MM PRONSSIA!

Epätodellinen fiilis. En olisi ikinä uskonut, että tulisin vajaan vuoden sisällä saavuttamaan värisuorallisen arvokisamitaleja: MM hopeaa, EM kultaa ja nyt viimeisimpänä MM pronssia. WOW. Taitaa olla niin, että nämä pidemmät triathlonmatkat tosiaan sopivat mulle.

Kuva www.triathlon.org

Lauantaina Ruotsin Motalassa käytyyn ITU:n pitkänmatkan MM-kilpailuun lähdin ehkä luottavaisemmin mielin kuin mihinkään koitokseen koskaan aiemmin. Polvivaivaa lukuun ottamatta treenit olivat kulkeneet älyttömän hyvin. Odotin mitalisuoritusta. Olen onnellinen pronssiin... mutta täytyy myöntää, että kisasta jäi myös pikkujuttuja hampaankoloon.

Keskittyneenä ennen kisaa.

Vätternin vesi oli vain 14,7 C, minkä vuoksi uintimatka oli kisassa virallisen 4 km sijaan vain 1,5 km. Inhoan kylmää vettä, joten sinänsä olin tyytyväinen uinnin lyhentymiseen. Toisaalta olisin halunnut päästä testaamaan, onko nimenomaan pitkä uintini parantunut talven aikana. Nyt polskiminen sujui ihan okei - en jäätynyt täysin kalikaksi, vaan nousin kuudentena noin 2 min Mary Beth Ellisin (USA) ja noin 1.30 min Camilla Pedersenin (DEN) perässä.

Uintiverryttely tuli tehtyä kumpparilla.

Pyöräily alkoi nihkeästi. Reidet olivat kohmeessa ja yritin ehkä turhankin väkisin saada vauhtia ylös. Pikkuhiljaa meno parani, nousin kolmanneksi ja saavutin hieman kakkosena ollutta Pederseniä. Jo tässä vaiheessa oli aikalailla selvää, että ykkösenä vedestä noussut Ellis mennee omia menojaan. Hiukan tosin Ellisin pyöräilyn ylivoimaa taisi korostaa johto- ja kuvausmopojen paikoin pikkuisen sääntöjen rajamailla liikkuva läheisyys.

Oma pyöräilyni sujui lopulta kokonaisuudessaan hyvin noin 80 km paikkeille saakka. Sitten alkoivat vaikeudet. Jalkaan, jonka polvi temppuili keväällä, alkoi tulla kramppeja. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin himmata menoa, rentouttaa koipea ja tankata hieman ekstraa energiaa ja suoloja. Vika 40 km pyörälenkki oli mulla ärsyttävän hidas ja lähdin lopulta juoksemaan 10.50 min Ellisin ja 6.50 min Pedersenin perään.

Onneksi jo parin kilsan juoksun jälkeen tunsin, että krampit olivat hävinneet ja pystyisin mitä luultavimmin askeltamaan ilman tuskia. Kisan juoksuosuus, 30 km, oli silti pisin, jota olen vetänyt, joten suhtauduin touhuun varovaisuudella. Juoksu osoittautui kuitenkin päivän positiivisimmaksi yllätykseksi. Energiatankkaus toimi täydellisesti, jalat pysyivät loppuun asti pirteinä ja kimmoisina ja ainoa pieni probleema oli vikalla kiekalla tullut päkiäkipu, joka sekin korjaantui lyhyellä pysähdyksellä sekä kengännauhojen korjauksella. Kipitin lopulta naisista nopeimmin ja saavutin maailmanmestari Ellisiä reilut 1.30 min ja hopeanaista Pederseniä jopa 5 min.

MM koitoksen kivoin osuus oli silti jälleen kerran maalisuora. Viimeisen kilometrin varrella oli huimasti yleisöä ja oli tosi upeaa, kun tällä kertaa joukosta kuului erityisen paljon myös suomalaisten kannustuksia! Nautin jokaisesta askeleesta, juoksin laidasta laitaan ja yritin kiittää katsojia tuulettamalla kuulemma jopa villimmin kuin mua ennen maaliin saapuneet.

Mary Beth Ellis ja Camilla Pedersen ovat mahtavia tyyppejä niin urheilijoina kuin ihmisinä, joten onnittelin heitä ilomielin täysin ansaituista kirkkaimmista mitaleista.

Lopuksi haluan jälleen kerran kiittää kaikkia, jotka ovat olleet kanssani saavuttamassa näitä arvokisamitaleja. Kiitos valmentaja Paul Sjöholm ja kaikki muut tuikitärkeät tukihenkilöt. Kiitos Kuulohansa, Hansaton, Renevo, TYR Finland, Velo & Oxygen, Bikeurope, Squeezy, Compressport, Polar Electro, IcePower ja TriForFun. Ei kun shampanjalasit huulille, pieni kesäloma ja sitten kohti loppukesän koitoksia!