maanantai 1. kesäkuuta 2009

Palauttelua

Viime viikko meni hieman alavireisissä fiiliksissä. EM Duathlon reissun jälkeen yleisolo oli aikas väsy ja lisäksi oikea takareisi meni kisasta ihan älyttömään kramppiin. Niinpä sitten alkuviikosta harrastin lähinnä terveysliikunnaksi laskettavaa kuntoilua.

Loppuviikkoon saimme kuitenkin tehtyä hyvän neljän päivän määräjakson, jossa oli etenkin uintia tosi paljon. Lauantaina kävin myös Kuusijärvellä aloittamassa Suomen triathlonkauden kolmen lajin yhteistreenillä. On se vaan kivaa, kun pääsee tekemään täysin omaa juttua ja vielä helteisessä kesäsäässä!

Ensi viikolla olisi sitten edessä vähän reippaampia harjoituksia. Treenikisoja olisi viikonlopun tienoolle tarjolla vaikka millä mitalla: pyöräilyssä SM-kortteli, Porvoon ajot, Pirkan pyöräily ja Solvallan tempo; juoksussa 3km ratakisa; duathlonissa SM-sprintti ja triathlonissa Ikaalisten pikamatka sekä HelTri:n rykäisy. On se vaan harmi, kun kaikki kiva kasautuu samaan pakettiin...tällä kertaa päätimme kuitenkin panostaa lajinomaiseen menoon ja osallistun näillä näkymin ainakin Ikaalisiin (jos keli ei ole liian kylmä, sillä palelemaan en väkisin lähde ;) ).

Ps. Tein tässä joutessani (tenttiin lukemisen ohella...) pari diaesitystä menneistä kisoista tuonne sivun oikeaan reunaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti