perjantai 22. marraskuuta 2013

Pitkää vai lyhyttä

Pitkää vai lyhyttä matkaa, siinäpä kysymys, joka mulle on esitetty useammin kuin usein viime kuukausina. Ja toki oon pyöritellyt kysymystä aika monta iltaa itseksenikin. Tässä muutamia ajatuksia eri matkojen kisoista noin yleisellä tasolla. Jossain myöhemmässä postauksessa mietin sit hommaa vielä enemmän omaan napaani tuijottaen eli siltä kannalta kumpi sopii just mun ominaisuuksille ;)

Lyhyen matkan plussaa on tietty olympialaiset. Mielestäni urheilija ei voi saavuttaa mitään hienompaa kuin olympialaisissa menestymisen. Olympiamatka on myös tällä hetkellä maailman kovatasoisin ja kilpailluin triathlonmatka. Varsinaista huipputason huippu-urheilua, jossa kisatapahtumat ovat omaa luokkaansa. Ja matkana olympiamatka on vauhdikkuudessaan ja raakuudessaan loistava. Mahtavaa meininkiä, kun ensin rykäistään 1,5 km uintia ja 40 km pyöräilyä ihan kammovauhdilla ja loppuun paukutetaan rapian puolentunnin kymppi!


Miinusta olympiamatkassa on, että ITU kisoissa pärjääminen vaatii ympäriämpäri reissaamista. Täytyy kerätä rankingpisteitä, jotta edes pääsee maailmancupien lähtöviivalle. Viime kesänä olisi tosin päässyt melko helpolla joihinkin kisoihin, mutta kesäkuussa 2014 alkaa taas Rion olypiaruljanssi ja ITU kisojen taso räjähtää aivan varmasti äärettömän kovaksi. ITUilu on siis erittäin kallista touhua. Urheilijan kannalta se on järkevää ainoastaan niissä maissa, joilla on ison maajoukkueen harjoitus- ja taloustuki takana. Mutta harvahan järkisyistä urheilee.

Pitkässä matkassa kiehtoo puolestaan eniten se, että pitkillä matkoilla homma on enemmän omissa hanskoissa. Pyöräilyn peesikiellon takia kaikenlainen taktinen säätäminen on vähäisempää ja myös pyöräilyllä on kunnolla merkitystä eikä kisa oo lähinnä uinti-juoksukisa. Oikeaa upeaa kokonaista triathlonia siis! Mielestäni tosin pyöräilyn merkitys on jo hiukan turhankin suuri, uintia saisi olla suhteessa enemmän kuin nyt on. Pitkien matkojen kisoista legendaarisin on toki Hawaiin palmujen alla vuosittain käytävä MM mittelö. Myös ns. puolimatkan suosio ja kovuus on noussut vuosi vuodelta ja erityisen hienon "puolikkaasta" tekee mielestäni se, että kyseinen matka sopii sekä ITU kisaajille että ironmaneille eli sillä nähdään välillä superjänniä kohtaamisia. Pitkillä matkoillakin on arvokisoihin kovat rankingjärjestelmät, mutta mm kisoja lukuun ottamatta kansainvälisiin todella kovatasoisiin tapahtumiin pääsee vähemmällä matkustamisella kuin ITU kisoihin.


Huonona puolena pitkissä matkoissa on, etteivät pitkät matkat oo olympialaji. Kansallisestihan taas pitkien matkojen taso on meillä jopa kovempi kuin lyhyillä matkoilla. Miinusta pitkissä matkoissa on myös se, että peesaamisen täysi valvonta on mahdotonta, vaikkakin se on viime vuosina parantunut. Tähän joku tietotekninen piippauslaite pelastus olisi hieno homma ;) hiukan hankalaa pitkillä matkoilla saattaa olla myös se, että kuntoilijat ja huippu-urheilijat kisaavat samaan aikaan: tämä on mun kokemuksen mukaan ollut ongelma tosin vaan ironman 70.3 EM kisassa, jossa reitti oli paikoin niin kapea, että syntyi lähes vaarallisia ohitustilanteita, kun eri kierroksilla olevien juoksuvauhdeissa oli melkoisia eroja. No, tietääkseni mikään sijoitus ei tähän ratkennut. Ja onhan toki yhdessä kisaamisessa hyvätkin puolensa ja se tuo sellaista rentoa ja spesiaalia urheiluhenkeä, jota ei taas ITU kisoista löydy.

Kuntoilijan kantsisi mielestäni tehdä kaikkia mahdollisia triathlonmatkoja. Tässä jutussa oon tarkastellut lähinnä ulkomaan kisoja, ja Suomestahan ollaan perinteisesti lähdetty lähinnä Ironmanin tai challenge sarjojen pitkiin kisoihin. Luulen, että myös ITU:n age group tapahtumat olisivat upea kokemus monelle, sillä niissä saisi kokeilla vähän kovempaa vauhtia ja erilaista tunnelmaa. Vaikka upeaahan on, ettei nykyään Suomesta tarvii lähteä ollenkaan ulkomaille hakemaan mahtavia kisafiiliksiä - Suomessa on tosi monia superlaadukkaita tapahtumia minimatkoista pitkiin!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Flunssa

Pöh. Just kun harjoitteluun alkoi löytyä hyvä flow, kaaduin sänkyyn megaflunssan nujertamana. Sarkastista, sillä olin just saanut valmiiksi Juoksija-lehden jutun flunssan tyrmäämisestä ravitsemuksen avulla...

Ehkä ketuttavinta hommassa on kuitenkin se, että lasken flunssan pitkälti ihan omaksi syykseni. Oon nykyään tosi tarkka sen suhteen, etten treenaa yhtään kipeänä. Mutta niinpäs vaan viikko sitten sunnuntaina mopo karkasi käsistä - ajoin pitkän pk lenkin vesisateessa, vaikka olo ei ollut millään muotoa freesi ja vaikka keuhkoissa tuntui kuin olisi ollut 30 astetta pakkasta. Uskottelin itselleni, että jostain syystä treenit painavat tavallista enemmän. Joopa ja kotona sit nousi hyvin pian 39 C kuume.

Koko tämä viikko on kulunut flunssaa parannellessa. Oli nimittäin äkäisin tauti moneen vuoteen. Oli ihan pakko maata monta päivää täysin paikallaan. Vaikka kuumetta ei oo ollut keskiviikon jälkeen, on fiilis vasta tänään sunnuntaina suht normaali.

No, on flunssasta poimittavissa hyviäkin juttuja. Jo useamman viikon vaivannut pohjejumi katosi. Uinnissa uusi tekniikkatyyli tuntuu nyt luonnollisemmalle kuin ennen tautia. Löysin uudelleen pilateksen voiman. Nyt kauden aloitus rauhoittui entisestään, sillä myös ensi viikko pitää vielä ottaa megavarovasti. Ja tämän uskon ihan oikeasti olevan vain hyvä homma ensi kesän kisoja ajatellen, sillä yleensä oon vähän turhankin malttamaton.

Niin ja ne Juoksijaan kirjoittamani vinkit saattoivat muuten lopulta auttaa flunssan nujertamisessa, ainakin tämän erittäin epätieteellisen ja subjektiivisen kokeen perusteella: äidillä oli sama tauti kun mulla, mutta hän ei nauttinut kaikkia marjoja ja ihmeliemiä, mitä mä vetelin. Mulla flunssa stoppasi pari päivää äkimmin ;)

Kuva ei nyt aivan nappiin liity tähän juttuun, mut Sciencen syyskuun 2012 kansi on megahieno:







sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Lättäreitä

Jos joku ihmetteli viime postaukseni jälkeen, miksi mulla on niin monet lättärit, tässäpä vastaus!

Yksi syy lukuisiin lättäreihin taitaa olla se, että uudet lelut piristävät. Niinpä erilaisia leluja on kertynyt vuosien varrella melkoinen läjä.

Toisaalta täysin turhaan en oo yhtään lättäriparia ostanut, vaan jokaisella parilla on mainostettu olevan oma funktionsa tekniikan oppimisen kannalta. Ja kaikkeahan pitää kokeilla.

Kolmas hyvä syy käyttää erilaisia lättäreitä on se, ettei kisoissa saa turvautua leluihin eikä kroppaan kantsi rakentaa vahvoja muistijälkiä millään apuvälineellä uimisesta.

Osa alla olevista lättäreistä on mulla viikoittaisessa käytössä, osan oon kokenut melko turhiksi ja ne lojuvat kaapin perällä. Tässä lyhyt kuvaus jokaisesta lojaalista uintikaveristani:

Minilättärit / sormilättärit ovat ihan huiput.Auttavat tosi paljon otteen löytämisessä, mut eivät rasita käsiä kuten isommat läpyskät. Joku vuosi käytin näitä aika paljonkin, nyt ne ovat toimivuudestaan huolimatta jääneet vähän vähemmälle kulutukselle.
 

Finis Agility paddles. Jos näillä vetää vedon pahasti "läpi", tippuvat ne käsistä (siis jos nyt ei purista niitä peukaloilla kiinni...). Toimivat, melko pienet tekniikka- ja voimalättärit.
 
Finis Freestyler paddles. Ohjaavat etenkin vedon alkua vartalon suuntaiseksi ja sellaiseksi, että kämmenen nokka lähtee kohti pohjaa. Lopputyönnössä tuntuvat kuitenkin vähän kummallisilta eivätkä ainakaan mun uintiin toimi täysin. Ausseissa pro tiimi, jonka kanssa treenasin, käytti paljon näitä. Mä käytän silloin tällöin.

Antilättärit! Näillä uidessa on sama efekti kuin silloin, kun ui "kädet nyrkissä" -drilliä. Ei siis pääse eteenpäin, jos ei osaa käyttää kyynärvartta ja vartaloa kämmenien lisäksi. Turhauttavan hidasta sutimista, mut ajavat asiansa.

Pakottavat pitämään kämmenen kyynärvarren suuntaisena eli kämmen ei pääse pettämään. Sattuvat helposti olkapäihin (johtuu osittain mun hieman liian suorasta vedosta). En oikein tykkää enkä juurikaan käytä.

Otelättärit, jotka tekevät vähän samaa kuin edelliset, mutta voimavastusta ei tuu ja lisäksi saa vesituntuman paremmin. En kuitenkaan oo kokenut kovin toimiviksi omalle kohdalleni. Ovat auttaneet joitain valmentamiani aloittelijoita.

Nämä on mulla eniten käytössä. Aika lailla perinteiset läpyskät, joilla saa poweria käsiin ja vauhtia treeneihin! Kiva uida. Tykkään tästä TYR:n mallista selvästi enemmän kuin noista alla olevista vihreistä ja punaisista lättäreistä. TYR:eillä saa hyvän vesituntuman (kiva iso reikä kämmenen kohdalla) ja vedon alku ohjautuu helposti oikeaan suuntaan (terävähkö pää).

Parit vanhat, ihan toimivat läpyskät. Jossain vaiheessa lähes kaikki kilpauimarit uivat näiden vihreiden mallisilla lättäreillä  ja monien mielestä ne ovat edelleen "ainoat oikeat".


Vielä bloggauksen loppuun muutama varoituksen sana kuntoilijoille, jotka ehkä innostuvat kirmaamaan kauppaan lelujen hankintaan :) Lähde liikkeelle PIENISTÄ lättäreistä ja varmista, että vetosi on edes suurin piirtein oikeaoppinen ennen kuin siirryt ns. voimalättäreihin! Lisäksi kantsii pitää mielessä, ettei innostu uimaan lättäreillä turhan paljoa, vaikka se kivaa onkin, kun saa treeneihin lisää vauhtia.

Pullareita (jalkojen välissä olevat kellukkeet) me emme käytä kuin silloin tällöin, sillä ne sotkevat hieman vartalonkiertoa. Liika pullareiden käyttö on mun mielestä pieni probleema etenkin monien kuntoilijatriathlonistien kohdalla - pullareilla intoudutaan uimaan aivan liian paljon, koska ne korjaavat pahasti hajoavat saapasjalkapyöräilypotkut. Uiminen voi lopulta sujua jopa nopsempaan pullareilla kuin potkujen avulla. Suosittelenkin, että ainakin osan lättärivedoista uisi kevyesti potkien ja pullarit jättäisi vain niille kerroille, kun haluaa keskittää ihan kaiken energiansa käsivedon oppimiseen.

Kivoja uinteja kaikille :)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Uintia


Uinti on täysin spesiaalia touhua. Uinnissa ei riitä hyvä kunto - pikkutytöt uivat usein kovempaa kuin bodarit. Uinti on siis täysin tekniikkalaji.


 Nyt syksyllä on paras aika pistää uintia uuteen kuosiin. Uusien juttujen oppiminen on helpompaa, kun normaali tekniikka ei lepokauden jäljiltä oo ihan niin vahvasti hermoston muistissa. Toisaalta myös kuntoilijalle syksy on paras aika uintitekniikan opettelemiseksi. Triathlontreenejä on kiva tehdä läpi talven, kun uintiin löytyy uutta flowta eikä jokaisen altaanmitan jälkeen tarvitse puuskuttaa montaa minuuttia ;)

Mulla uintitekniikkaan panostaminen tarkoittaa sitä, että nyt lähes kaikki treenit ovat kevyitä kelailuja. Tekniikan opettelun apuna käytämme erilaisia "uintileluja" (esim. lättäreitä mulla on ainakin kuudet erilaiset...) ja lisäksi kuvaamme tekniikkaa säännöllisesti. Viime viikolla moni ilta kului myös youtube videoita katsellessa. Triathlonistin uintitekniikan kehittäminen on sikäli jännää puuhaa, ettei perinteinen allastekniikka usein ole ollenkaan toimivin vaihtoehto avovesikisoihin. Huippu-uimareita on siis turha koittaa plagioida, varsinkin kun pituus on 160 cm ja jalan koko on 36... vähän eri mitat kuin Thorpella.

Uinnin kehittäminen vaatii ihan aloittelijoita lukuun ottamatta usein erittäin paljon aikaa. Koska mulla on uintivuosia takana niin monta, riittäisi aika pienikin uintimäärä sellaiseen 5.20 min / 400 m tasoon, mutta jotta uinti kulkisi tarvittavan kovaa (ensi kesän tavoite 4.40 min / 400 m), täytyy altaassa viettää tovi jos toinenkin. Monelle saattaa olla yllätys, että suurin osa kansainvälisen tason olympiamatkan triathlonisteista treenaa uintia jatkuvasti 6-10 kertaa viikossa. Peesikieltokisoihin erikoistuneet triathlonistit eivät perinteisesti ui näin paljoa, mutta oon ihan varma, että uinnin merkitys kasvaa vuosi vuodelta myös ironmaneissa. Vaikka uinnin osuus triathlonista on ajallisesti pieni, ovat siinä hävityt tai voitetut sekunnit tavanomaista pidempiä.

Tylsintä uinnin treenaamisessa on, että hallille raahustaminen vie aikaa. Onneksi uintikertoja voi lisätä ilman suurta ajankäytön tuhraantumista siten, että yhdistää uintia muihin treeneihin. Uin aina joko ennen tai jälkeen salitreenien, koska allas ja kuntosali ovat saman katon alla. Lisäksi uin kevyen treenin melkein kaikkien vähänkin rankempien juoksujen perään ja usein myös muiden lenkkien perään - näin säästää yhden ylimääräisen suihkun ja lisäksi uinti juoksun perään on mielestäni paras vammojen ehkäisytapa ikinä. Onneksi myös tykkään uimisesta tosi paljon ja jo parin päivän poissaolo altaalta saa mut himoitsemaan veteen pääsemistä :)