keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 tärkeimmät tapahtumat

Vuoteen 2013 mahtui monia hienoja hetkiä. Kiitos valmentajalleni Paul Sjöholmille, perheelle ja ystäville, Hansatonille, Kuulohansalle, TriForFunille, Velo & Oxygenille, Nikelle, Ice Powerille, Powerbarille ja kaikille muille minua tukeneille!

Talvella leireilimme 2 x 2 viikkoa Maspalomasissa. Nautin vuorista. Oltren sähkövaihteet toimivat kuin unelma.
SM puolimaraton kulki, tuloksena pronssia (1.16.30).

SM maastot. Väsynyt juoksu ja 8. sija. Huippua oli kuitenkin KU-58:n joukkuekulta Lauran (3.) ja Sannan (16.) kanssa!

Gradu kansissa, musta tuli maisteri  (ETM / ravitsemustiede). Hassu juttu, että tää meinaa aina unohtua mennyttä vuotta miettiessä...taitaa olla niin, että opiskelujen loppusuora kesti sen verran kauan, että henkinen valmistuminen tuli ennen virallisia papereita.
SM Sprinttimatkalta kultaa. Selkä varoitteli juoksuosuudella ja olisi pitänyt malttaa ottaa hiljempaa.
Kesän pahin floppi vajaa viikko sprintti SM kisan jälkeen. Olympiamatkan EM kisoissa selkä oli jäykkä kuin rautakanki. Ei kulkenut yhtään ja oli pakko keskeyttää juoksussa, kun sattu niin perhanasti.
Heinäkuun alkupuolella pääsin ekaa kertaa elämässäni ajamaan ihan oikealla aika-ajopyörällä. Jee jee!
Puolimatkan Suomen mestaruus Joroisten upeasta klassikkokisasta.
Kesän isoin kisa ja paras saavutus. Ironman 70.3 EM 5. sija!!!
Kisakausi päättyi Challenge Walchseessa hienoon 3. sijaan.

2 kommenttia:

  1. Moikka!

    Kiva lukea tiivistelmä sun viime vuodesta ja tsemppiä tuleviin haasteisiin :)

    t: eräs kuntohölkkääjä

    VastaaPoista
  2. Hei! Milloin kuulemme sinun ensi kesän suunnitelmista? Ne varmaan on kuitenkin jollain tasolla jo lyöty lukkoon? :)

    VastaaPoista