torstai 7. helmikuuta 2013

Loistava leiri Kanarialla

Takana on kauden ensimmäinen treenileiri, kaksiviikkoinen tutussa Kanarian Maspalomaksessa. Olimme reissussa valkku Paulin kanssa ja tavoitteena oli, että harjoituskausi avataan kunnolla tällä leirillä. Leiri tuli tosi tärkeään väliin, sillä se katkaisi sopivasti kaiken muun touhuamiseni. Vaikka syksyn gradu-, valmennus- yms. kiireet tekivät päälle ehdottomasti hyvää, oli nyt aika palata ammattimaisen urheilijan päivärytmiin - ja mahtavaa meininkiä treenaamisen, kehonhuollon ja päiväunien täyteiset päivät olivatkin!

Harjoittelun suhteen leiri oli yksi parhaista, mitä olen tehnyt. Se onnistui just suunnitelmien mukaan. Painotus oli tietenkin pyöräilyssä ja pk-treeneissä, mutta "tyhjien" kilsojen keräämistä ei juuri tullut tehtyä, vaan treenaamista voi kuvailla huippulaadukkaaksi. Paikkana Gran Kanaria oli tähän vaiheeseen kautta aivan loistava, sillä pk-AerK tehon lajivoimaa tuli vuoria kivutessa ihan luonnostaan. Mäkipyöräilyjen lisäksi leirin kohokohtia olivat muun muassa muutamat triathlonit sekä mäkijuoksut.

Kontrollitreenien perusteella myös kunto vaikuttaisi olevan jopa ällistyttävän hyvällä mallilla. Syksy meni sekä harjoittelun että kontrollien suhteen aikas rennosti eikä kuntotilanne ollut kovin tarkkaan selvillä ennen tätä leiriä. Mutta nyt sain yllättyä iloisesti, sillä pk-vk sykkeiden ja tuntuman juoksuvauhteja voi kuvailla jopa hurjan hyviksi, itse asiassa ehkäpä jopa paremmiksi kuin koskaan ennen ;). Myös uinti vaikuttaisi kulkevan niin kuin pitää ja pyörälläkin ylämäet sujuivat kevyesti kuin vuorikauriilla. Ainoa selvä heikkous tuntui olevan vauhdikkaat ja kiemuraiset alamäet, joissa valmentaja pyyhälsi karkuun... Täytyy psyykata rohkeutta ennen ensi leiriä!

Kokonaisuudessaan leiri ei ollut äärirasittava, vaan nyt Suomeen palatessa on tunne, että treeni-intoa on valtavasti. Kroppa tuntuu hyvälle, pieniäkään vamman poikasia ei ole ja pääsemme varmasti pian jatkamaan tuottavaa perusharjoittelua. Tärkeää on edelleen pitää maltti matkassa - välillä kaikenmaailman juttuja lukiessa tuntuu, että maapallo on pullollaan urheilijoita, jotka ovat huippuvireessä treenikaudella, mutta kisoissa vauhtia ei sitten löydykään...tänä vuonna en aio olla yksi heistä! Nyt on siis edelleen tärkeää olla hurjastelematta treenien suhteen ja osata siirtää omat urheilut silloin tällöin kunnolla sivuun kuten syksyllä. Ja se onnistuukin helposti, kun pääsen taas kouluttamaan mahtavaa valmennusporukkaani :)

4 kommenttia:

  1. Koska alkaa kisakausi?

    VastaaPoista
  2. Trikisojen avaus on vielä vähän auki... mutta sitä ennen käyn hakemassa potkua sivulajeista ja kipitän SM-maantien sekä SM-maastot :)

    VastaaPoista
  3. KIva lukea kuulumisistasi ja treeneistäsi:)

    t. eräs kuntoilija

    VastaaPoista
  4. Pitääkin alkaa lukemaan tätä sun blogia. Ihan vaan nähdäkseni millä mielellä ammattilainen tätä lajia taittaa eteenpäin. :)

    t. Kuntoilija Nummelasta

    VastaaPoista