torstai 27. joulukuuta 2012

Kiitos vuodesta 2012!

Kiitos yhteistyökumppaneilleni ja kaikille tukijoilleni vuodesta 2012! Oli mahtavaa, että olitte apunani yhtenä elämäni jännimmistä ja vauhdikkaimmista jaksoista. Ilman teitä en olisi millään pärjännyt. Kiitos :)

Kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen tiukka kisaputki ympäri maailmaa. Parhaimpia saavutuksiani olivat 11. sija olympiamatkan maailmancupissa, 2. ja 3. sija continentalcupissa ja 3. sija Challenge sarjan puolimatkalla. Ja sivussa pari Suomen mestaruutta. Upeita saavutuksia! Mutta tavoitteeseeni en päässyt, vaan jäin sijan päähän Lontoon olympiapaikasta.

Sain kuitenkin tänä vuonna mielettömiä kokemuksia, mistä olen todella kiitollinen. Opin myös tajuttomasti - huippu-urheilusta, triathlonista sekä elämästä yleensä - ja näitä oppeja pystyn varmasti hyödyntämään tulevaisuudessa.

Vuosi 2013 tuo mukanaan uutta kivaa, vähän mallia "paluu juurille". Olen usean vuoden kisaputken jälkeen päässyt palaamaan harjoitusvuoden rytmityksessä perinteiseen malliin, mikä tietää aikaa rakentaa kuntopohjaa ja kehittää kaikenmoisia yksityiskohtia. Talvi ja kevät kuluvatkin pitkästä aikaa supertuottavan peruspuurtamisen parissa. Henkistä tasapainoa tulen saamaan myös vihdoin keväällä pöytälaatikkoon pöllähtävistä ravitsemustieteen maisterin papereista. Tavoitteet pysyvät silti uinnissa, pyöräilyssä ja juoksussa :)

Onnea ja iloa vuodelle 2013!

2 kommenttia:

  1. Onnea vuodelle 2013
    Timo L

    VastaaPoista
  2. Onnea vuodelle 2013 :)

    t: eräs kuntohölkkääjä

    VastaaPoista