sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Loppukevään tunnelmia

Niin se vaan on jo kesä Suomessakin! Viimeiset pari viikkoa oli kyllä nautinnollista ulkoilla, kun ei tarvinnut pukeutua michelin ukoksi :) Toivottavasti nyt ei vaan liikaa kylmene, vaikka tuota vettä näyttää tulevan.

Treenaaminen on edelleen sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Mallorcan leirin loppu meni kivasti ja saimme siis siellä aikaiseksi loistavan parin viikon harjoitusjakson. Suomeen palattua iski pieni stressijakso päälle, kun jälleen kerran oli kasaantunut ikävästi rästitöitä...varmaan nämä hommat osaltaan vaikuttivat siihen, että palautuminen leiristä oli vähän hitaampaa kuin toivoimme.

Leiriltä paluun alkupäivinä kävin myös ajamassa elämäni ensimmäisen pyöräergotestin Helsingin Urheilulääkäriasemalla. Raakaa kieltä puhuva mittalaitteiden data sekä erittäin asiantuntevan henkilökunnan kommentit kertoivat nekin palautumisen puutteesta. Yllättävää, mutta erittäin positiivista, oli maksimihapenoton säilyminen todella hyvällä tasolla, vaikka en ollut syksyn jälkeen käynyt mk-syketasolla kuin pari kertaa!

No, lopulta kroppakin palautui ja sen jälkeen olemme jo saaneet tehtyä tosi hyviä harjoituksia. Parasta on ehdottomasti se, että juoksukunto kohoaa koko ajan. Tai eipä juostessakaan kunto tunnu rajoittavan, mutta tekniikan kanssa saan vielä varmasti muutamat treenit taistella...viime tiistaina juoksimme ekan kerran rentoja satasia ja siinä oli kyllä naurussa pitelemistä, kun ei tiennyt miten olisi jalkoja nostellut. Onneksi kuitenkin jo tuo yksi treeni auttoi paljon ja eilen pieni reippaampi pätkä oli jo nautinnollista menoa.

Seuraavaksi panokset kovenevat ja lähdemme kesäkuun alussa kolmeksi viikoksi korkealle Font Romeuhun treenailemaan. Se on mun eka kerta korkealla, joten odotan tosi innokkaasti, miten se onnistuu!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Vettä

Mallorcan leirin eka viikko sujui aivan mahtavasti. Aurinko paistoi, sain tehtyä ison satsin perustreeniä ja pieneksi yllätykseksi pyörä myös vaikutti liikkuvan vaúhdikkaasti.

Mutta sitten perjantai-iltana tuli takapakki. Olo oli iltapäivästä lähtien hieman huonovointinen ja illalla sitten nousi lähes 39 C kuumetta. Onneksi tauti kuitenkin helpotti jo yön aikana. Pidimme lauantaina lepopäivän ja sunnuntainkin otin tosi kevyesti, minkä jälkeen ajohalut alkoivat jo olla aikas kovat.

Ikäväksi yllätykseksi Mallorcan saari-ilmasto näytti kuitenkin eilen huonoimmat puolensa. Satoi "vähän" vettä... Aamupäivällä keli oli vielä melko siedettävä ja teimme 3 h lenkin (tosin muita pyöräilijöitä ei silloinkaan enää teillä näkynyt ja munkin näpit jäätyi niin pahasti että tarvin apua vaatteiden riisumisessa...). Iltapäivällä sade kiihtyi edelleen ja illalla teillä oli niin paljon vettä, että jouduin kahlaamaan tien yli uimahallille jalat valehtelematta reisiä myöten vedessä!

Onneksi tänään keli on paranemaan päin. Aamulla kävimme rohkealla suomalaisporukalla tekemässä kivan avovesiuinnin. Iltapäivän suhteen on vielä epäselvää teenkö juoksun ja toisen uintitreenin vai pääsisikö tuonne jo ajamaan. Toivottavasti ainakin huomenna ja ylihuomenna pystymme polkemaan kunnon lenkit ennen kuin perjantaina lennämme jo Suomeen!