keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Tyyntä myrskyn edellä - syksyn kisat

Bloggailussa oli pitkä tyyni jakso. Nyt ajattelin pistää myrskyn käyntiin ja koittaa, mille tuntuisi bloggailla useammin ja lyhyempiä tekstejä. Katsotaan, onko se kivaa mun mielestä tai teidän lukijoiden mielestä :)

Aloitetaan loppukesän kisavalinnoista. Päätin lähteä ITU:n pitkän matkan MM-kisaan (Weihaissa 21.9.) ja ITU:n puolikkaan EM-kisaan (Mallorcalla 18.10.). Ironman 70.3 MM jäi siis väliin.

Kisat ratkaisi lopulta se, että halusimme tähän syksyn alkuun kunnon harjoittelujakson. Hyvistä tuloksista huolimatta astma ja juhannuksen paikkeilla krampannut kylki on aiheuttanut aika paljonkin ongelmia. Lisäksi polvi oli kesä-heinäkuun siinä kuosissa, etten voinut pysähtyä juoksulenkkien aikana.... täytyi juosta ruskot kaikki yhteen putkeen. Tämä oli vähän turha ja hölmö homma, mutta onneksi koipi on nyt taas ihan täydellinen. Jalassa oli vaan kumma jumi, joka johtui yhdestä pienestä pyöräilyyn liittyvästä muutoksesta ja homma korjaantui poistamalla tämän muutoksen.

Kesän treenaaminen ei siis kuitenkaan ollut ihan sellaista kuin kisakaudella pitäisi. Määrää tuli tosi paljon, tehoa ei niinkään. Emme siis halunneet hötkyillä ja lähteä jo ensi viikonloppuna Kanadaan, vaan ajattelimme, että kroppa olisi varmimmin MM-vireessä vasta parin viikon kuluttua. Sitä paitsi Kiinassa on lämmin, Kanadassa kylmä ;). Ja mä näytän pätkäjalkoineni enemmän kiinalaiselta kuin kanadalaiselta ;)  

Italialainen huippulääkäri ja lihaskalvojuttujen tutkija Antonio Stecco kävi viime viikolla Suomessa ja avasi mun kylkeä. Kiitos Antonio (ja Tiina!!!)! Ei muuten oo ikinä sattunut niin paljoa kuin tossa hieronnassa...
Ainoa ehkä ei-niin-kiva puoli Kiinassa on, että siellä on uintia ja pyöräilyä tosi paljon ja juoksua aika vähän. Matkat on 4 km / 120 km / 20 km. Toisaalta just uinnissa ja pyörän päällä haluisinkin vielä päästä näyttämään kynteni, sillä niissä en mielestäni oo saanut tänä kesänä ulos sellaista tulosta, mihin parhaimmillani pystyn. Minä, TYR ja Bianchi pystytään kyllä parempaan! Juoksussa Pöltenin suoritus oli jo aika loistava ja saman toistaminen riittää tyydyttämään suoritustarpeeni. Itse asiassa mun Pöltenin juoksu (1.16.15) on edelleen tän vuoden maailman kärkiaika Ironman 70.3 kisoissa.

No, lupasin pitää bloggailun lyhyenä. Joten lähdenpä valmistautumaan illan harjoitukseen. Aamulla uin noin vitosen reippaan treenin ja parin tunnin päästä pitäisi kipitellä muutamia ylämäkiä. Odotan iloisin pelonsekaisin tunnelmin....

Pirteitä kesäisiä syyskuun päiviä kaikille!

1 kommentti: