torstai 3. toukokuuta 2012

Meksikossa

Suomiviikko hurahti siivillä. Viikon päätehtävänä oli toki hoitaa kroppa kuntoon ja selvittää, mikä tauti on ollut kiusana. Niinpä vierailinkin pariin otteeseen Helsingin Urheilulääkäriasemalla, missä multa otettiin mm. perusverikokeet ja EKG. Aivan selvää vastausta taudista emme saaneet, mutta esim. mykoplasma saatiin laskuista pois ja todennäköisimmälle vaihtoehdolle jäi tavallinen sitkeä virustauti, joita ikävä kyllä on nyt paljon liikkeellä. Eli minkäänlaista lääkitystä en taudin taltuttamiseksi tarvinnut, vaan ainoana parantumiskeinona oli ottaa sopivan kevyesti ja odotella.

Näiden lääkärikäyntien lisäksi sain myös purukalustoni priimakuntoon, kun hammaslääkäri Timo Torniainen Pikku Huopalahden Hammaslääkäriasemalla rassasi suutani maratonin mittaisen vastaanoton ajan. Suun kunto voi vaikuttaa tosi paljon yleisvointiin ja tietty myös suorituskykyyn, joten oli älyttömän hyvä juttu saada tällainen ekstraperusteellinen hoito. Huomasi kyllä, että monet pikkukrempat oli täysin sivuutettu YTHS:n hammashoidossa, johon olen viime vuodet luottanut...

Onneksi olotilani parani koko suomessa oleilun ajan ja viikonlopun tienoolla saimme tehtyä jo muutamia tosi hyviä treenejä. Niinpä päätimme matkustaa tänne Meksikon Huatulcoon, missä käydään maailmancup ensi sunnuntaina. Kisasta tulee tosi kova, sillä keli on kuuma ja pyöräreitti on raskas muutamine kunnon mäkineen. Mutta sehän sopii mulle! Toivotaan, että nyt taudin rippeetkin on karistettu ja saan normisuorituksen aikaiseksi!!! Olympiapaikka on nimittäin edelleen ihan haarukassa eikä EM-keskeytys romahduttanut tilannettani yhtään pahasti.

Ai niin, viime viikolla pääsin myös telkkariin, kun Sportmagasinet oli seuraamassa perjantaina aamutreeniäni. Ohjelma tulee 8.5., kannattanee katsoa :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti