perjantai 14. tammikuuta 2011

Pohjan rakentamista ja ravintolisien kokeilua Kanarialla

Kanarian leirin loppu sujui mukavasti ja saimme varastoon loistavan parin viikon setin peruskuntoilua. Pitkien mäkisten pyörälenkkien lomassa uin edelleen tosi paljon ja teimme myös muutaman kunnon triathlontreenin – hienoa päästä harjoittelemaan omaa lajia jo tässä vaiheessa kautta! Kontrollimäkien perusteella myös kunto vaikuttaisi olevan odotettua paremmassa jamassa, mutta onhan sitä vielä runsaasti rakennettavaa ennen kuin olen kisatikissä...

Uutuutena leirillä kokeilin paria ravintolisää. Tyrnivalmisteita (rouheita, mehupuristeita, kokonaisia marjoja, keksejä ja muroja) olen syönyt jo syksystä lähtien, mutta nyt pääsin ekaa kertaa testaamaan niitä kovan treenijakson yhteydessä. Tyrnimarjarouheessa on tosi paljon ja monipuolisesti erilaisia bioaktiivisia aineita kuten vitamiineja, kivennäisaineita, lukuisia antioksidatiivisia yhdisteitä ja tärkeitä rasvahappoja. Tyrnin lehdet sisältävät puolestaan runsaasti muun muassa kivennäisaineita, flavonoideja, aminohappoja ja erästä yhdistettä, jolla ainakin teoriassa voisi olla rentouttava ja palauttava vaikutus. Rouheiden ja jauheiden lisäksi söin pitkillä lenkeillä Maximin urheilupatukoiden ja urheilujuomien ohella myös tyrnikeksejä, joiden ravintosisältö on huomattavasti laadukkaampi kuin tavallisten myslipatukoiden yms. Tyrnien ja perinteisten urheilujuomien yms. ohella käytin myös erästä toista kestävyys-urheilijoiden muutamia vuosia sitten suosimaa lisää, josta kerron kuitenkin enemmän vasta seuraavissa kirjoituksissa…

No, toimivatkos lisät? Mahdotonta tietysti sanoa mitään varmaa, mutta ainakaan tällä leirillä en kovasta rasituksesta huolimatta niitannut kertaakaan, kuten useimmilla aiemmilla leireillämme. Helposti mukana kulkevat marjavalmisteet ovat toimiva lisä etenkin ulkomaanleireillä ja kisamatkoilla, joilla monipuolinen kasvisten syöminen rajoittuu yleensä pääasiassa iltaruokailuun. En ole ikinä ollut ravintopillereiden kova puputtaja ja olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkien ravintoaineiden saanti on parempi pitää kohtuullisena ja monipuolisena kuin nauttia esim. yksittäisiä vitamiineja mega-annoksina. Odotan mielenkiinnolla miten nämä suomalaisesta luonnosta saadut ravintolisät toimivat jatkossa entistä kovempien treenisettien yhteydessä.

Kausi jatkuu seuraavaksi vajaan neljän viikon Suomi-jaksolla. Pääasiana tulee edelleen olemaan uinnin kehittäminen. Helmikuun alussa lähdemme sitten taas pariksi viikoksi Kanarialle, tällä kertaa Fuerte Venturan Playitas -triathlonkeskukseen. Tämän leirin jälkeen olen noin viikon Suomessa ennen kuin matkustan treenaamaan ja kisaamaan Australiaan. Eli tulossa on erittäin mielenkiintoinen ja haastava kevätkausi!

Juoksua aamuauringossa:



Hotellin pitkä allas:


Valmentajan ravintolisät:

lauantai 8. tammikuuta 2011

Lämpimässä Kanarialla

Leiri Maspalomasissa on loppupuolella. Takana on kymmenen päivää leirielämää, parhaillaan vietämme kaksiviikkoisen setin toista kevyttä päivää ja edessä on enään kolme huhkimispäivää ennen kylmään Suomeen palaamista.

Säät ovat olleet koko leirin ajan parhaat mahdolliset: noin 25 C lämpöä ja sateesta ei tietoakaan. On kyllä ollut älyn kivaa lyhyissä ja uida auringon alla! Treenaaminen on onnistunut hyvin ja oikein tuntee kuinka kunto kohoaa. Pääpaino leirillä on ollut perusharjoittelussa ja vauhdeilla emme ole juuri revitelleet. Tarkoituksena on ollut nostaa peruskuntoa ja jalostaa joulukuun voimajakson jalkoihin tuoma potku lajinomaiseksi. Ja siihen nämä Maspalomasin mäet sopivat loistavasti.

Pyöräilyn lisäksi noin 30 h treeniviikkoihin on mahtunut paljon uintia - pääasiassa avoveteen totutellen. Mukavana yllärinä hotellissamme on myös 75 m pitkä lämmitetty ulkoallas, jossa palauttavat iltauinnit ovat sujuneet sukkelasti. Juoksun suhteen leiri on ollut hyvin varovainen (= ärsyttävän varovainen), sillä toisessa pohkeessani on ollut aika pahaa jumia jota emme ole haluneet ärsyttää yhtään riskillä.

Kerron lisää yhteenvetoa tästä leiristä sekä tulevista viikoista heti Suomeen palattuamme! Sitä ennen nautiskelemme vielä Paulin, Jarnon ja Jannen kanssa parista triathlontreenistä täällä lämpimässä :)