin, sillä mun kannustajia osoittautui olevan ihan uskomattoman paljon ja vaikka meno tuntui helpolle, en nyt ihan koko aikaa kuitenkaan voinut puhua... Oli joka tapauksessa tosi liikuttavaa huomata, että olen ilmeisesti viimeisen vuoden aikana saavuttamallani menestyksellä pystynyt tuomaan iloisia hetkiä yllättävänkin monelle triathlonista innostuneelle suomalaiselle :)

Niin ja nyt lopuksi ajattelin paljastaa loppukesän kisasuunitelmani. Päätavoitteenani on Ironman Barcelona 4.10. ja haluan mennä ihan älyttömän kovaa  tässä ironmanmatkan debyytissäni :) Niinpä elokuu on varattu treenaamiselle, mikä samalla mahdollistaa sen, että pääsen tekemään lisää kisoja koti Suomessa! Kalenteriini on laitettu olympiamatkan SM kisa Kuopiossa 8.8. sekä Turku Triathlon Weekendin puolikas 16.8. Syyskuussa haen vauhtia ja ensi vuoden Hawaiin pisteitä myös kansainvälisestä koitoksesta, 13.9. käytävästä Ironman 70.3 Ruegenista. Jee - paljon kivaa on siis tulossa!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Joroisille SM kisaan

Ensi lauantaina kilpailen puolimatkan (1,9 km / 90 km / 21,1 km) SM kisassa Joroisilla. Kyseisestä tapahtumasta on jo muodostunut mukava kesäperinne ja on tosi hauskaa lähteä Joroisille kisaamaan sekä moikkailemaan triathlontuttuja. Niin ja SM kisan lisäksi starttaan muuten myös perjantaina sprinttiviestissä Squeezy Pro Teamissa.

Palautuminen Motalan MM-kisasta on sujunut oikeastaan jopa odotettua nopeammin. Toki yleisfiilis oli muutamia päiviä tosi väsynyt, mutta jalat eivät kipeytyneet juuri ollenkaan, joten saimme jo pian kisan jälkeen tehtyä hyviä pk treenejä.

Viime viikon loppupuolella vuorossa oli puolestaan ihan kunnon kevennys. Olin neljä päivää Italiassa lomailemassa ilman pyörää. Edellisestä ulkomaan lomamatkastani taitaa olla about kymmenen vuotta, joten taisi olla aikakin ottaa kunnon irtiotto arjesta... arvatkaapa vaan, oliko kivaa ja tekikö hyvää :)!!!

Italian kauniita rantamaisemia.
Italian reissun jälkeen olenkin sitten taas treenannut ihan kunnon tohinalla 4-5 h treenipäiviä. Tarkoituksena on keventää treenejä selvästi torstaiksi ja perjantaiksi ennen kuin lauantaina luvassa on pitkä kova puolikkaan setti :) Kivaa!