Kohti Ironmania

Tämän aamun uintipaikka ei ollut yhtään hassumpi:

Reilun parin viikon kuluttua, sunnuntaina 4.10., seison samalla Barcelonan rannalla elämäni ekan Ironmanin lähtöviivalla. Aika hassua, että oon harrastanut triathlonia niin kauan ennen kuin lähden mukaan tähän legendaariseen kestävyyskoitokseen. Valinta on kuitenkin ollut looginen - olisin tietysti jo ajat sitten selvinnyt ironmanista ja varmasti ihan kohtuullisen hyvää vauhtiakin, mutta on vaan ollut tosi vaikea löytää kalenterista muutaman kuukauden ajanjaksoa, jolloin olisi ollut aikaa valmistautua piiiiitkään kisaan ja toisaalta myös palautua siitä.

Nyt Ironman haaveeni toteuttaminen on vihdoin mahdollista. Tosi kutkuttavaa päästä kokeilemaan, miten suoriudun koitoksesta! Ainakin treeneissä olen monena päivänä ollut intoa piukassa kuin joku pikku junnu. Intohimo triathlonia kohtaan on siis jopa vahvempaa kuin aiemmin, mikä on tietty erittäin hyvä asia. Kuten Märskyn urheilulukiolaisillekin kerroin, on oman intohimon toteuttaminen mielestäni ihan ykkösjuttu.

Viime viikkojen valmistautuminen ei kuitenkaan ole sujunut ongelmitta. Itse asiassa meininki on jälleen ollut pientä vuoristorataa. Turun kisan jälkeen pidin kevyimmän treeniviikon sitten alkukevään. Kunnon kevennyksen ansiosta kroppa oli loisto vireessä ja sain tehtyä pari ihan huippua treeniviikkoa. Eka viikko sisälsi paljon määrää ja etenkin uintia (40 km) sekä juoksua (110 km). Homma rullasi. 

Seuraava kova viikko olikin sitten rytmitykseltään vähän erilainen, sillä siihen kuului oikeastaan vain kaksi kunnon harjoitusta. Eka pääharjoitus oli ironmanpäivä (5 km uinti + 180 km pyöräily + 6 km juoksu). Treeni sujui loistavasti ja ainoa kiukun paikka oli, kun en saanut juosta tuon enempää tai edes tavoitevauhtiamme kovempaa :D Viikon toinen päätreeni oli reilun 30 km juoksu ja yllätykseksemme juoksu kulki paremmin kuin ikinä ennen.

Tuo viimeinen pitkis olisi kuitenkin, näin jälkikäteen mietittynä, pitänyt jättää juoksematta... Vaikken ollut juurikaan juossut parina harjoitusta edeltävänä päivänä, tunsin jo treenin alkuverrassa vanhaa epämääräistä pohjevaivaa. Treenin aikana pohje oli ihan täysin okei, mutta seuraavina päivinä se äityi todella kipeäksi. Pohje vaati reilun viikon täydellisen juoksutauon eikä jalka vieläkään ole täysin kunnossa.

Pohje alkoi kiukutella sikäli tosi pahaan vaiheeseen, että tulimme viime viikolla tänne Barcelonan Calellaan valmistautumisleirille. Leireily ei siis ole sujunut kovinkaan huipusti, kun on koko ajan pitänyt tapella pohkeen kanssa enkä ole uskaltanut juosta juuri ollenkaan. Onneksi olen kuitenkin saanut vedettyä monia loistavia pyörätreenejä, joissa olen päässyt totuttelemaan hieman muutettuun ajoasentoon. Vaihdoimme aika-ajotankoni ja nyt tuntuu, että ajaminen olisi vihdoin niin mukavaa, vauhdikasta ja vahvaa kuin olisin koko kesän halunnut :)

Eilen teimme vihdoin myös hieman pidemmän yhdistelmän, joka sisälsi 14 km ironman vauhtista juoksua. Pohje ei onneksi kipeytynyt tästä harjoituksesta. Huomenna lennämme Suomeen ja nyt näyttää siis sille, että palaamme pian!