maanantai 29. kesäkuuta 2015

MM PRONSSIA!

Epätodellinen fiilis. En olisi ikinä uskonut, että tulisin vajaan vuoden sisällä saavuttamaan värisuorallisen arvokisamitaleja: MM hopeaa, EM kultaa ja nyt viimeisimpänä MM pronssia. WOW. Taitaa olla niin, että nämä pidemmät triathlonmatkat tosiaan sopivat mulle.

Kuva www.triathlon.org
Lauantaina Ruotsin Motalassa käytyyn ITU:n pitkänmatkan MM-kilpailuun lähdin ehkä luottavaisemmin mielin kuin mihinkään koitokseen koskaan aiemmin. Polvivaivaa lukuun ottamatta treenit olivat kulkeneet älyttömän hyvin. Odotin mitalisuoritusta. Olen onnellinen pronssiin... mutta täytyy myöntää, että kisasta jäi myös pikkujuttuja hampaankoloon.

Keskittyneenä ennen kisaa.
Vätternin vesi oli vain 14,7 C, minkä vuoksi uintimatka oli kisassa virallisen 4 km sijaan vain 1,5 km. Inhoan kylmää vettä, joten sinänsä olin tyytyväinen uinnin lyhentymiseen. Toisaalta olisin halunnut päästä testaamaan, onko nimenomaan pitkä uintini parantunut talven aikana. Nyt polskiminen sujui ihan okei - en jäätynyt täysin kalikaksi, vaan nousin kuudentena noin 2 min Mary Beth Ellisin (USA) ja noin 1.30 min Camilla Pedersenin (DEN) perässä.

Uintiverryttely tuli tehtyä kumpparilla.

Pyöräily alkoi nihkeästi. Reidet olivat kohmeessa ja yritin ehkä turhankin väkisin saada vauhtia ylös. Pikkuhiljaa meno parani, nousin kolmanneksi ja saavutin hieman kakkosena ollutta Pederseniä. Jo tässä vaiheessa oli aikalailla selvää, että ykkösenä vedestä noussut Ellis mennee omia menojaan. Hiukan tosin Ellisin pyöräilyn ylivoimaa taisi korostaa johto- ja kuvausmopojen paikoin pikkuisen sääntöjen rajamailla liikkuva läheisyys.

Oma pyöräilyni sujui lopulta kokonaisuudessaan hyvin noin 80 km paikkeille saakka. Sitten alkoivat vaikeudet. Jalkaan, jonka polvi temppuili keväällä, alkoi tulla kramppeja. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin himmata menoa, rentouttaa koipea ja tankata hieman ekstraa energiaa ja suoloja. Vika 40 km pyörälenkki oli mulla ärsyttävän hidas ja lähdin lopulta juoksemaan 10.50 min Ellisin ja 6.50 min Pedersenin perään.


Onneksi jo parin kilsan juoksun jälkeen tunsin, että krampit olivat hävinneet ja pystyisin mitä luultavimmin askeltamaan ilman tuskia. Kisan juoksuosuus, 30 km, oli silti pisin, jota olen vetänyt, joten suhtauduin touhuun varovaisuudella. Juoksu osoittautui kuitenkin päivän positiivisimmaksi yllätykseksi. Energiatankkaus toimi täydellisesti, jalat pysyivät loppuun asti pirteinä ja kimmoisina ja ainoa pieni probleema oli vikalla kiekalla tullut päkiäkipu, joka sekin korjaantui lyhyellä pysähdyksellä sekä kengännauhojen korjauksella. Kipitin lopulta naisista nopeimmin ja saavutin maailmanmestari Ellisiä reilut 1.30 min ja hopeanaista Pederseniä jopa 5 min.


MM koitoksen kivoin osuus oli silti jälleen kerran maalisuora. Viimeisen kilometrin varrella oli huimasti yleisöä ja oli tosi upeaa, kun tällä kertaa joukosta kuului erityisen paljon myös suomalaisten kannustuksia! Nautin jokaisesta askeleesta, juoksin laidasta laitaan ja yritin kiittää katsojia tuulettamalla kuulemma jopa villimmin kuin mua ennen maaliin saapuneet.

Mary Beth Ellis ja Camilla Pedersen ovat mahtavia tyyppejä niin urheilijoina kuin ihmisinä, joten onnittelin heitä ilomielin täysin ansaituista kirkkaimmista mitaleista.
Lopuksi haluan jälleen kerran kiittää kaikkia, jotka ovat olleet kanssani saavuttamassa näitä arvokisamitaleja. Kiitos valmentaja Paul Sjöholm ja kaikki muut tuikitärkeät tukihenkilöt. Kiitos Kuulohansa, Hansaton, Renevo, TYR Finland, Velo & Oxygen, Bikeurope, Squeezy, Compressport, Polar Electro, IcePower ja TriForFun. Ei kun shampanjalasit huulille, pieni kesäloma ja sitten kohti loppukesän koitoksia!





 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Huippufiiliksellä MM-kisaan

Ensi lauantaina 27.6. vuorossa on eräs kesän pääkisoista, nimittäin Ruotsin Motalassa pidettävät ITU:n Pitkänmatkan MM-kilpailut. On ihan älyttömän kivaa ja mielenkiintoista päästä testaamaan, kuinka kovaa jaksan nyt uida 4 km, pyöräillä 120 km ja juosta 30 km!
 
Viime viikot ovat sujuneet hyvin. Bakusta poisjääminen oli ehdottomasti oikea ratkaisu, vaikkakin asia on toki harmittanut monena päivänä eikä Bakun kisoja ole ollut kovinkaan mukavaa seurata. Tärkeää on silti, että nyt reisi ja polvi saivat riittävästi aikaa rauhoittua ja tällä hetkellä terveystilanne on erittäin hyvä.
 
Ekat viikot Riminin jälkeen olivat pääasiassa kevyttä pk:ta, mutta viimeisen parin viikon sisään olemme saaneet tehtyä useampiakin reippaita pitkänmatkan kisaan valmistavia harjoituksia. Ja huh, miten hyvin nämä treenit sujuivatkaan! Itse asiassa vauhti ja menon helppous on saanut minut ja valmentajani Paul Sjöholmin jopa hieman äimistyneiksi. Ainoa ongelma useissa treeneissä on ollut, etten olisi millään malttanut mennä riittävän hiljaa enkä lopettaa treenejä suunnitellussa vaiheessa...mutta onneksi Paul on pitänyt jarrut tiukasti hallinnassa eikä homma ole lähtenyt keulimaan. Ja onneksi ensi lauantaina mun ei tarvitse enää jarrutella :D
 
Bianchi Picolla on ollut hyvä meno päällä.
 
Ennakkoasetelmien perusteella kisasta on tulossa tosi jännittävä. Eka jännitysmomentti on, kuinka pitkän matkan pääsemme uimaan. Vätternin vesi on ollut vain 14-15 C, joten uintia saatetaan joutua lyhentämään about 1,5 km mittaiseksi tai pahimmassa tapauksessa koko kisasta tulee duathlon. Sormet ristiin, että Ruotsiin tulisi nyt yhtäkkiä parin päivän hellejakso!

Myös kisan lähtölista on sellainen, että koitoksesta tullee äärimmäisen tiukka. Ennakkosuosikkeja (siis tottakai mun itseni lisäksi... ;) ) ovat Mary Beth Ellis (USA), joka on ollut uransa aikana podiumilla Hawaiin ironmania lukuunottamatta kaikissa täydenmatkan kilpailuissa, joihin hän on osallistunut. Toinen suosikki on viime vuoden maailmanmestari Camilla Pedersen (DEN). Muita erityisen kovia luita lienevät ainakin Ruotsin omat suosikit Åsa Lundström ja Eva Nyström (SWE) sekä hiljattain huipputason amatööristä proksi siirtynyt Amy Forshaw (GBR). Niin ja onpa muuten kivaa, että meitä suomalaisiakin on lähtölistalla kerrankin kaksi - minä ja Venla Koivula!

Kisa alkaa lauantaina klo 9 Ruotsin aikaa. Järjestäjät lupailevat jonkinmoista liveseurantaa. Lisäksi äiti on luvannut taas päivittää mun twitteriä. Päivitän itse myös seuraavien päivien aikana ennakkofiiliksiäni Facebook-sivulleniPeukut pystyyn, että lauantaista tulee kiva päivä!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Ei Bakua. Eikä Rioa.


Urheileminen on tällä hetkellä yhtä ylä- ja alamäkeä. Kroppa ei ole tippaakaan niin yhteistyöhaluinen kuin tahtoisin. Eilen edessä oli erittäin vaikean tosiasian tunnustaminen: en pysty lähtemään reilun viikon päästä Bakussa käytäviin European Gameseihin.

Keväällä reistaillut polvi / reisi suuttui Riminin EM-kisasta. Jalka kestää perustreeniä, mutta tehokas meno lyö sen heti täysjuntturaan. Bakussa käytävästä European Games koitoksesta tulisi siis pää kainalossa rimpuiltu väkinäinen suoritus, jos siis ylipäätään jollain lailla edes kykenisin hinaamaan itseni maaliin. Lisäksi väkisin väännetty kisa tekisi myös aika lailla mahdottomaksi valmistautumisen nyt kolmen viikon päästä käytävään ITU:n Pitkänmatkan MM-kisaan.

Bakusta poisjääminen on tosi kova pala, sillä odotin kisaa ihan älyttömästi. Olisi ollut iso ilo ja kunnia saada olla mukana ekaa kertaa järjestettävissä European Gameseissa.

Erittäin iso juttu on myös se, että tämä vastoinkäyminen taisi olla viimeinen niitti haaveelleni päästä Rion olympialaisiin triathlonistina. Bakussa jaossa olevat rankingpisteet olisivat nyt olleet kriittisen tärkeitä. Pisteiden lisäksi Baku olisi ollut tärkeä koettelemus ja näytön paikka myös siinä mielessä, että tuloksen perusteella meidän olisi ollut helpompi päättää, olemmeko valmiita satsaamaan ja riskeeraamaan ihan kaiken sekä talouden että pitkien matkojen urheilijana kehittymisen kannalta ja kiertämään ensi syksynä sekä seuraavana keväänä maapalloa ristiin rastiin Rion pisteitä metsästäessä. Lontoon projektihan oli sen verran rankka, etten ole ollenkaan varma, olisinko valmis lähtemään tuollaiseen ralliin uudestaan. Hyvä - tai huono - tulos Bakussa olisi tehnyt ratkaisun tekemisestä helpompaa.

Nyt mun on siis pengottava urheilijaidentiteettini läpikotaisin ilman Bakun tuloksen antamaa viitoitusta. Olympialaiset ovat mielestäni hienoin tapahtuma, johon urheilija voi urallaan päästä. Tästä huolimatta mulla on Riminin jälkeen ollut vahva tunne, että nyt olisi vihdoin aika lähteä koko tarmollani seuraamaan jo 12-vuotiaana kokemaani tunnetta siitä, että musta tulisi maailman kovin teräsnainen nimenomaan pitkillä triathlonmatkoilla.