sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tyhjällä renkaalla 11. Almeressa

Kauan voi jaksaa, kun koko ajan potkitaan päähän? Ei uskoisi, että tällasta epäonnea voi olla ihan jatkuvasti... Vaikka mielestäni elän ja ajattelen hyvästi, niin oonko kuitenki tehny jotain pahaa, kun huono karma ei tunnu hellittävän?!!!????

Lähtökohdat tän päivän kisaan ei olleet parhaat mahdolliset. Flunssa suuttui, kun rääkkäsin sitä viime viikonlopun kisassa ja tällä viikolla ääntä alkoi tulla kurkusta vasta torstain paikkeilla. No, onneksi kroppa taas kokosi itseään ja eilen alkoi olla jo melko terve olo nuhaa lukuun ottamatta. Joka tapauksessa kaikki viimeistelytreenit jäi väliin ja olo oli aikas voimaton. Hullun huonoa tuuria tämä flunssakin, sillä en oo moneen vuoteen ollut muutamaa päivää kauempaa kipeänä ja just nyt iski parin viikon tauti.

Vaikka uinti ei kovin hyvälle tuntunut, niin selvisin siitä OK ryhmään ajamaan. Kova pyörätykki Swallow ja Vodickova olivat koko kisan ajan johdossa, mutta meidän porukka saavutti kakkosryhmää jatkuvasti. Lopulta se saatiinkin kiinni. Itse en vaan ollut siinä vaiheessa geimeissä mukana, sillä parin kymmenen kilsan jälkeen pyörästäni alkoi kuulua kummaa ääntä. Kauhukseni huomasin takarenkaan tyhjentyvän jatkuvasti. Pari kierrosta pystyin sitkuttelemaan pehmeällä renkaalla ryhmän mukana, mutta 11 km ennen maalia tipuin mutkaisella mukulakivipätkällä. Luovuttaa en halunnut, vaikka rengas oli tässä vaiheessa jo tosi löysä. Päätin ajaa loppuun vaikka väkisin. Reidet olivat ihan poikki eikä pyörä tuntunut liikkuvan yhtään, mutta pääsin vaihtoon parisen minuuttia ison porukan perässä.



Juoksussa olin ihan poikki. Askel oli tosi raskas ja 10 km tuntui maratonille. Enpä silti päästänyt siinä ketään takaryhmäläisiä ohitseni ja maalissa olin about 11. Edes maaliin pääsy oli tärkeää, sillä jos kolmen viikon päästä käytävä Kreikan Eurooppa Cup menee okei eikä epäonni enää vaani, niin saatan saada Suomelle maapaikan olympialistalta.



Nyr ketuttaa silti tajuttomasti!!!!! Aika kovaa touhua myös budjetille, kun epäonnen takia ei saa mahdollisuutta palkinnoille ja liitolta tulee matkatukea sen mukaan, paljonko häviää ajallisesti kärjelle. Onneksi syksyllä on vielä neljä kisaa tulossa. Sisusta niissä menestyminen ei ainakaan jää kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti