Tällaisella kisaravitsemuksella Ironmanin voittoon

Mitä pidempi triathlon, sitä ratkaisevampi rooli ravitsemuksella on suorituksen onnistumisessa. Ironmanilla ei pärjää juomatta ja syömättä.

Teenkin aina ennen pitkiä kisoja tarkan suunnitelman siitä, mitä tulen syömään ja missä vaiheessa kilpailureittiä. Suunnitelmassa yritän yhdistää maisteritason ammattitaitoni sekä aiemmista treeneistä ja kisoista keräämäni kokemuksen. En kuitenkaan koskaan noudata suunnitelmaa härkäpäisesti, vaan kuuntelen jatkuvasti kroppaani. Kuten Etelä-Afrikan Ironmanin tuloksesta voi päätellä, toimi ravitsemus tällä kertaa lopulta tosi hyvin, vaikka aika monia asioita olisin voinut hoitaa paremminkin.

On tärkeää muistaa, että kilpailun aikainen ravitsemus on yksilöllinen asia eikä ravitsemusmallini varmasti sovi kaikille. Esimerkiksi nestettä olen huomannut tarvitsevani keskimääräistä vähemmän, samoin Etelä-Afrikassa, missä kisapäivä oli aurinkoinen ja lämpötila eri lähteiden mukaan +26-32C välillä. Vinkkinä siis, ettei tätä mun ravitsemusta kantsi kopioida kokeilematta ;).

Kisaa edeltävät päivät

Kisa käytiin sunnuntaina. Torstaina ja perjantaina olin tehnyt hiilihydraattitankkauksen, kun taas kisaa edeltävänä päivänä eli lauantaina söin melko normaalisti. Palaan näihin päiviin kuitenkin jossain myöhemmässä postauksessa.

Kisa-aamu

Kilpailun startti oli 6.35 aamulla. Söin klo 4 aamupalan, joka sisälsi muun muassa kahvia, vaaleaa leipää, kananmunia, maissi-kaura-puuroa, maustamatonta jogurttia, mustikkahilloa sekä sitä kuuluisaa punajuurimehua (tästäkin ateriasta kerron myöhemmin).

Kilpailun verryttelyä tehdessä ja vaihtoalueella hääräillessäni olen tottunut natustamaan palan hiilihydraatti-proteiinipitoista urheilupatukkaa. Lisäksi otan yleensä noin 5 min ennen starttia noin puolikkaan kofeiinigeelin, mutta tällä kertaa jätin sen väliin, koska sitä ei yksinkertaisesti tehnyt yhtään mieli. Lisäksi kisaa edeltävän puolentoista tunnin aikana juon vähän vettä sekä pari desiä itse rakentamaani elektrolyytti-energiajuomasekoitusta.

Uinti (58 min)

Uidessa ei tietty voi juoda eikä syödä… vaikka ainahan sitä tulee muutama loraus merivettä juotua :D

Pyöräily (180 km, 4.59 h)

Olin etukäteen laskenut, että söisin hiilareita noin 75 g ja proteiinia noin 5 g tunnissa. Vettä suunnittelin nauttivani noin 1 l ja natriumia noin 500-700 mg tunnissa. Kofeiinia laskeskelin ottavani pyöräilyn aikana noin 250 mg.

Kait tämä on pakko tunnustaa. Kuten kisatarinassani kerroin, olin pyöräilyn alussa täynnä adrenaliinia ja ajoin aivan liian kovaa. Niinpä en sitten malttanut juoda ja syödä mitään ekan parinkympin aikana. Eli tässä vaiheessa olin vetänyt Ironmania uinti mukaan lukien reilut puolitoista tuntia ilman nestettä ja ravintoa. Eli älkää siis tehkö niin kuin minä tein, vaan niin kuin opetan ;).

Onneksi pyöräilyn alun möhläys ei kostautunut, vaan lopulta söin pyöräillessä enemmän kuin koskaan! Hiilareita ja proteiinia kertyi hyvin pitkälti suunnitelmani mukainen määrä. Tykkään kilpailun aikana syödä vaihtelevasti erilaisia eväitä. Vaihtelu sopii ainakin mun päälle: esimerkiksi hyvänmakuisia patukoita natustaessa ajatus siirtyy mukavasti pois puuduttavasta ja kivuliaasta kisasuorituksesta. Etelä-Afrikan Ironmanissa energiatankkaukseni koostui kolmesta urheilupatukasta, geeleistä ja urheilujuomasta.

Nestettä tuli sen sijaan juotua hieman turhan vähän. Etutelineessä mulla oli lähtiessä 0,75 l geeli-vesisekoitusta ja takatelineissä 0,75 l urheilujuomaa sekä 0,75 l elektrolyytti-energiajuomaa. Tämän lisäksi otin pyöräilyn aikana järjestäjiltä kolme 0,75 l pulloa vettä, joista arviolta noin puolet heitin suoraan päälleni. Kokonaisuutena nestettä tuli siis juotua viiden tunnin pyöräilyssä noin 3-3,5 litraa. Itse asiassa pyöräilyn lopussa mulla olikin tosi kuuma ja sellainen fiilis, että olisin tarvinnut lisää nestettä, mutta muistin vikan huoltopaikan väärin ja tämän möhläyksen takia viimeiset noin 20 km täytyi ajaa tyhjillä pulloilla. Natriumia ja kofeiinia tuli pyörällä vedettyä about suunnitellusti.

Juoksu (42,2 km, 3.02 h)

Juoksureitillä oli huoltopaikkoja noin 2 km välein. Huolto toimi Etelä-Afrikassa aivan loistavasti ja vettä sekä viilentäviä sieniä oli aina saatavilla nopeasti ja niin paljon kuin mieli teki.

Maratonin tankkaussuunnitelmani oli sellainen, että söisin yhden energiageelin (tai vajaan fiiliksen mukaan) joka toisella juottopaikalla ja joka toisella joisin vain vettä. Nestettä suunnittelin nauttivani noin desin kerrallaan, tosin tarkan määrän laskeminen on juostessa mahdotonta.

Lopulta join juoksun alussa selvästi suunnitelmaani suurempia määriä, sillä otin usein parikin vesipussia ja join ne molemmat. Geelejä mulla oli mukana 5, jotka söin aika tasaisin väliajoin ekan kolmenkympin aikana. Geelejä kului siis selvästi suunnitelmaani vähemmän ja tämä johtui siitä, että vatsa alkoi pikkuhiljaa ongelmoida noin parinkympin jälkeen.

Juoksun loppu meni käytännössä ilman ylimääräistä energiaa eli en ottanut järjestäjiltä suunnittelemiani geelejä tai urheilujuomia. Vikalla kympillä jalat alkoivat olla aika tyhjät, mutta vatsa oli niin hankala, että koin suuremmaksi riskiksi syödä väkisin kuin juosta hiipuvilla energiavaroilla. Vedenkin juomista vähensin loppua kohti, mutta sen sijaan kaadoin sitä entistä enemmän päälleni, mikä piti kropan viileänä. Nestevajetta mulla ei pahasti tuntunut kertyvänkään koko kisan aikana.

Kisan opit

Kroppa toimi kisapäivänä onneksi hyvin, mutta nämä asiat hoidan seuraavaksi paremmin: 1) Jo pyöräilyn alussa on PAKKO alkaa tankata, 2) Opettelen paremmin juottopaikat jottei ikinä synny tilannetta, että pyörän päällä olisi vain tyhjiä pulloja, 3) Pyöräillessä juon enemmän, 4) Paremman pyörällä juomisen ansiosta juoksun alussa ei tarvitse juoda niin paljoa.

  

Kisan jälkeen vedettiin sitten herkkuhampparit :)

Tulipa tästä pitkä - ja ehkä myös hiukan tylsä ;) –teksti. Etenkin mikäli jaksoit lukea tämän loppuun asti, niin kysymyksiä ja kommentteja saa mieluusti laittaa joko tänne blogiin tai mun urheilija-faceen!

Kanarialta ja Mallorcalta vauhtia kisakauteen

Menipä talvi nopeasti. Jo kahden viikon päästä sunnuntaina 10.4. starttaan Etelä-Afrikan Ironmanissa. Kilpailu on yksi tämän vuoden tärkeimmistä koitoksista ja niinpä se on ohjannut mun viime kuukausien harjoittelua. Viimeiset kovat treenisatsit sain vetää loistavissa olosuhteissa Kanarialla ja Mallorcalla.

Matkustin Kanarialle maaliskuun alussa ja oleskelin tutussa Maspalomasin "mökissä" kaksi ja puoli viikkoa. Ekan viikon vietin pitkästä aikaa kahdestaan isän kanssa, mikä oli tosi kivaa, sillä etenkin nuoruudessa urheilu oli tosi vahvasti mun ja isän yhteinen juttu. Alkuleiri sujui loistavasti ja nautin aivan mielettömästi siitä, kun pääsin helmikuun sisätreenien jälkeen riehumaan ulos Feltillä ja uusilla juoksulenkkareilla.

Vajaan viikon treenailun jälkeen myös koutsi Paul saapui paikalle ja treenaamiseen tuli entistä enemmän laatua. Tässä vaiheessa teimme myös yhden leirin kivoimmista treeneistä, mikä oli pk-vk tehoinen uinti + pyöräily + Soria-vuoren päälle juoksu. Tän tyyliset lajivoimasatsit tuovat mielestämme tosi paljon aerobista kuntoa ja poweria koipiin. Just niitä ominaisuuksia, joita tarvitaan Ironmanissa.

Leirin ekoihin kahdeksaan päivään kertyi "kunnon" treeniä noin 43 tuntia, joten tässä vaiheessa oli aika keventää menoa. Parin kevyemmän päivän jälkeen kroppa tuntuikin taas hyvälle, mutta siitä huolimatta selkä meni erään aamun venyttelyissä täyskramppiin. Tuttu noidannuoli iski siis jälleen ja kävelykin oli melkoisen hankalaa köpöttelyä muutaman päivän ajan.

Onneksi selkäkramppi ei kuitenkaan vienyt kauaa. Lieneekö paranemista edistänyt se, että myös Markus saapui vihdoin paikalle ;) Joka tapauksessa saimme vikoina Maspalomasin päivinä tehtyä pari tosi tärkeää Ironman treeniä. Eka avainharjoitus oli IM-vauhtinen (tai ehkä vähän nopeammaksi karannut...) 30 km juoksu. Toinen tärkeä treeni oli 140 km IM/IM+ pyörä ja perään 16 km IM/IM+ juoksu. Molemmat harjoitukset sujuivat todella pirteästi loppuun asti, mikä toi paljon itseluottamusta Etelä-Afrikkaa ajatellen.

Kanarialta matkustimme Markuksen kanssa vajaaksi viikoksi Mallorcalle. Matka liittyi erääseen tosi hienoon juttuun, jota en voi kuitenkaan vielä paljastaa ihan kokonaisuudessaan. Joka tapauksessa se tulee tuomaan rutkasti apua ja iloa mun urheilu-uraan sekä lisäksi mahdollistaa urheiluakin tärkeämpiä asioita!

Mallorcan reissu oli mahtava myös siinä mielessä, että pääsin tavallaan ekstraviikoksi treenaamaan huippuolosuhteisiin. Platja de Muron Viva Blue -hotelli on aikailla triathlonistin paratiisi pyöräilyä ja juoksua ajatellen ja lisäksi hotellilla on oma 25 m uima-allas. Niin ja todella herkullista terveellistä - ja halutessa myös vähemmän terveellistä ;) - ruokaa. Mallorcan viikko oli mulle kuitenkin treenaamisen suhteen jo vähän kevyempi, vaikka parin vauhdikkaan treenin perusteella kroppa tuntui palautuneen Maspalomasin IM-jaksosta paljon nopsempaan kuin olisin uskonut.

Nyt istun lentsikassa matkalla Suomeen. Ihanaa päästä viikoksi kotiin rauhoittumaan ennen kuin lähdemme Etelä-Afrikkaan!

2015 - EM kultaa, MM pronssia, Ironman 8.48.40!

Uuden treenikauden alussa on loistava hetki palata tekemään yhteenvetoa viime kaudesta. Kilpailumenestyksen perusteella kauden voisi tosin tiivistää hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi - mielettömän upea. Olen nyt Euroopan mestari, MM kisojen tuplamitalisti ja maailman 13. nopein IronWoman!?!

Ennen kun kerron tarkemmin kauden 2015 kisoista ja treeneistä, haluan kiittää kaikkia, jotka elivät mukana urheilussani. Triathlon on yksilölaji, mutta maailman huipulla ei kilpailla yksin. Upea menestys kuuluu koko tiimilleni. Kiitos valmentaja Paul Sjöholm. Kiitos superhuoltaja Markus. Kiitos vanhemmat, sisko ja ystävät. Kiitos kaikki kannustajat. 

Kiitos taloudellisesta tuesta kuulokojefirma Kuulohansa ja rakennusfirma Renevo. Kiitos huippuhyvistä uintivermeistä TYR Finland ja kiitos nopeasta Bianchista Velo & Oxygen ja Cycleurope. Kiitos tmi Esko Kotivuori Compressportin kompressiovaatteista ja Squeezyn energiavalmisteista. Kiitos treenidatasta Polar. Kiitos kylmähoidoista IcePower. Kiitos loistavista treenipaikoista Vantaan ja Helsingin kaupungit. Vitsi, mikä tiimi meillä onkaan ollut!

Paul on valmentanut mua jo 17!?! vuotta. Hän on siis mies myös tämän MM-pronssimitalin takana.

Kausi oli kuitenkin suurempi jännitysnäytelmä, mitä tulosten perusteella voisi päätellä.  Ensinnäkin valmistautuminen ei syksyllä alkanut kovinkaan lupaavasti. Taisin vähän "kaunistella" touhua blogissanikin, sillä näin jälkikäteen katsottuna Teneriffan leiribloggailu on aikas ylipositiivinen. Oikeasti olin tuossa vaiheessa todella väsynyt ja huonossa kunnossa. Mallorcalla hajonnut selkä vaivasi tosi pahasti ja vain muutamia päiviä ennen leiriä vietin pitkän illan Töölön tapaturma-asemalla; selkä oli niin kipeä, että pienikin liikahdus aiheutti tajunnan räjäyttävät kivut ja nosti älyttömän kovan kuumeen. Onneksi selkä kuitenkin alkoi toimia yllättävän pian ja pystyimme jo Teneriffalla tekemään ok kevyitä treenejä.

Joulun jälkeen kroppa vihdoin normalisoitui ja treenaaminen alkoi luistaa kuin taikaiskusta. Tammikuussa Kanarialla kunto nousi kohisten. Huippu treeniflow jatkui myös helmikuussa Suomessa. Kaikki kulki ja meininki tuntui todella hyvälle!

Helmikuun lopussa oikeaan polveen ilmaantui kuitenkin yhtäkkiä yhden pitkän pk treenin lopussa kipua. En malttanut lopettaa. Pari päivää tämän jälkeen vedin juoksuvalmennuksen hammasta purren. Polvi tuli tosi kipeäksi. En pystynyt pariin viikkoon kävelemään kuin parisataa metriä. Polkeminen ei onnistunut ollenkaan kolmeen eikä juoksu viiteen viikkoon. Lääkärit eivät oikein tienneet, mikä oli vikana. Hermot olivat kireällä, sillä menossa oli vuoden tärkeimmäksi suunniteltu treenijakso.  Onneksi olen kuitenkin triathlonisti. Ei kun märkkäristä hihat pois (säästi jalkoja) ja uintia, uintia ja uintia!

Maaliskuun lopulla polvivaiva parani about yhtä nopsaan kuin oli tullut. Just sopivasti, sillä lähdimme jälleen Kanarialle. Treenijaksosta tuli polven kuntoutuksen takia hieman suunniteltua maltillisempi, mutta silti leiri onnistui aivan nappiin. Oli tosi kivaa treenata jälleen kolmea lajia ja kunto nousi vähintään yhtä kohisten kuin tammikuussa.

Toukokuun alussa matkasin kauden ekaan kisaan Mallorcalle hyvällä fiiliksellä. Reissu oli kyllä muuten hyvä, mutta kisan takia tuli kyynel jos toinenkin ja koko startti jäi lopulta noidannuolen takia väliin. Tämä oli ehdottomasti oikea ratkaisu, sillä levon ansiosta selkä tokeni juoksukuntoon vain muutamassa päivässä.

Mallorcan jälkeen kisakauden avaus siirtyi puolimatkan EM kisaan. Riminille osui elämäni paras pyöräpäivä. Jaloista löytyi poweria ja ne kestivät ihan hullua tykitystä. Ajoin jopa 8 min muita naisia nopeammin. Voitin ylivoimaisesti EUROOPAN MESTARUUDEN!!!!

Rimini oli huikea kokemus, mutta sitä seurasi paha lasku. Polvi kipeytyi kisasta. Jouduin jäämään pois Bakun European Gameseista. Käytännössä tämä oli viimeinen niitti triathlonistina Rioon haaveelleni. Oli tuskaista päästää irti monivuotisesta tavoitteesta. Toisaalta luopuminen antaa aina tilaa uusille asioille. Nyt yhdestä haaveesta luopuminen antoi tilaa kauan uinuneelle suurelle unelmalleni. Minussa heräsi parikymmentä vuotta piilossa ollut pieni tyttö, joka polki uintitreeneihin pinkillä maastopyörällä ja kuvitteli Pirkkolan kuuset Hawaiin palmupuiksi!

Kesäkuun lopussa uusi vapautunut fiilis pääsi valloilleen Ruotsin Motalassa käydyissä Pitkänmatkan MM kisoissa. Uinti sujui kohtalaisesti, pyöräily kulki hyvin ja juoksu suorastaan lensi. Ylitin maaliviivan kolmantena. Voitin MAAILMANMESTARUUSKISOISSA PRONSSIA!!!

Motalan jälkeen pidin viiden päivän loman Italiassa. Sen jälkeen olikin taas paukkuja treenata koko loppukesä. Harjoittelu sujui mainiosti. Kovina "treeneinä" voitin puolimatkan SM kultaa, olympiamatkan SM kultaa (kisassa kuittasin myös venäläisen Rioon menijän) ja lisäksi tein nopsan (4.07 h) puolikkaan Turussa.

Kesän treenaaminen tähtäsi lokakuun alussa käytyyn elämäni ekaan Ironmaniin. Syyskuussa vedimme 10 vrk viimeistelyleirin Barcelonassa. Puhti alkoi kuitenkin olla hiukan kadoksissa. Pohkeessa oli joku ihme vaiva ja jouduin olemaan lähes koko leirin juoksematta. Pyörä ja uinti kulkivat kuitenkin loistavasti.

Leirin jälkeen treenasin viikon kevyesti Suomessa ja Barcelonan kisareissulle lähdin hyvillä fiiliksillä. Oli niiiiiiin siistiä päästä vihdoin vetämään SE triathlonmatka! Starttiviivalla olo oli levollinen. Tiesin, että osaan tämän ja homma sujuikin aika mallikkaasti. Ylitin maaliviivan tokana. Aikaa kului 8.48.40. Olin ensimmäinen suomalainen sub 9 h nainen tällä kuninkuusmatkalla ja maailman kaikkien aikojen 13. nopein IronWoman. Ei hullumpi debyytti :)

Nyt into kohti uusia seikkailuja on - arvatkaapa vaan - aivan mieletön! Kaikki tähtää huippumenestykseen Ironman Hawaiilla. Ensi vuonna haluan pärjätä siellä hyvin. Vuosina 2017 ja 2018 haluan seistä lei kaulassa tooooosi leveä hymy huulilla :) Mutta sitä ennen saan onneksi treenata monen monta tuntia ja kisata monia kisoja. Talvella leireilen Kanarialla koko tammi- ja maaliskuun. Kauden 2016 ekat kisat ovat Ironman 70.3 Dubai (29.1.) ja Ironman South Africa (10.4.). Touhua voit seurata pian avautuvilta uusilta nettisivuiltani. Niin ja jos haluat mukaan koko ajan vahvistuvaan IronKaisa tiimini, niin otahan yhteyttä :)!

Ironwoman - 8.48.40!

Wow. Vedin sunnuntaina Barcelonassa elämäni ekan Ironmanin. Käytin 3,8 km uintiin, 180 km pyöräilyyn ja 42,2 km juoksuun aikaa 8 h 48 min 40 s, mikä nosti mut kertarysäyksellä maailman 13. nopeimmaksi naiseksi tällä triathlonin kuninkuusmatkalla. Uskomatonta.

Ironman Barcelonasta muodostui mieletön kamppailu niin itseäni kuin kanssakilpailijaani vastaan. Voisi sanoa, että voitin itseni, vaikka koko kisassa jouduinkin lopulta taipumaan toiselle sijalle. Kokemus oli sunnuntaina valttia: voittaja, hollantilainen Yvonne Van Vlerken, vetäisi Barcelonassa 29. ironmanmatkan koitoksensa ja teki samalla eräänlaisen maailmanennätyksen suoriutumalla siitä 10. kerran alle 9 tunnissa. Kova nainen.

Olen haaveillut ironmanin tekemisestä 12-vuotiaasta pikkutytöstä lähtien. Eka ironmanini olikin täynnä sisua ja sydäntä. Ennen kun kerron tarkemman tarinan koitoksesta, haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet minua tämän unelmani saavuttamisessa. Kiitos valmentajalleni Paul Sjöholmille. Kiitos perheelleni, ystävilleni ja rakkaalle superhuoltajalleni Markus Salille. Kiitos fyssari Tiina Lahtinen-Suopankille. Kiitos sponsoreilleni Kuulohansalle, Hansatonille, Renevolle, Polarille, TYR:lle, Squeezylle, Compressportille, IcePowerille, Velo & Oxygenille ja Cycleuropelle. Yksin en olisi tähän pystynyt.

12-vuotiaana polkaisin yhteenmenoon 180 km pinkillä maastopyörälläni. Kuva on kuitenkin otettu jonkun muun pyöräretken jälkeen mummolan pihassa. Noihin aikoihin meillä oli tapana tehdä muutaman päivän kesäretkiä teltan kanssa.

Valmistautuminen Barcelonaan ei ollut helpoimmasta päästä. Treenit sujuivat loistavasti koko kesän ajan. Sen sijaan Ironmania edeltävät nelisen viikkoa sisälsivät kaikenmoisia pieniä ongelmia. Aloin varmaan yksinkertaisesti väsähtää jo toukokuun EM-kisasta alkaneen pitkän kauden jälkeen. Tiesin olevani loistavassa kunnossa, mutta kropan probleemat aiheuttivat turhaa psyykkistä väsyä. Kaiken lisäksi kisareissusta muodostui suunniteltua raskaampi myös sen vuoksi, että Paul sairastui ruokamyrkytykseen eikä päässyt ollenkaan Barcelonaan. Niinpä kaikki mahdolliset huoltotehtävät kasautuivat Markukselle, joka kyllä oli jälleen aikamoinen superhuoltaja, mutta esimerkiksi kisan aikaiset väliajat ja muut avut jäivät väistämättä vähempään kuin olisimme halunneet.

Bianchi priimakunnossa valmiina ironmanille.

Barcelonassa oli koko kisaviikon ajan ihan älytön määrä latausta ilmassa. Olin tavallistakin jännittyneempi ja varmasti aika hankalaa seuraa... Kisa-aamuna sen sijaan heräsin rauhallisin mielin. Tunsin yhtäkkiä, että kyllähän mä nyt oon valmis tähän hommaan! Niinpä odottelinkin aamulla starttia ihan intoa piukassa.

Uinti oli ehkä paras uintini ikinä. Lähdin rennosti matkaan tekemään omaa suoritusta. Olin todella yllättynyt, kun päädyin lopulta polskimaan koko matkan erittäin hyvänä uimarina tunnetun britti Vanessa Rawn kanssa. Kaiken lisäksi uinti tuntui koko 3,8 km ajan kevyelle ja mietin monta kertaa, että menenköhän aivan liian hiljaa. Jälkikäteen olen varma, että tosi rennolta tuntunut uinti oli loppukisan kannalta juuri oikea taktinen ratkaisu. Rantauduin vedestä ensimmäisenä reilun 53 min polskinnan jälkeen.

Pyöräily starttasi lentämällä. Jalat olivat todella hyvät. Hämmentävää oli, etten ollut suunnitellut johtavani kisaa. Johtoni taisi olla hämmentävä juttu myös järjestäjille, sillä peesivalvontamopo ajoi vierelläni about 150 km koko 180 km lenkistä, vaikka menoni oli täysin rehellistä enkä tarvinnut edes yhtään suullista varoitusta. Johtoasemani vuoksi kisan vauhdinjako muodostui vaikeaksi, sillä olin suunnitellut seuraavani muiden naisten meininkiä. Vaikka mulla oli wattimittari käytössä, ei meillä ollut aivan tarkkaa käsitystä tavoitetehoistani. Niinpä päätinkin ajaa sillä asenteella, että menen hiljempaa kuin mieli tekisi. Tästä huolimatta vetäisin ekat 70 km kovempaa kuin muut naiset.

Myös toinen 70 km lenkki tuntui lähinnä kevyelle lenkkeilylle. Odotin koko ajan, että joku nainen pyyhkäisee ohi, mutta niin vaan sain kerätä telkkarinäkyvyyttä johtoasemassa. Jälkikäteen ajateltuna taisin kuitenkin ajaa ekat 140 km himpun liian kovaa. Tämä saattoi maksaa monia arvokkaita minuutteja lopputuloksessa. Vikoilla 40 kilsalla reidet kramppailivat ja energiat tuntuivat yhtäkkiä täysin huvenneen. Kaiken lisäksi huomasin, että runkoon kiinnittämäni energiageelit olivat tippuneet eikä mulla ollut enää kuin laihaa urheilujuomaa. Jälkijossitteluna olisi ehdottomasti pitänyt malttaa pysähtyä rauhassa huoltoasemalla. Ensi kerralla olen tällaisessa tilanteessa fiksumpi.

Saavuin hiipumisesta huolimatta tokaan vaihtoon noin 1 min johtoasemassa. Aloitin maratonin pelokkain fiiliksin. Jalat olivat ihan tyhjät. Juoksu tuntui kammolle köpöttelylle. Yvonne saavutti mut 12 km juostuamme ja tämän jälkeen roikuin hänen mukanaan kympin verran. Puolimaran paikkeilla mulla oli kuitenkin todella vaikeita hetkiä eikä auttanut muuta kuin antaa Yvonnen karata. Yritin vatsan nikottelusta huolimatta vetää ylimääräistä energiaa sisään, mikä osoittautui fiksuksi vedoksi, sillä kolmenkympin jälkeen piristyin yhtäkkiä kummasti. Sain kiristettyä vauhtia ja pääsin jo reilun 20 sekunnin päähän Yvonnesta. Mutta sitten noin 5 km ennen maalia jalat taas tyhjenivät. Ironmanin väsymys oli jotenkin tosi erilaista, mitä olin aiemmin kokenut. Se ei sattunut yhtään, mutten ollut enää varma selviänkö ylipäätään tolpillani maaliin. Niinpä ei auttanut muuta kuin varmistaa selkeä toinen sija ja juosta omaa tasaista menoa maalisuoralle saakka (mara aikani oli 3.05 h).

Ylitin maaliviivan onnellisena. En ollut kertaakaan kisan aikana nähnyt kelloa ja kun kuulin loppuaikani, yllätyin valtavasti. Tiesin tietty jo etukäteen, että saatan olla ihan kova ironwoman... Mutta tällaista maailmanluokan huippusuoritusta en osannut ekalla kerralla odottaa. Wow. About nämä ajatukset ehtivät pyörähtää päässäni ennen kuin verenpaine heitti häränpyllyä ja multa lähti taju.

Ironman Barcelona antoi hurjasti itseluottamusta. Se varmisti, ettei urani päämaali - Hawaiilla käytävän MM kisan voitto -  ole millään lailla mahdoton tavoite. Ekasta ironmanistani tuli tuliaisina myös älytön määrä tärkeitä kokemuksia. Uskon, että niin minä kuin vahvistuva tiimini pystymme seuraavalla kerralla hoitamaan homman entistä paremmin. Into tulevaan kauteen onkin valtava. Nyt ensin on kuitenkin lomailun aika!

Ydintiimini oli vastaanottamassa mua ja Markusta lentsikkakentällä hienon paidan ja korttien kanssa. Kuvassa "apuvalmentajani" ja työkaverini Marko Riitijoki, isä Timo Lehtonen, valmentaja Paul Sjöholm, rakas superhuoltaja Markus Sali ja IronKaisa :)

Kohti Ironmania

Tämän aamun uintipaikka ei ollut yhtään hassumpi:

Reilun parin viikon kuluttua, sunnuntaina 4.10., seison samalla Barcelonan rannalla elämäni ekan Ironmanin lähtöviivalla. Aika hassua, että oon harrastanut triathlonia niin kauan ennen kuin lähden mukaan tähän legendaariseen kestävyyskoitokseen. Valinta on kuitenkin ollut looginen - olisin tietysti jo ajat sitten selvinnyt ironmanista ja varmasti ihan kohtuullisen hyvää vauhtiakin, mutta on vaan ollut tosi vaikea löytää kalenterista muutaman kuukauden ajanjaksoa, jolloin olisi ollut aikaa valmistautua piiiiitkään kisaan ja toisaalta myös palautua siitä.

Nyt Ironman haaveeni toteuttaminen on vihdoin mahdollista. Tosi kutkuttavaa päästä kokeilemaan, miten suoriudun koitoksesta! Ainakin treeneissä olen monena päivänä ollut intoa piukassa kuin joku pikku junnu. Intohimo triathlonia kohtaan on siis jopa vahvempaa kuin aiemmin, mikä on tietty erittäin hyvä asia. Kuten Märskyn urheilulukiolaisillekin kerroin, on oman intohimon toteuttaminen mielestäni ihan ykkösjuttu.

Viime viikkojen valmistautuminen ei kuitenkaan ole sujunut ongelmitta. Itse asiassa meininki on jälleen ollut pientä vuoristorataa. Turun kisan jälkeen pidin kevyimmän treeniviikon sitten alkukevään. Kunnon kevennyksen ansiosta kroppa oli loisto vireessä ja sain tehtyä pari ihan huippua treeniviikkoa. Eka viikko sisälsi paljon määrää ja etenkin uintia (40 km) sekä juoksua (110 km). Homma rullasi. 

Seuraava kova viikko olikin sitten rytmitykseltään vähän erilainen, sillä siihen kuului oikeastaan vain kaksi kunnon harjoitusta. Eka pääharjoitus oli ironmanpäivä (5 km uinti + 180 km pyöräily + 6 km juoksu). Treeni sujui loistavasti ja ainoa kiukun paikka oli, kun en saanut juosta tuon enempää tai edes tavoitevauhtiamme kovempaa :D Viikon toinen päätreeni oli reilun 30 km juoksu ja yllätykseksemme juoksu kulki paremmin kuin ikinä ennen.

Tuo viimeinen pitkis olisi kuitenkin, näin jälkikäteen mietittynä, pitänyt jättää juoksematta... Vaikken ollut juurikaan juossut parina harjoitusta edeltävänä päivänä, tunsin jo treenin alkuverrassa vanhaa epämääräistä pohjevaivaa. Treenin aikana pohje oli ihan täysin okei, mutta seuraavina päivinä se äityi todella kipeäksi. Pohje vaati reilun viikon täydellisen juoksutauon eikä jalka vieläkään ole täysin kunnossa.

Pohje alkoi kiukutella sikäli tosi pahaan vaiheeseen, että tulimme viime viikolla tänne Barcelonan Calellaan valmistautumisleirille. Leireily ei siis ole sujunut kovinkaan huipusti, kun on koko ajan pitänyt tapella pohkeen kanssa enkä ole uskaltanut juosta juuri ollenkaan. Onneksi olen kuitenkin saanut vedettyä monia loistavia pyörätreenejä, joissa olen päässyt totuttelemaan hieman muutettuun ajoasentoon. Vaihdoimme aika-ajotankoni ja nyt tuntuu, että ajaminen olisi vihdoin niin mukavaa, vauhdikasta ja vahvaa kuin olisin koko kesän halunnut :)

Eilen teimme vihdoin myös hieman pidemmän yhdistelmän, joka sisälsi 14 km ironman vauhtista juoksua. Pohje ei onneksi kipeytynyt tästä harjoituksesta. Huomenna lennämme Suomeen ja nyt näyttää siis sille, että palaamme pian!