tiistai 6. syyskuuta 2011

Triathlonin riemua Stadikalla

Edellisestä blogikirjoituksesta on hurahtanut aika kauan aikaa. Syynä on se, että päivät ovat sisältäneet lähinnä treeniä, lepoa sekä syömistä ja jännitystä elämään on tuonut vain kunkin suoritteen kokoluokan vaihteleminen. Todella mukavasti ne loppukesän viikot kuluivat kyllä niinkin. Ja mikä tärkeintä, kroppa alkaa valmistua syksyn kisakautta varten.

Mukavaa vaihtelua urheilijaelämän spartalaiseen päivärytmiin toi kuitenkin Uimastadikalla reilu viikko sitten pidetty Helsinki City Triathlon. Oli ihan mieletöntä, kun Stadikalla kisaili päivän aikana yli 1100 yksilökilpailijaa ja noin 150 kolmen hengen viestijoukkuetta!!! Tapahtuma on vuosi vuodelta kasvanut huimaa vauhtia ja tälläkin kertaa Stadikalla näkyi harvinaisen paljon liikunnan riemua eikä triathloniin valitettavan usein liitettyä hampaat irvessä pingottamista ollut lainkaan havaittavissa. Liikunnan riemun fiilis tarttui myös muhun niin vahvasti, että päätin ihan loppuhetkillä käydä itsekin vetämässä koitoksen läpi TriForFun -henkisesti hymyssä suin :)

Viikonlopun aikana olin myös HCT:n järjestelyissä melko vahvasti mukana ja "työpäiväni" venyivät lähes kellon ympäri. Silti tunsin olevani melkein laiska, sillä aktiivisimmat puuhamiehet painoivat töitä jopa alle tunnin yöunien voimin! Ei sitä ikinä uskoisi, miten paljon erilaista puuhaa näinkin monimutkaisen häppeningin järjesteleminen vaatii... Aika sisupusseja ja todellisia triathlonin hyväntekijöitä tämä porukka, valtava kiitos teille kaikille!!!

Kannattaa muuten käydä katsomassa kuvia ja vieraskirjan palautteita osoitteesta:

www.triforfun.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti