torstai 27. joulukuuta 2012

Kiitos vuodesta 2012!

Kiitos yhteistyökumppaneilleni ja kaikille tukijoilleni vuodesta 2012! Oli mahtavaa, että olitte apunani yhtenä elämäni jännimmistä ja vauhdikkaimmista jaksoista. Ilman teitä en olisi millään pärjännyt. Kiitos :)

Kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen tiukka kisaputki ympäri maailmaa. Parhaimpia saavutuksiani olivat 11. sija olympiamatkan maailmancupissa, 2. ja 3. sija continentalcupissa ja 3. sija Challenge sarjan puolimatkalla. Ja sivussa pari Suomen mestaruutta. Upeita saavutuksia! Mutta tavoitteeseeni en päässyt, vaan jäin sijan päähän Lontoon olympiapaikasta.

Sain kuitenkin tänä vuonna mielettömiä kokemuksia, mistä olen todella kiitollinen. Opin myös tajuttomasti - huippu-urheilusta, triathlonista sekä elämästä yleensä - ja näitä oppeja pystyn varmasti hyödyntämään tulevaisuudessa.

Vuosi 2013 tuo mukanaan uutta kivaa, vähän mallia "paluu juurille". Olen usean vuoden kisaputken jälkeen päässyt palaamaan harjoitusvuoden rytmityksessä perinteiseen malliin, mikä tietää aikaa rakentaa kuntopohjaa ja kehittää kaikenmoisia yksityiskohtia. Talvi ja kevät kuluvatkin pitkästä aikaa supertuottavan peruspuurtamisen parissa. Henkistä tasapainoa tulen saamaan myös vihdoin keväällä pöytälaatikkoon pöllähtävistä ravitsemustieteen maisterin papereista. Tavoitteet pysyvät silti uinnissa, pyöräilyssä ja juoksussa :)

Onnea ja iloa vuodelle 2013!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ruotsissa triathlonistille Bragdguldet!

Olympiahopeamitalisti Lisa Norden sai juuri Ruotsissa vuoden 2012 Bragdguldetin!!! Tämä on Ruotsin arvostetuin vuosittainen urheilijapalkinto - mahtavaa triathlonille!

Olisipa hienoa, jos Suomestakin vielä nousisi kansainvälisille kentille niin kova triathlontykki, että lajimme saisi yhtä upean kunnianosoituksen :)


ps. edellisen blogitekstin alla on triathlonliittomme vastaus postaukseeni.


perjantai 30. marraskuuta 2012

Vuoden naistriathlonisti!

Minut valittiin viime viikonloppuna vuoden naistriathlonistiksi. Hieno kunnia – voin nyt tituleerata itseäni Suomen vuoden 2012 kovimmaksi triathlonistinaiseksi!

Hiukan kuitenkin ihmetyttää, miksi kunniakirjassani on etuliite ”nainen”? Vuoden triathlonisti tittelin sai nimittäin turkulainen Thomas Darby, joka teki upean kisakauden, mutta vaikka kuinka objektiivisesti yritän asiaa kaivella, eivät Darbyn tulokset ole mielestäni millään mittapuulla omiani parempia. En todellakaan halua vähentää tällä kirjoituksellani Darbyn saavutusten arvoa: hän teki kovan kauden ja voitti mm. ensimmäiset miesten Suomen mestaruutensa - onnittelut! Olen pahoillani, että tällaisen ruikutuskirjoituksen ylipäätään blogiini pistän, mutta homma häiritsee sen verran, että pakko mun on mielipiteeni sanoa.

Darbyn kauden parhaat tulokset ovat kaksi SM-kultaa ja Ironman 70.3. Antwerpenin nelossija. Myös itse voitin tällä kaudella kaksi SM-kultaa. Lisäksi sijoituin 11. sijalle olympiamatkan maailmancupissa Huatulcossa (paras suomalaissijoitus olympiamatkan maailmancupissa about 10 vuoteen), kaksi kertaa podiumille olympiamatkan continentalcupissa (näissäkin kisoissa voitin useita olympialaisiin yltäneitä ja lisäksi taidan olla ainoa suomalainen, joka on ikinä ITU:n olympiamatkan continentalcupeissa ylipäätään seissyt palkintopallilla…) ja kolmanneksi puolimatkalla Challenge Walchseessa (osallistujien tason puolesta jopa kovempi kisa kuin Darbyn 70.3 Antwerpen oli). Ja kai sekin voidaan meriitiksi laskea, että jäin vain yhden sijan päähän Lontoon olympiapaikasta.

Niinpä nyt häiritsee, millä perusteella mut on rankattu vasta vuoden toiseksi parhaaksi vai elääkö triathlonliitto muinaisajoissa, jolloin valittiin vuoden naisurheilija kuin lohdutuspalkintona vuoden urheilijan ohella? Pyysin kirjallista perustelua valinnasta sähköpostitse tämän viikon alussa, mutta minkäänlaista selitystä saati edes vastausta en ole saanut. Tietysti urheilijavalinnat ovat mielipidekysymyksiä, mutta näinkin tärkeitä mielipiteitä pitää pystyä perustelemaan. Ei sitä kuitenkaan kovin montaa kertaa urheilu-uralla tällaisten meriittien saavuttamiseen ole mahdollisuutta, joten mielestäni mulla olisi ollut oikeus saada kunnon perustelu valinnalle.

Tottakai – ja toivottavasti – liitolla on tärkeämpääkin tekemistä kuin setviä tätä valintaa. Mutta ei yhden sähköpostin kirjoittaminen kovin kauaa pitäisi viedä: kai valinnan esittäjä on asiansa kokouksessa jollain muotoa perustellut…?

No, se siitä ruikutuksesta ja muihin asioihin. Syksy on sujunut erittäin hyvin. Otin treenaamisen suhteen rennosti noin kuusi viikkoa. Urheilun pistäminen sivummalle ja ajan antaminen muille asioille yli kahden vuoden yhtäjaksoisen kisaamisen jälkeen oli tarpeen. Nyt oon aivan intoa puhkuen aloittamassa uutta treenikautta! Muutenkin kuuluu hyvää, sillä gradu alkaa olla loppumetreillä ja lisäksi olen alkanut valmentamaan aivan mahtavaa kuntoilijaporukkaa. Valmentaminen on ollut tosi antoisaa ja on ollut kivaa, kun urheilemiselleni on tavallaan löytynyt pieni lisätarkoitus, kun oon päässyt jakamaan triathlonista saamaani iloa ja kaikkea lajista oppimaani muille. Eli pientä urheilijavalintakismitystä lukuun ottamatta kaikki sujuu oikein mukavasti :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Seiska sija Turkissa

Eilisessä eurooppacupin premium kisassa oli hyviä juttuja ja sijoituskin oli kovassa seurassa suht okei, muttei kyllä aivan sellainen mitä oli hakusessa. Onneksi kisa oli kauden vika. Sen verran henkistä väsyä on meinaan havaittavissa, että nyt oon ihan tyytyväinen että saan aloittaa lyhyen treeniloman ja sitten uuden kauden rauhassa :)

Eilen oli tosi vaikea kaivaa taistelutahtoa ennen kisaa. Vielä lähtölaiturille hölkätessäkin kelasin lähinnä, että haluaisin vaan jäädä ottamaan aurinkoa. No, starttiin sain kasattua itseni ja se menikin ok. Mutta noin 50 m uinnin jälkeen jäin älyttömän pahaan hakkaukseen ja koko porukan perälle. Ekan kiekan uinkin aivan pussissa ja eroa kärkeen tulikin noin 45 s. Tokalle uintikiekalle löysin kuitenkin tilaa ja sain nostettua itseni pääryhmän perälle. Tämä kierros kulkikin jopa loistavasti, sillä eroa kärkeen oli rantautuessani vain 54 s, mikä taitaa olla vähiten, mitä mulla on ikinä ollut vaikka nyt mukana oli ihan triathlonsirkuksen kärkiuimareita :)

Pyörä ei sitten kulkenutkaan niin kuin pitäisi. Ryhmämmekään ei toiminut. Päädyin lopulta tekemään töitä eilisen päivän jaloille aivan liikaa, sillä väänsin väkisin kärjessä vähintään 25 km. Ero kolmen hengen kärkiporukkaan oli vähimmillään vain noin 10 s, mutta vikalla kiekalla oli pakko himmata ja niinpä aloitimme juoksun parikymmentä sekuntia kärjen perässä.

Juoksussa olin aivan poikki. Heti juoksun alkuun tunsin, että nyt oon henkisesti loppu ja en halua kiusata itseäni yhtään, mikä on täysin väärä ajatus, kun kuitenkin olisi ollut tsänssit juosta kisan voitosta. Fiilistä ei helpottanut se, että meidän naisten kisan aikana oli aivan tajuttoman kuuma. Jotenkin sain onneksi kasattua itseäni sen verran, että ylitin maaliviivan seiskana. Eikä ihmeekseni juoksussa tullut eroa parhaaseen juoksijaan ja voittajaan kuin 1.20 min ja esim. olympialaisten kolmanteentoista vain 37 s. Nyt siis lepoa ja sitten normaali pitkä harjoituskausi, niin ensi kaudella on kiva kisata :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Turkkiin

Sunnuntaina on kauden vika kisa, Premium Eurooppa Cup ja ensi vuoden EM esikisa Turkin Alanyassa! Lähtölistalla on useita Lontoossa mukana olleita, joten samalla saan tilaisuuden koittaa jonkunnäköistä pientä revanssia ;)

Muutenkin reissusta on tulossa hauska, sillä meitä suomalaisia on kerrankin oikea maajoukkueellinen: junnu Henrik Goesch, nuori pitempien matkojen spesialisti Kim Harju, suomen ykkösmies olympiamatkoilla Panu Lieto ja valkkuna Paul. Lisäksi olemme lämpimässä Alanyassa kokonaisen viikon, sillä viime hetken lähtönä tilattu viikko tuli kätevämmäksi ja halvemmaksi kuin lyhyempi reissu - voi kun harmi ;)

Viime viikon harjoittelu sujui erittäin hyvin ja sain tehtyä useita laadukkaita vauhtitreenejä. Muutamissa vedoissa yllätin tehoissa ja jaksamisessa jopa itseni ja Paulin. Onkin kiva lähteä kokeilemaan, miten kisassa irtoaa!

Startti Alanyasta parin vuoden takaa (tänä vuonna tosin hypätään beachjuoksun sijaan):


perjantai 21. syyskuuta 2012

Palauttelua, treeniä ja valmentamista

Onpa aika taas hurahtanut. Viime viikot ovat kuluneet hiukan vuoristoradan tyyliin. Jostain syystä Walchseen puolikkaasta palautuminen on ollut tajuttoman hidasta. Vaikka otin kisan henkisen latauksen puolesta rennosti enkä mielestäni saanut kehosta kaikkea tarvittavaa irti, niin jostain syystä kisa (ehkä yhdistettynä sitä edeltävään mulle outoon treenijaksoon) rassasi huomattavasti enemmän kuin olisin uskonut.

Viime viikon alkupuolella oli jopa useampia treenejä, jotka eivät olleet yhtään kivoja. Eihän treenaaminen tietty aina yksiselitteisen kivaa olekaan, mutta mulle on täysin outoa, kun treeneissä ketuttaa rankasti joku muu kuin se, etten pääse mielestäni riittävän kovaa ;). Nyt vedin kuitenkin esim. yhden reippaamman juoksun kirjaimellisesti itkua vääntäen (oudointa oli, että treeniohjelma oli just mun lemppari ja juoksin itkemisestä huolimatta yllättävänkin hyviä kilsoja). Tästä henkisestä väsymyksestä en ihan täysin kertonut Paulille, mutta loppuviikosta, kun homma selvisi hänelle, tuli ohjelmaan hiukan pakkolepoa...

Ja oikea ratkaisu tuo muutaman ylimääräisen lähes täydellisen lepopäivän pitäminen jälleen kerran oli. On se vaan niin kumma juttu, että miksi malttaminen on niin hankalaa...eipä valmentajia ole turhaan keksitty. No nyt on taas kivaa ja tänään ajoin intoa puhkuen jopa ergoa :) Edessä on vielä lyhyt treenijakso ennen kauden vikaa kisaa, joka on Turkissa kahden viikon päästä.

Treenaamisen ohessa viime päiviä on täyttänyt uuden valmennusryhmän perustaminen. TriFF ja HTU aloittavat aikuisten triathlonvalmennusryhmän ja pääsen yhtenä valkkuna mukaan touhuun. Tosi hauskaa päästä jakamaan kaikkia vuosien varrella karttuneita valmentautumisniksejä muille harrastajille :)



maanantai 3. syyskuuta 2012

Kolmas Challenge Walchseessa!


Eilen kisasin ensimmäisen kansainvälisen pidemmän matkan kisani, Itävallassa käydyn Challenge Walchsee Kaiserwinkl -triathlonin (1,9 km / 90 km / 21 km). Lopputulos oli heti kiva, sillä sijoituin kolmanneksi! Mukana oli moninkertaisia Challengien ja Ironmanien voittajia ja puolikkaan arvokisamitalisteja, joten sijoitukseen olen oikein tyytyväinen. Eikä eroa voittajaankaan jäänyt paljoa.

Kisaan lähdin sellaisella suunnitelmalla, että uinnissa on hyvä säästellä voimia ja ottaa ekat sataset tosi rennosti. Tämä osoittautui vääräksi taktiikaksi, sillä jäin ekalla poijun välillä muista aivan liikaa ja jouduin uimaan koko loppureissun yksin muita ohitellen. No, uinti oli kuitenkin melko OK ja rantauduin parin pro naisen kanssa samaan aikaan noin 2 min ekan naisen perässä.

Vaihdon otin rauhassa ja pyöräilemäänkin lähdin sillä mielellä, että alussa on hyvä säästellä voimia ja että peesaamisen suhteen pitää olla tosi varovainen. No, tässä tuli toinen oppi… Meno oli ainakin ekat 15 km aika lailla muuta kuin reilua peesikieltoajelua. Ajelimme saksalaisen Daniela Sämmlerin kanssa melko sallituissa puitteissa (myönnetään, ettei mekään ihan sillä vaaditulla 10 x 2 m erolla) miesten seassa ja katselimme ihmeissämme, kun edessä meni todella tiukkaan pakkautunut porukka, jossa Itävallan Eva Wuttikin oli mukana eikä vieressä ajanut tuomarimopo antanut minkäänlaisia rangaistuksia.

No, ehkä loppumatkasta homma oli joka puolella edes vähän reilumpaa… Pyörä kulki jokatapauksessa selvästi aikaisempaa paremmin ja reisissä oli jo aikas mukavaa potkua. Olemme viimeisten parin viikon aikana säätäneet Scorpparin maantiepyöräni ajoasentoa entistä tempomaisemmaksi ja lisäksi käytössäni oli huippuhyvä aika-ajokypärän ja korkeaprofiiliset vanteet, joten koipien lisäksi välineetkin olivat entistä kovemmassa iskussa. Lisäksi Walchseen vaihtelevan mäkinen, tosin valitettavasti odotettua loivapiirteisempi, reitti oli sellainen mistä tykkään. Pyörä-juoksuvaihtoon saavuin Sämmlerin kanssa reilut 5 min Eva Wuttin ja noin 2 min Gina Crawfordiin (NZ) sekä Mary Beth Ellisiin (USA) perässä. Muut ennakkosuosikit, kuten Erika Csomor (HUN) ja Miriam Weerd (NL) olivat jääneet meistä selvästi.

Vaikka pyörä oli tuntunut kevyemmälle kuin Joroisissa, huomasin heti juoksun alussa, että reisissä oli juuri sitä probleemaa, mitä pelkäsin – ne eivät olleet ehtineet palautua pitkästä treenijaksosta. No, ensimmäiset kolme 5, 4 km kierrosta kulkivat silti ihan okei: ohitin Wutin ja saavutin yllättävän paljon kärkeä, sillä eroa Ellisiin oli parhaimmillaan enää noin 35 s ja Crawfordiin noin 1.15 min. Vikalla vitosella sippasin kuitenkin täysin ja jouduin kaivamaan voimia tosi syvältä sielun syövereistä. Maaliin saapuessani jalat pettivät heti alta. Mutta olinpa silti kolmas ja pääsin podiumille!!!


Eli ei kun treeniä lisää, niin puolimatkalta voi tulla kivan sijaan aivan loistavia tuloksia ;) Maaliviivalle saakka jaksamista auttaisi varmasti myös se, etten unohtuisi fiilistelemään hauskaa menoa vielä kisan aikana vaan keskittyisin oleellisiin asioihin… Powerbarin geelit, shotsit, patukat ja urheilujuoma toimivat jälleen aivan mielettömän hyvin ja ravitsemussuunnitelmani oli uskoakseni ihan toimiva, mutta pyöräillessä olin niin täpinöissäni, että juominen unohtui ja nestettä kului koko reissun aikana vain noin litra. Höm höm, taitaa olla merkki siitä, että pian on aika palata yliopiston penkille viimeistelemään ravitsemustieteen graduni!


Oli muuten aivan mahtavat maisemat, aivan ihana paikka urheilla:





keskiviikko 29. elokuuta 2012

Challengea Itävallassa sunnuntaina!

Ensi sunnuntaina on edessä pitkä päivä, kivaa! Kisaan nimittäin Itävallassa puolimatkan Challenge Walchsee Keiserwinkl skaban.

Vielä kuukausi sittenkin fiilis tuntui hiukan väsyneelle ITU kisojen suhteen, joten päätimme, että teen jotain uutta ja mukavaa ja käyn kokeilemassa menoa jossain vähän erilaisessa kansainvälisessä koitoksessa. Niinpä olen nyt viimeiset viikot tehnyt tavallista enemmän pitkiä sitkeitä lenkkejä Scorpparin päällä tempoillen ja Niket koivissa viuhuen. Ja kivaahan tämä hiukan erilainen treenaaminen on ollut!

Myös kunto tuntuisi nousseen mukavasti, joten ainakin selvästi Joroista parempi suoritus pitäisi sunnuntaina pystyä iskemään. Mihin se sitten riittää, on erittäin suuri kysymysmerkki. Kyyti on ainakin tasokasta, sillä Walchseessa kisaavat muun muassa moninkertaiset Ironmanvoittajat Gina Crawford, Mary Beth Ellis ja Erika Csomor. Jänskä nähdä, kuinka haipakkaa nämä pitkien matkojen supertytöt painelevat!

Se on ainakin selvää, että paikkana Walchseen pitäisi olla just sellainen mistä tykkään. Alppimaisemat vuorineen ja järvineen ovat niin tajuttoman ihania. Ja mäkiä pitäisi löytyä myös pyöräreitiltä, jee jee jee :) Peukut pystyyn, että potkua ja sitkeyttä löytyy sunnuntaina!

torstai 23. elokuuta 2012

Helsinki City Triathlon lauantaina!

Huomenna on sit taas triathlonin superpäivä, kun Uimastadikalla käydään Helsinki City Triathlon! Kisasta tulee aina hyvälle mielelle: on kiva seurailla, kun lapset ja aikuiset ottavat riemun irti triathlonista.

Ehkä parhaiten monien kisaajien iloista meininkiä ja asioiden tärkeysjärjestystä kuvaa se, kun viime vuonna eräs nainen kysyi saako laittaa ekalla vaihtopaikalla kasvovoidetta...kloorivesi kun kuivattaa ikävästi ihoa ja tekee sen ryppyisen näköiseksi ;) Eli hyvä fiilis ja itsensä voittaminen ovat pääasiassa!

Ihan lepsuillen HCT:sta ei kuitenkaan selviä. Haastetta tulee nimittäin melko ahtaasta uinnista uima-altaassa, erittäin teknisestä pyöräreitistä ja todella mäkisestä juoksusta. Eli kyllä kisassa kuntokin pääsee koetukselle. Myös järkkäreille kisa on melkoisen haastava, sillä lähtöjä on vähän väliä aamusta iltaan. Toivottavasti huomennakin selviämme kommelluksitta.

Itsekin olen huomenna järkkäritehtävissä. Ihan hauskaa puuhaa ja vähintään yhtä rankkaa kuin kisaaminen... no, tosiasiassa osallistun kyllä tänä vuonna järkkäripuuhiinkin niin löysin rantein, että on jopa vähän huono omatunto. Syynä on se, että takana on nyt yksi kovimmista treenijaksoista ikinä ja ensi viikonloppuna kisaan puolimatkan Challenge-skaban Itävallassa. Mutta tästä lisää ensi viikolla.

Eli jos et itse ole huomenna kisaamassa tai järjestelijänä, niin kantsii ehdottomasti tulla kannustamaan ja ihmettelemään hauskaa triathlontouhua! Nähdään huomenna!


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Suomenmestaruus olympiamatkalla

Eilen tuli kesän toinen suomenmestaruus, kun voitin SM-kultaa olympiamatkalla! Ulkomailla kisaillessa SM-mitalien arvo meinaa aina välillä unohtua... mutta olihan sitä taas eilen ihan hienoa seistä palkintopallilla ja tuntea olevansa Suomen paras olympiamatkan triathlonisti :)

Suorituksena Kuopion kisa oli hyvä harjoitus treenijumisilla koivilla. Uinti tuntui rennolle ja ote ihan hyvälle, mutta tehoa en laittanut peliin niin paljoa kuin olympiamatkan kisoissa kuuluu. Pyöräilemään lähdin kuitenkin reilun minuutin ennen pitkien matkojen erikoisnaista Tiina Bomania ja Suomen kärjen tuntumassa jo mahtavat parikymmentä vuotta kisaillutta Katja Väisästä.

Pyörällä suunnittelin ajelevani jonkun aikaa yksikseni, jotta tulisi totuteltua tempoiluun syksyn kisoja silmällä pitäen. Reilun 15 km jälkeen tukossa olleet etureidet alkoivat kuitenkin kitistä. Luotin juoksuuni ja jäin odottelemaan Tiinaa ja Katjaa, jotka olivat kyllä hiukan saavuttaneet minua jo pyörän alkukilometreilläkin. Vikat reilut 15 km ajelimme helppoa vuorovetoa.

Juoksusta tuli vain helppo reipas rykäisy. Tarkoituksena oli kyllä viimeisillä kilsoilla juosta jonkun matkaa ihan niin kovaa kuin lähtee, mutta jalan hermojumin takia päätin ottaa varman päälle ja olla repimättä turhia. Maaliin saavuin siis hyvävoimaisena onnellisena mestarina.

Kuopiossa on aina kiva kisata - kiitokset järjestäjille!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Jälkilöylyjä olympiatriathloneista

Triathlonin olympiastartit olivat kyllä mielettömän hienoja! Naisten tiukka kultataisto, joka ratkaistiin vasta useamman maalikamerakuvan perusteella, oli ehdottomasti yksi triathlonhistorian sykähdyttävimmistä tapahtumista. Lopultahan kultaa vei Nicola Spirig (SUI) sekunnilleen samalla ajalla kuin hopeaa voittanut naapurimaamme Lisa Nordén (SWE). Pronssia voitti Erin Densham (AUS) eikä hänenkään ero kärkikaksikkoon ollut kuin 2 sekuntia.

Miestenkin kisassa ennakkosuosikit veivät mitalit. Voittaja oli ehdottomasti aivan oikea, sillä viime vuosina Alistair Brownlee (GBR) on hallinnut kilpakenttiä varsin suvereenisti. Myös hopea ja pronssi menivät mielestäni juuri niille, kenelle piti. Hopeaa voitti Javier Gomez (ESP) ja pronssia Alistairin pikkuveli Jonathan Brownlee (GBR).

Taktiselta kehitykseltään kisat olivat sellaisia, mitä kaavailtiin. Maaliviivan ylittäminen top kympissä vaati todella kovan uinnin ja vauhdikkaan juoksun. Jos uinnissa jäi kakkosryhmään, nousi sieltä naisten kisassa parhaimmillaan sijalle 11. ja miehissä sijalle 16. Sekä naisten että miesten kisassa kymmenenneksi sijoittunut hävisi juoksussa voittajalle puolisentoista minuuttia. Tämä ero oli kyllä hieman suurempi, mitä odotin. Lisäksi juoksuvauhdit olivat kokonaistasoltaan, eli jos mietitään vaikkapa top 30 keskiarvoa, jopa hiukan heikompia kuin viime vuoden esikisassa. Tosi kovaahan sitä silti mentiin: naisissa kärkikolmikko hiukan taktikoi eikä painanut heti vaihdosta täysiä, mutta voittoaika oli silti 33.40 ja miehissä Alistairin upea soolojuoksuaika oli 29.07, vaikka hän tuuletteli maaliin tullessaan. Juoksut olisivat terävintä kärkitasoa Kalevan kisoissa…

Kuten suomalainen tv-selostajakin totesi, oli pyörän merkitys lopputulokseen liian vähäinen. Mutta ihan niin olematon se ei ollut, mitä lähetyksestä saattoi päätellä. Ryhmissä ajettiin nimittäin hetkittäin tosi kovaa eikä kortteliradalla pääse peesissäkään täysin ilmaiseksi. Pyörän merkityksestä kertonee myös se, että sekä naisten että miesten parhaat ovat tunnetusti triathlonsirkuksen vahvimpia myös pyöräilyssä. Hyvät pyöräjalat auttavat siinä, että voimia säästyy juoksuun. Mutta myös omasta mielestäni peesivapaan triathlonin arvokisastartit pitäisi käydä Lontoota vaativammilla reiteillä.

No, mitäs nyt sitten kaikkien triathlonista innostuneiden nuorten tulisi tehdä, jotta suomalaisia vielä nähtäisiin olympiatriathlonien palkintopallilla? Mielestäni olisi tärkeää, että triathlonia alettaisiin harrastaa jo melko nuorena, viimeistään noin 15 -vuotiaana. Ne ajat ovat ohi, jolloin oli mahdollista aloittaa nousu triathlonmaailman huipulle vasta, kun oli todennut, ettei oikein pärjää entisessä lajissaan tai on kyllästynyt sen treenaamiseen… Lisa Norden on ainoa Lontoon kisojen mitalisteista, joka ei ole harrastanut triathlonia lapsuudestaan lähtien. Selvästi suurin osa Lontoossa startanneista on kisannut triathlonissa jo noin kymmenenvuotiaasta. Myös esimerkiksi Lucy Hall (britti, joka oli ihan tykki uinnissa ja pyörällä) aloitti triathlonin jo 8-vuotiaana, vaikka tv-selostajat epäilivät hänen olevan entinen uinnin tai pyöräilyn erikoisnainen.

Sillä, että triathlonia pitäisi mielestäni alkaa harrastaa jo nuorena, en tarkoita, etteikö myös muita lajeja kannattaisi pitää ohjelmassa. Ehdottomasti on hyvä juttu urheilla monipuolisesti! Ja tietysti myös myöhemmin voi tulla lajin pariin mukaan. Kiire huipulle ei iän puolesta ole, sillä Lontoossakin kisasi monta noin kolmevitosta. Esimerkiksi top 15 sijoittuneissa oli miehissä neljä yli kolmekymppistä ja naisissa jopa yhdeksän! Lisäksi etenkin mikäli on harrastanut sekä uintia että juoksua, voi hyvin nousta triathlonhuipulle suhteellisen nopeasti. Tällaisia kilpauinti-kilpajuoksu + vain reilut viisi vuotta triathlonia -tapauksia oli myös Lontoossa ja hyvin osa heistä menestyi.

Joka tapauksessa olisi tärkeää hommata kansainvälistä kisakokemusta. Triathlonkilpailut ovat ainakin toistaiseksi osanottajamääriltään Suomessa niin pieniä, että touhu on täysin erilaista kuin kansainvälisissä ITU kisoissa. Muiden triathlonmaiden innostuksesta nuorten kehittämiseen kertoo muun muassa se, että esimerkiksi pari viikkoa sitten Espanjassa kisatussa eurooppacupissa oli alle 19-vuotiaiden miesten sarjassa starttilistalla 75 poikaa ja sen lisäksi odotuslistalla 25 poikaa, jotka eivät siis edes mahtuneet kisaan mukaan.

Sen lisäksi, että triathlonia – tai ainakin sekä uintia että juoksua – olisi hyvä alkaa harrastaa jo nuorena, tulisi myös muut hommat hoitaa sellaiseen jamaan, että ammattimainen urheilu olisi mahdollista. Triathlonin treenaaminen tosissaan vie aikaa, sillä huipulle haluavan täytyy treenata kolmea lajia ja vielä palautua rasituksista mahdollisimman tehokkaasti. Esimerkiksi Lisa Norden ei pölähtänyt olympiamitalipallille yhtäkkiä pohjolan talvesta. Hän on jo useita vuosia treenannut Australiassa ammattitriathlonistien ryhmässä, jossa on triathlonvalmentajan lisäksi uinnin ja juoksun erikoisvalmentajia ja fysioterapeutteja apuna.

Triathlon on upea laji ja toivon todella, että saisimme myös täällä Suomessa systeemit sellaiseen jamaan, että lajin harrastaminen huipputasolla helpottuisi! Uskon, että näin myös pitkällä tähtäimellä tapahtuu, mutta töitä sen eteen pitäisi ruveta tekemään aiempaa ahkerammin. Olisi ehdottomasti tärkeää, että lajille saataisiin medianäkyvyyttä, sillä se toisi varmasti lisää harrastajia ja toisaalta myös antaisi meidän huipulla yrittävien yhteistyökuvioille lisää mainosarvoa. Myös valmentajiin panostaminen auttaisi kaikkia. Onneksi muutamissa seuroissa on jo herätty järjestämään triathlontoimintaa lapsille ja nuorille. Myös pääkaupunkiseudulla on kunnon nuorisotreenejä luvassa ensi syksystä alkaen :)

Tulipa tästä pitkä ja paatoksellinen sepustus. Mutta lisää samasta aiheesta on luvassa jatkossa, sillä valmentajallani Paulilla on myös sanansa sanottavana. Nyt kuitenkin ensin keskitytään lauantaina Kuopiossa käytäviin SM-kisoihin! On kyllä tosi mukava päästä pitkästä aikaa Kuopioon kisaamaan. Vaikka ainakin eilisen vauhdikkaan harjoituksen perusteella viime viikkojen kovan harjoittelun treenijumi taitaa tällä hetkellä olla sillä mallilla, että nautinnollinen kaksituntinen ei ole tulossa…

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lontoon ennakkoasetelmia


Naisten olympiastartti on lauantaina klo 11 Suomen aikaa. Harmittaa edelleen älyttömästi, että jäin niukasti pois niiden 55 naisen joukosta, jotka kisaavat Hyde Parkissa. Aluksi ajattelin, etten edes katso koko kisaa - mutta eihän sitä kuitenkaan malta jättää väliin! Koska naistriathlonisteista ei juuri puhuta suomalaisessa mediassa, ajattelin kasata tähän pienen yhteenvedon olympiastartin ennakkoasetelmista.

Lontoon reitti on nopea ja kisasta tullee tasaisin olympiakisa, mitä tähän mennessä on nähty. Uintivauhti on varmasti huima. Luultavasti uinnista muodostuu kaksi tai kolme ryhmää. Pyöräreitti on valitettavasti täysin tasainen, mutta onneksi siinä on sentään kohtuullisen teknistä korttelia. Viime vuoden kisassa naisten takaa-ajoryhmä ajoi kärkiryhmän kiinni ja lähes kaikki lähtivät juoksemaan samaan aikaan. Toisaalta miesten kisassa muodostui neljän hengen irtiotto, joten ei pikkuporukan karkuun pääseminenkään ole yhtään mahdotonta. Mielenkiintoa pyöräilyyn lisää se, että joillain mailla on mahdollisia apukuskeja, joiden tehtävänä on auttaa joukkueensa parhaimpia juoksijoita uinti- ja pyöräosuuksilla.

Juoksusta tulee joka tapauksessa todella vauhdikas
. Voittajan juoksuaika tulee olemaan noin 33 min ja veikkaisin, että vähintään kolmekymmentä naista juoksee alle 35 min. Etenkin juoksun osalta triathlonin taso on kasvanut todella paljon tämän olympiadin aikana ja Lontoon kisan loppumetreillä tulee varmasti paljon tiukempia taisteluja kuin aiemmissa olympialaisissa.


Tässä on kisan ennakkosuosikkeja:


Helen Jenkins (GBR)
Viime vuoden World Seriesin voittaja, joka voitti myös olympiakenraalin Lontoossa. Kilpaillut tänä vuonna säästeliäästi, mutta oli viimeisimmässä MM-osakisassaan toukokuussa ylivoimainen. Toivoo, että olympiakilpailussa muodostuisi karkuryhmä jo uinnissa ja pyörällä (saanee apua Lucy Hallilta, joka on nopeimpia uimareita ja selkeä apuri). Juoksussa lähtee todennäköisesti pitämään kovaa matkavauhtia, sillä loppukiri on Jenkinsin ainoa heikkous.

Nicola Spirig (SUI)

Loistava pyöräilijä ja juoksija. Kärsi viime vuonna loukkaantumisista, mutta on ollut tänä kesänä hirmuiskussa ja voittanut kaikki kisansa huhtikuun lopulta: EM kultaa, kaksi MM-osakisaa, kaksi Ironmansarjan puolikasta, Ironmansarjan olympiamatkan kisan sekä Sveitsin mestaruudet 3000 m ja 5000 m ratajuoksussa. Ailahteleva uinti on Spirigin heikkous.

Erin Densham (AUS)
Kilpailu Australian joukkueeseen pääsemisestä on ollut kovaa. Densham ja nuori Emma Jackson syrjäyttivät joukkueesta muun muassa Pekingin voittajan Emma Snowsillin. Densham on ollut kevään ja alkukesän aikana todella kovassa kunnossa. Hän on voittanut yhden maailmancupin ja kaksi MM-osakisaa, joista toisen reilu viikko sitten Hampurissa, joten kuntopiikki ei ole ohi. Oli sydänleikkauksessa pari vuotta sitten, mutta on sen jälkeen noussut maailman kärkeen.

Emma Moffatt (AUS)
Vuosien 2009 ja 2010 maailmanmestari ja 2011 kakkonen lunasti olympiapaikkansa jo viime vuonna ja on saanut tämän kesän keskittyä itse päätapahtumaan. Keskittyminen on näkynyt kesän kisoissa, sillä Hampurin kakkossija on Moffyn ensimmäinen podiumsijoitus tältä kesältä. Kunto on siis nousussa juuri niin kuin pitää.

Andrea Hewitt (NZL)
Lähes aina maailmancupien podiumilla ja johtaa tällä hetkellä MM-osakisaa. Osoitti viime vuoden lopulla, että osaa kunnon ajoituksen, kun voitti kolme viimeistä maailmancupia. Keskittynyt tänä kesänä vain olympialaisiin, mikä on näkynyt hieman vaisumpana alkukautena. Tasaisen hyvä joka lajissa, mutta ei vahvimmillaan juoksun tiukassa loppukirissä.

Lisa Norden (SWE)
Pohjoismaiden selvä ykköstykki. Rakastaa kilpailemista ja venyy tiukoissa paikoissa, mikä sopii olympiastarttiin. On kärsinyt pari viime vuotta pienistä loukkaantumisista, mutta on silti yltänyt palkintopallille useissa MM osakisoissa ja voittanut Sprintin MM kultaa. Yksi kisan vahvimmista pyöräilijöistä ja sitkeä juoksija on pikkuhiljaa nostanut myös uintinsa kärkitasolle. Toivoo irtiottoa.

Barbara Riveros Diaz (CHI)
Etelä-Amerikan taskuraketti. Erittäin nopea juoksija ja hyvä pyöräilijä. Uinnin ailahtelevuuden vuoksi tuloksetkin heittevät, mutta on parhaimmillaan maailman nopein.

Gwen Jorgensen (USA)
Teki läpimurtokisansa viime vuonna Lontoossa sijoittuen kakkoseksi. On lähes aina parhaimpia juoksijoita. Pyöräily on heikkous ja jos ajetaan tosi kovaa, saattaa pudota porukoista.

Anne Haug (GER)
Sympatiseeraan Annea, sillä uramme etenivät tosi samankaltaisesti, kunnes vastoinkäymiseni kasautuivat. Liittyi viime vuonna australialaisen Darren Smithin valmennusryhmään, jossa treenaavat myös Norden, Holland, Groff ja Roberts. Uinti on kehittynyt huomattavasti, tosin jäänee edelleen kakkosryhmään. Mutta jos kärki ajetaan pyörällä kiinni eikä Anne joudu tekemään liikaa töitä, niin juosta hän osaa.


Suosikkeja siis riittää. Yllä olevien lisäksi myös moni muu voi yltää palkintopallille. Esimerkiksi pahasta lonkkavammasta kärsinyt Paula Findlay (CAN) tai yleensä ainoastaan juuri tärkeimmissä kisoissa onnistuva Anja Dittmer (GER) saattavat napata mitalin. Yllättäjiä voivat olla myös esimerkiksi Emmie Charayron (FRA), Aileen Morrisson (IRL), Vendula Frintova (CZE) tai japanilaiset Mariko Adachi tai Ai Ueda. Jos uinnissa ja pyöräilyssä muodostuu karkuryhmä, myös Sarah Groff (USA) ja Laura Bennett (USA) lienevät korkealla.



maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kalkstrands MiniTriathlon

Triathlon on lapsista kivaa! Olin eilen seuraamassa Sipoon Kalkstrandissa järjestettyä MiniTriathlonia. Kisassa oli sarjoja 3 - 12 vuotiaille. Pienimmät uivat vanhempien avustuksella 25m, pyöräilivät reilut 100m ja juoksivat 100m :)


Triathlon voisikin olla oiva laji lasten liikunnan lisäämiseksi, sillä selvästi se monipuolisuutensa ja haastavuutensa ansiosta kiinnostaa lapsia. Reilun kuukauden päästä Uimastadikalla pidetään taas vähän vanhemmille lapsille ja nuorille suunnattu TriForFunin Linnanmäkitriathlon!

Mulla palautuminen Joroisista sujui ällistyttävän nopeaan ja pääsin jo keskiviikosta lähtien tekemään kunnon treenijaksoa. Vaikuttaisi myös, että puolikas toimi erittäin kehittävänä treeninä, sillä koipiin tuntuisi tulleen jo tuon yhden rykäisyn ansiosta selvästi lisää potkua ja sitkeyttä. Rennon vauhdikkaat vuorovedot ovat olleet aivan luksusta sen jälkeen, kun kitkuttelin Joroisilla huonona pyöräpäivänä sen 90 km tempoa :)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

SM hopeaa puolimatkalta

Nyt oon vihdoin liittynyt suureen Joroisissa kisanneiden triathlonistien joukkoon! Hieno tapahtuma. Mukavan leppoisaa maaseutumeininkiä, mutta silti ihan ison triathlonkisan tapaan. Ja iso kisahan Joroisissa tänä vuonna käytiin, kun puolimatkallakin taisi startata jopa lähes 900 triathlonistia. Jee, porukka alkaa tajuta kuinka hauskaa puuhaa triathlon on :)

Oma ensikokemukseni puolimatkasta meni vähän niin ja näin. Hopeasija on tietty ihan kiva, mutta se jäi kaivertamaan, että tuli tehtyä juuri niitä mokia, mitä ei pitänyt tehdä. Ihastusta puolimatkaa kohtaan silti syntyi!

Uinti tuli vedettyä loppukisaan säästellen rennon kevyellä teholla, mutta silti rantauduin vedestä hyvässä ajassa vain kolme miestä edelläni eli uinti meni just niin kuin olimme suunnitelleet. Aivan perässäni nousi Kivirannan Merja, jonka kanssa lähdin polkemaan. Tässä vaiheessa tuli päivän pahin moka, josta sain sitten kärsiä koko loppukisan ajan! Yritin väkisin runtata Merjan vauhtia, vaikka tunsin, että etureidet olivat aivan tukossa. Sykemittaria vilkaistessa totesin sen huitelevan lähes 190 lukemissa, mutta sen sijaan, että olisin hidastanut suosiolla, käänsin mittarin näkymättömiin ;)

Jossain noin 15 km jälkeen ero Merjaan alkoi venyä jo tosi pitkäksi ja tajusin vihdoin ruveta keskittymään omaan mahdollisimman taloudelliseen suoritukseen. Ehkä 40 km paikkeilla Tiina Boman tuli takaani ohi ja loppumatkan ajoin hänen perässään. Vannon kyllä käsi sydämellä pitäneeni peesiraon koko ajan sääntöjen määräämän mittaisena, mutta auttoihan Tiinan veto silti valtavasti. Meno tuntui helpolle ja ero Merjaan säilyi melko siedettävänä, paitsi vikalla kierroksella, jolloin eroa tuli aivan huomaamatta hirmusti lisää, vaikka mekin nostimme tehoa. Juoksemaan lähdimme Tiinan kanssa noin 6.50 min Merjan perään - aivan mahtava ajo kyllä Merjalta!


Juoksun alussa tuli sitten tehtyä se päivän toka pikku moka. Juoksin ekan kilsan kunnon haipakkaa. Tuntui niin kivalle päästä eroon fillarista ja saada kisalenkkarit jalkaan ;) Kokonaisuudessaan juoksu oli kuitenkin ok ja saavutin Merjaa koko ajan sekä varmistin turvallisesti toisen sijan. Hiukan selkä ja maha kramppailivat tokavikalla juoksukiekalla, mutta muuten säästyin pelkäämiltäni ongelmilta. Koivetkin jaksoivat yllättävän hyvin, vaikka vikalla vitosella ne olivat tyhjät ja olin salaa tyytyväinen, kun homma alkoi olla selvä eikä tarvinnut enää yrittääkään rutistaa täysiä.


Maaliin tulin siis tokana 1.38 min Merjalle hävinneenä ja vissiin reilut pari minuuttia ennen kolmanneksi tullutta Tiinaa. Merja ansaitsi kyllä eilen ehdottomasti voittonsa, sen verran mahtavaa tykitystä hänen pyöräilynsä oli, WAU!!!!! Onnea vielä kerran :)

Pakko vielä tähän loppuun hiukan pohdiskella pitkää matkaa. Oli se nimittäin sen verran kivaa touhua (vaikka tuntuikin eilen kamalan rankalle), että täytyy näitä kyllä päästä tekemään lisää! Uskon, että tämä matka voisi myös pienen treenin turvin sujua multa tosi hyvin, sillä tulihan nytkin aivan OK suoritus (4.33 h), vaikka pyöräily oli nelisen kilsaa ylimittainen ja juoksu hidas mäkineen ja mutkineen. Ehdottomat heikkouteni huomasin parhaiten Tiinan perässä ajaessani. Ylämäet (siis ne pienet kinkareet, joita reitillä sentään onnekseni oli) sujuivat todella kevyesti, mutta vastatuulipätkillä ja vauhdikkaissa alamäissä yms. olen huono. Niitä täytyisi treenata. Ja tietty ylipäätään tehdä pidempiä pyöriä ja juoksuja hiukan ala-pk tehoa reippaammin. Sekä aivan ensimmäiseksi päivittää vermeet maantieltä tempoon, sillä kai ne tempopyörä, -kypärä ja -kiekotkin antaisivat jonkun verran vauhtia...

Mutta ehkäpä nyt kuitenkin pidän tämän vuoden fokuksen siinä missä oli tarkoitus eli loppukesän tärkein kisa on 25.8. käytävä WS Sprintti. Nyt on kuusi viikkoa aikaa. Peruskestävyys vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta vauhtia sekä suorituskykyä täytyy saada lisää ja saada kroppa jälleen kisakuosiin, sillä olympiamasentelun takia on nyt kertynyt vähän turhan paljon ylimääräistä kannettavaa. Ensin kuitenkin palauttelen kunnolla ja vietän muutaman kesälomapäivän mökkeilystä nauttien!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Joroisten puolimatkalle

Ensi lauantaina pääsen testaamaan hiukan pidempää matkaa, kun starttaan ensimmäistä kertaa niin kutsutulle puolimatkalle (1,9 km / 90 km / 21,1 km) - jännää! Ja mikä olisikaan sopivampi paikka tälle neitsytsuoritukselle kuin Suomen vanhin ja legendaarisin triathlonkilpailu eli Joroisten SM-kisat :)

Kisaan lähden rennolla ja avoimella asenteella. Vaikea sanoa, mitä tuleman pitää, mutta ainakin saan uusia kokemuksia ja sellaista ärsykettä kropalle, joka ehkä myös kehittää lyhyempiä kisoja ajatellen. Treenimääräni ovat toki viime vuodet olleet niin suuria, että puolimatkankaan ei pitäisi olla peruskunnosta kiinni. Myös ominaisuuteni eli hyvä pyöräilijä-juoksija luulisi sopivan puolikkaalle erinomaisesti. Ja ajoinhan jo pikkujunnuna 180 km mummolaan ja juoksin Pirkan Hölkän eli vaadittavaa henkistä sitkeyttäkin luulisi löytyvän.

Mutta aika montaa muttaa matkassa on. Kuinka kykenen ajamaan tempoa ja vielä niin pirun pitkään? Ja miten koivet jaksavat tämän jälkeen juosta pari kertaa sen matkan, mihin olen niitä totuttanut? Ja kuinka homma sujuu, kun kuntokaan ei ole pienen olympiamasentelun jäljiltä sitä luokkaa kuin keväällä? No, sehän nähdään. Ainoa kokemus puolikkaan "lajinomaisesta" treenistä on viime viikolta: poljin reilut 50 km tempotangosta oletettua puolikkaan vauhtia ja juoksin perään reilut 12 km samalla oletusteholla ja ihan todella hyvälle tuo treeni kyllä tuntui. Mutta siinä olikin vasta noin puolet siitä matkasta, joka lauantaina pitäisi kiskaista.

Joka tapauksessa Joroisten taktiikkana on varmaankin lähteä aika varovasti liikkeelle. En saa alkaa fiilistelemään vauhdikasta menoa, vaan täytyy pitää jarrua ja järkeä mukana. Esimerkiksi tuossa viime viikon viimeistelyssä mopo meinasi karata käsistä ja huristelin juoksun ekan kilsan vaan vähän yli 3.30 min, mikä nyt ei valitettavasti ole mulle sopiva vauhti puolikkaalle... viime viikolla keulimisesta kärsi onneksi vaan treeni kun täytyi ottaa pieni jarrutauko, mutta tosikisassa pahasti ylivauhtinen meno kostautuisi täytenä sippauksena. Eli lauantaina voisi olla viisainta uida hyvinkin rennosti ja ajaa pyörää omaa rentoa reipasta eikä yrittää väkisin pysyä pidempien trimatkojen erikoisnaisten (esim. Tiina, Merja ja Heidi) vauhdissa. Juoksussa loistotaktiikka on varmasti jolkottaa ekat 10 - 15 km hiljempaa kuin huvittaisi ja sen jälkeen sitten yrittää kiriä kovempaa kuin huvittaisi ;)

No, on kyllä aivan älyttömän hauskaa päästä testaamaan mulle aivan uutta juttua ja vähän erilaista triathlonia kuin mihin olen tottunut! Samalla saan tavallaan hetkeksi palata triathlonin alkujuurille ja siihen monien mielstä aitoon alkuperäiseen menoon. Löytyisipä vaan vielä jostain retro neonvärinen kisa-asu, niin ironwoman kokeilu olisi viimeistelty täydellisellä lookilla ;)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

SM-kultaa!


Eilen oli kiva päivä, sillä Vantaa Triathlon onnistui nappiin. Eri sarjoissa oli kisaamassa yli 800 innokasta triathlonistia, sää oli upean kesäinen ja järjestelytkin sujuivat ilman probleemia. Kaiken kruununa voitin SM-kultaa :)

Kokonaisuudessaan kisoissa oli oikein hyvä meininki. SM-kisan lähtö tapahtui kansainväliseen tapaan hyppäämällä laiturilta, mikä aiheutti varsinkin uinnin alkumetreille triathloniin kuuluvaa tiivistä tunnelmaa. Pyöräilyssä muodostui kunnon porukoita ja juoksu oli haastava rankan maaston ansiosta, joten ainakaan kisa ei ollut tasaisen tylsä niin kuin joskus Suomen metsäteillä könytessä saattaa olla.

Oma kisani sujui lopputulokseltaan täydellisesti, mutta hiukan suorituksesta jäi takaraivoon huolestuttaviakin piirteitä. Uinti on ollut tukossa viimeisen reilun viikon ja niin se oli eilenkin. Tarkoituksena oli kiskoa se laji kovaa, mutta niin vaan kävi, että jo ekalla poijulla iski "ei jaksa" -fiilis ja uin noin minuutin hiljempaa kuin saman reitin treeneissä.

Rantauduin kuitenkin uinnista Merjan kanssa porukan kärjessä, mikä oli kiva homma, kun tietää Merjan pyörävahvuuden ;). Pyörää ajoimme sitten mukavaa rentoa vuorovetoa ja saimme tehtyä hiukan lisää eroa takana tulevaan porukkaan.


Juoksuun sain siis lähteä luottavaisin mielin, sillä osasin aavistella, että olisin juoksussa vahvoilla varsinkin tällaisella lyhyellä matkalla. Niinpä juoksentelin sellaista mukavan helppoa suurinpiirtein olympiamatkan kisavauhtia ja saavuin maaliin iloisena suomenmestarina!


Koska eilen tuli jo uinnin ekalla poijulla selväksi, että kansainväliseen vauhtiin tarvittavaa kisafiilistä on nyt turha yrittääkään kaivaa, taitaa olla järkeävää jättää heinäkuun maailmancupit väliin. Oon nyt parissa kisassa lähtölistoilla, mutta ei ole oikein mitään mieltä matkustaa taistelemaan ynnä muut sijoista. Parempi panostaa edelleen palautumiseen ja perustreenaamiseen.

Erittäin kovana sitkeyttä kehittävänä settinä heinäkuun ohjelmaan saattaisi tosin sopia myös Joroisten puolimatkan kisa. Olisi kiva kokeilla pidempää matkaa ja kun en ole ikinä käynyt edes katsomassa Joroisten kisaa, niin olisihan tämä Suomen legendaarisin triathlontapahtuma jo aika tsekata! No, tässä on nyt pari päivää aikaa miettiä, tempotangon sain jo eilen kokeiltavaksi ;)

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Toipumista ja SM-kisoja

Olympialistalta tippuminen ja kevään kisaruljanssi rankaisivat sekä henkisesti että fyysisesti. Ekat viikot Madridin jälkeen tarvoin syvässä pettymyksen suossa. En pystynyt edes nukkumaan kunnolla, kun heräilin erilaisiin kisapainajaisiin. Treenaaminenkin onnistui vain terveysliikuntateholla, sillä kesäkeleistä huolimatta keuhkoissa tuntui kuin olisi ollut parikymmentä astetta pakkasta.

Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut nousta takaisin maan pinnalle. Vajoan edelleen aina välillä synkkyyden syövereihin, mutta olen sentään edes hiukan alkanut tulla järkiini ja tajuta, että kyseessä on vain urheilu. Tästä normaalimmasta perspektiivistä katsottuna tuntuu jopa hullulle, miten sitä taas kevään aikana teki kilpailemisesta ja menestymisestä maailman isoimman asian. Kai sitä vaan antoi niin täydellisesti kaikkensa, että kulki kuin laput silmillä ja sulki koko normaalin maailman ulkopuolelle.

Eniten toipumisessa on auttanut se, että olen yrittänyt löytää urheilemiseni perusjuuret uudestaan ja miettiä, miksi ylipäätään harrastan triathlonia. Vastaus on helppo, urheileminen on vaan niin kivaa! Tämän vastauksen uudelleen tajuamisessa auttoi muun muassa reilu viikko sitten käydyt maantieajon SM-kisat. Koska en nyt kuitenkaan tässä tilanteessa olisi millään pystynyt rikkomaan yleisurheilun kympin EM-rajaa ja koska kuulun pyöräilyseura IK-32:n Focus Ladies tiimiin, ajattelin lähteä Liedon SM-kisaan rennolla asenteella apukuskin roolissa. Viikonlopusta tulikin hauska. Oli mukavaa tutustua tyttöihin ja nautin myös itse kisassa touhuamisesta - jaksoin ja uskalsin ajaa aktiivisesti ja yrittää kaikenlaista. Hiukan tosin taisi jäädä parannettavaa taktisessa silmässä ja vähän harmittaa, että maantiellä parhaiten sijoittunut kuskimme, Riikka Pynnönen, jäi loppukirissä niukasti mitaleilta, mutta kokonaisuudessaan oli oikein kivaa.

Pyöräkisan jälkeen myös treenit alkoivat sujua iloisemmin ja rupesimme vakavasti miettimään kauden jatkosuunnitelmia. Pääkisaksi on nyt sovittu 25.8. Tukholmassa käytävä ITU World Triathlon, jonka jälkeen teen vielä yhden tai pari kansainvälistä kisaa. Nyt on siis monta viikkoa aikaa rakentaa kuntoa siihen malliin, että pystyisin loppukaudesta hakemaan balsamia haavoihin olympialaisissa menestyneiden naisten haastamisesta.

Ennen elokuuta kisaan silti ainakin kotimaassa. Seuraava koitos on itse asiassa aivan pian ja ihan kotikulmilla, kun ensi sunnuntaina 1.7. Vantaan Kuusijärvellä pidetään sprinttimatkan SM-kisat! Tapahtumaan on ilmoittautunut mukavasti porukkaa ja meidän naisten kisasta tulee varmasti mielenkiintoinen. Mukana ovat muun muassa kansainvälisesti menestyneet triathlonin pidempien matkojen spesialistit Tiina Boman ja Merja Kiviranta, pyöräilyssä menestystä niittäneet Heljä Korhonen ja Terhi Salmenoja sekä juoksija Maria Söderström. Kannattaa siis tulla sunnuntaina Kuusijärvelle katsomaan ja kannustamaan! Myös vapaaehtoisia toimitsijoita mahtuisi edelleen mukaan...

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Olympiaunelma murskautui Madridissa

Voin sanoa, että kaikkeni yritin. Mutta se ei riittänyt. Tuntuu pahalle. Kuin ”déja vu” vuodelta 2008, jolloin menetin Suomen olympiapaikan yhdellä sijalla viimeisissä kisoissa, joissa olin kipeänä ja minulta hajosi rengas. Aikamoista vainoa oli nimittäin tämänkin olympiadin taistelu. Olisiko kannattanut uskoa jo neljä vuotta sitten ettei minusta ole olympiaurheilijaksi? Jälkikäteen on helppo sanoa, että ehdottomasti. Mutta toisaalta paikka jäi nyt niin lähelle, että matka kannatti kulkea loppuun. Eipä tarvitse mummona jossitella.

Juuri kuluneiden kymmenen viikon aikana olen kisannut kahdeksan triathlonkilpailua neljällä eri mantereella. Kilpailuista viimeiset neljä tulivat 21 päivän sisään ja nekin käytiin kolmella mantereella! Tämän satsin aikana olen sairastanut kaksi kunnon flunssaa ja tapellut nilkan venähtäneiden nivelsiteiden kanssa. Takki on aika lailla tyhjä.

Eilen illalla Madridissa käyty World Series kilpailu oli viimeinen niitti olympiatavoitteelleni. Uinti kulki noin 500 metriä ja olin turvallisesti kakkosporukassa. Loppukisan olinkin sitten aivan poikki. Väsymys oli kyllä odotettua, sillä takana on niin paljon reissaamista ja lisäksi flunssa paheni Kiinan kisan jälkeen. Pyörällä tein varsinkin alkumatkasta hommia parinkymmenen hengen porukassamme, mutta lopulta minun täytyi antautua lähes pelkästään muiden vietäväksi. Harmi, sillä porukkamme ei toiminut ja eroa kärkiryhmään oli juoksun alussa jo lähes neljä minuuttia. Juoksu oli väsynyttä, se ei tuntunut pahalle, mutta en vaan saanut yhtään tehoa koneesta. Ylitin maaliviivan 44. sijalla. Sijoitus oli huono. Hiukan lohdullista kyllä on, että taaksenikin jäi ihan kovia nimiä, joista neljä menevät olympialaisiin.

Tavoittelemani Euroopan new flag -paikka karkasi kuitenkin nyt lopullisesti. Itävallan Lisa Perterer teki hyvän suorituksen sijoittuen 19. sijalle ja ansaitsi ehdottomasti Lontoon lippunsa. Lisa on kisannut viime aikoina sen verran hyviä maailmancupeja, että jos hän olisi juossut tänään vaivaiset viisi sekuntia kovempaa ja sijoittunut vain kaksi sijaa paremmin, olisi hän noussut toisen rankingjärjestelmän mukaiselle paikalle ja minä olisin saanut new flagin! Eipä ollut mulla tippaakaan ekstraonnea tässäkään hommassa. Nyt ainoa pieni oljenkorsi Suomen olympiapaikalle olisi vielä se, että kaikki maat eivät ottaisi paikkoja, jolloin Lisa nousisi listalle ja minä ensimmäisenä kärkkyjänä saisin ilmeisesti new flagin. Tämä on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Viime vuosien aikana triathlonin taso on noussut valtavasti ja kaikilla Lontoon listalla olevilla on niin kovia sijoituksia, että eivätköhän ne kelpaa kansallisille olympiakomiteoille.

Kokonaisuudessaan olympiaprojekti oli siis tavattoman raskas. Lisäksi se oli älyttömän kallis, sillä liittomme tuki ei riittänyt korvaamaan kuin murto-osan matkakuluista yms. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä jos rahaa ei ole, sitä ei vaan ole. Se tuntuu kuitenkin pahalle, etten kertaakaan koko olympiadin aikana saanut edes tekstiviestiä tai sähköpostia, jolla joku liittomme edustaja olisi onnitellut minua hyvistä suorituksista tai kannustanut eteenpäin (muutama positiivinen vastaus sentään tuli valmentajani liitolle lähettämiin sähköposteihin). Medialle tiedottamisessakin olisin kyllä toivonut hiukan liittomme apua tai ainakin olisin toivonut, että kisoistani olisi laitettu tietoa edes internetiin. No, tietysti meillä on vain yksi palkattu työntekijä liitossa. Eikä liittomme toiminta tietenkään olympialaisiin pääsyyni suoranaisesti vaikuttanut, mutta aiheutti kyllä aika paljon ylimääräistä henkistä stressiä, kun kaikki raha-asiat, tiedottamiset ja matkajärjestelyt oli hoidettava ilman apua.

Selvästi suurin osa matka-, valmennus- ja varustekuluista meni muutamien äärettömän arvokkaiden sponsorieni sekä vanhempieni taskuista. Asioiden järjestelyssä sain arvokasta apua isältäni. Aivan ekstrasuuressa roolissa oli tietysti myös valmentajani Paul Sjöholm, joka jaksoi tukea minua ja kiertää kanssani ympäri palloa, vaikka en pystynyt maksamaan hänelle kaiken käyttämänsä ajan mukaista korvausta. Henkistä tukea sain onneksi myös monilta muilta ihanilta ihmisiltä. Pahimmalle tässä epäonnistumisessa tuntuukin se, että koen nyt pettäneeni kaikki tukijani. Kiitän kuitenkin täydestä sydämestäni kaikkia, jotka ovat auttaneet minua jollain tavalla tämän raskaan taistelun aikana!

Alla on vielä yhteenveto kaikista tärkeimmistä kilpailuista ja tapahtumista olympiapisteiden keräämisen ajalta. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet vaikeat, mutta siitä huolimatta jaksoin uskoa, että tinkimätön työni ja kova sisuni olisi palkittu ja olisin ollut ensimmäinen suomalainen triathlonisti olympialaisissa. Suurimmaksi esteeksi muodostuivat kaikenmaailman epäonnet. Tietysti, myös liian huono uintivauhti on ehdottomasti ollut sudenkuoppani. Jos olisin koko ajan pystynyt uimaan kärkiporukoihin, olisin kestänyt jopa näin paljon erilaisia vastoinkäymisiä. Nyt niitä oli minulle liikaa.


2009
EM – duathlon, Budapest / 3. sija
Saksan avoimet mestaruuskilpailut, Schliersee / 2. sija
Kampylobakteeri -> kaikki kesän tärkeimmät kilpailut jäivät väliin
Continental Cup, Brno / 2. sija
Continental Cup, Karlovy Vary / 15. sija (maha todella kipeä)
World Cup, Tiszjauvaros / 30. sija
Continental Cup / Kedzierzyn Kozle / 4. sija
Syyskuun alussa loukkasin oikean polven. Lumpio meni sijoiltaan, sivuside irtosi repien sääri- ja reisiluusta paloja, eturistiside repesi, kierukka repesi, lumpion rustopintaan tuli vaurioita -> puolen vuoden täydellinen tauko juoksusta ja noin vuoden kuntoutus ennen kuin pystyin juoksemaan lähes normaalisti.

2010
Kausi alkoi vasta elokuun puolivälissä polven kuntouttamisen vuoksi.
Continental Cup, Karlovy Vary / 8. sija (kuumeinen flunssa)
Continental Cup, Almere / 11. sija (flunssa, pyöräilyn loppu tyhjällä renkaalla)
Continental Cup, Loutraki / 6. sija (varvas murtui kilpailussa -> kuuden viikon juoksutauko ja kaikki loppukauden maailmancupit jäivät väliin)
Continental Cup, Alanya / 16. sija
Continental Cup, Eilat / 4. sija

2011
Kausi alkoi loistavalla leirillä Australiassa. Keväällä ajauduin kuitenkin ahneuttani jonkinmoiseen ylirasitustilaan, joka laukesi vasta syksyn kisoihin.
World Cup, Moololaba / keskeytys (kaaduin pyöräilyssä ja minut ajettiin kiinni)
World Cup, Ishikagi / 35. sija
World Cup, Monterrey / 31. sija
Continental Cup, Brasschaat / 17. sija
Continental Cup, Cremona / 24. sija
EM-kilpailut, Pontevedra / 33. sija (”lämpöhalvaus”, pyörryin)
Continental Cup, Geneve / 9. sija
World Series, Yokohama / keskeytys (ruokamyrkytys)
World Cup, Tongyeong / 22. sija
World Cup, Guatape / keskeytys (takapakka irtosi pyörästä)
World Cup, Auckland / keskeytys (selässä noidannuoli, lisäksi pyöräilyssä hajosi kaksi rengasta ja minut ajettiin kiinni)
Continental Cup, Pretoria / 2. sija
Continental Cup, Mauritius / 1. sija

2012
Continental Cup, Kapkaupunki / 12. sija
Continental Cup, Port Elizabeth / 7. sija
Continental Cup, Quarteira / keskeytys (kuumeinen flunssa)
Continental Cup, Larache / 3. sija
EM-kilpailut, Eilat / keskeytys (kuumeinen flunssa)
World Cup, Huatulco / 11. sija (nilkka rikki, venäytin nivelsiteet edellisenä päivänä)
World Series, San Diego / keskeytys (vaivaiset 10 s liian hidas uinti tiputti porukoista -> ei enää mahdollista nousta pisteille ja päätin säästää nilkkaa)
Continental Cup, Jiayuguan / 2. sija (flunssa)
World Series, Madrid / 44. sija (flunssa)
Kausi ei ole vielä ohi. En osaa kuitenkaan sanoa, miten se jatkuu – onko ohjelmassa yritys rikkoa EM-kympin raja vai teenkö triathlonin maailmancupeja tai peesikieltokisoja. Nyt tarvitsen kuitenkin hiukan lepoa ja hyvää perustreeniä. Olen varma, että tervehdyttyäni ja tehtyäni hyvän treenijakson pystyn räväyttämään vielä tämän kesän aikana, vaikka Lontooseen en tätä läpimurtokisaani pääsekään tekemään.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Toinen sija Continental Cupissa Kiinassa!


Huh huh tätä reissaamista. San Diegosta palattuani ehdin viettää jopa yhden kokonaisen päivän kotosalla, kunnes matka vei Kiinaan, Mongolian rajamailla sijaitsevaan Jiayuguanin kaupunkiin. Siellä kisattiin Premium Continental Cup lauantaina ja jaossa oli tärkeitä ITU pisteitä.

Kilpailu ei sujunut taaskaan vaikeuksitta, sillä sairastuin kurkkukipuun ja flunssaan heti Kiinaan matkattuamme. Tilannetta hankaloitti vielä se, että Jiayuguanissa oli muutenkin happea niukanlaisesti saatavilla: kaupunki sijaitsee noin 1600 m korkeudessa, ilma oli aavikkokuivaa ja erittäin pölyistä. Onneksi tauti ei kuitenkaan kehittynyt kuumeeksi eikä mennyt kunnolla lihaksiin, joten pääsin kisaamaan.

Kisan uinti sujui erittäin huonosti. Olin jostain syystä aivan poikki jo muutaman sadan metrin jälkeen. Hävisin lopulta kärjelle jopa 2.30 min. Nousin vedestä muutaman kiinalaisen kanssa samoihin aikoihin, mutta he jäivät pyörän alkuun sen verran jälkeen, että päätin painaa yksin eteenpäin. Noin kympin jälkeen takaa tuli kuitenkin isompi ryhmä ja sen jälkeen saavutimme edestäkin muutamia ajajia. Lopulta ryhmässämme oli reilut kymmenen kiinalaista ja minä. Kinkit pelasivat yhteistyöllä ja koittivat monesti tiputtaa minut sekä pistivät ylimääräisiin hommiin, mutta onneksi pyöräjalat toimivat yllättävänkin vahvasti ja jaksoin puurtaa vauhtia.

Noin 10 km ennen pyörän loppua kärjessä olleet pienet ryhmät menivät yhteen ja tämän jälkeen kärkiporukan vauhti hidastui. Pian saavutimmekin kärjen ja vikan 6,7 km lenkin ajelimme kaikki yhdessä ihan sunnuntaivauhtia. Juoksuun lähdin tosi hiljaa liikkeelle, mutta yllätyksekseni juoksimme pian vain itävaltalaisen Lisa Pertererin kanssa kärjessä. Juoksu tuntui tosi hitaalle vk-lenkittelylle, mutta ajattelin, etten uskalla kiristää tahtia liian pian, vaan säästelen hiukan flunssan vuoksi ja seurailen tilannetta. Lopulta Lisa teki ratkaisun noin 1,5 km ennen maalia eikä minulta yllätyksekseni löytynytkään yhtään kirivaihdetta. Oli joku sykerajoitin päällä ja olo oli vauhdin kiristyessä hyvin omituinen.

Maaliin tulin kuitenkin siis hyvällä toisella sijalla. Lopputulos oli silti aika katkera, sillä voittaja Lisa on tällä hetkellä kovimmin kiinni siinä Lontoon paikassa, jota yritän ansaita. Niinpä Kiinan kisa, sinänsä hyvästä lopputuloksesta huolimatta, vaikeutti hiukan tilannettani.

Ensi lauantaina Espanjan Madridissä käydään viimeinen kilpailu, joka vaikuttaa Lontooseen pääsyyn. Tarvitsen hiukan jo tuuriakin, jotta paikka aukeaisi. Mutta hyvällä suorituksella se on vielä täysin haarukassa. Nyt täytyy siis vain toivoa, että flunssa menee pian ohi.

Peukut pystyyn, että Madridissa räjähtää :)!!!


Kiinassa triathlon on kova laji, hieno patsas Jiayuguanista:

perjantai 11. toukokuuta 2012

San Diegossa 10 sekuntia liian hidas uinti

Tänään kisattiin triathlonin syntypaikassa San Diegossa. Ennen kisaa fiilikset olivat hyvät ja tuntui, että olin palautunut yllättävän nopeasti viime viikonlopun kisasta. Eli odotin tosi innokkaasti starttia, joka tulisi olemaan tasoltaan kovin, missä olen ikinä ollut mukana!

Uinti tapahtui aallottomassa meressä ilman märkäpukua. Valitettavasti jouduin kisaamaan yli vuoden vanhalla asulla, joka on jo tosi kulahtanut ja äidin kokoon parsima sieltä täältä, sillä en ole vielä saanut uutta maajoukkueasua (WTS kisoissa täytyy olla ITU:n hyväksymä asu toisin kuin esim. viime viikonlopun maailmancupissa, jossa sain käyttää omaa pukua). No, tuskin tämän päivän kisa nyt tähän uima-asuongelmaan kaatui. Joka tapauksessa uintini kulki ihan hyvin alkuun, mutta lopulta tipuin ryhmästä kohtalokkaat noin 10 s ja jäin yksin.

Pyörää ajoin koko ajan yksin enkä millään saanut edellä meneviä porukoita kiinni. Tilanne oli kyllä täysin toivoton, sillä porukat menivät kovaa: uinnissa oli irtautunut vajaan kymmenen hengen kärkiryhmä, joka halusi muilta karkuun ja tämä aiheutti sen, että ryhmissä tehtiin tosissaan hommia. Pyöräily kulki mulla ihan okei, mutta tulihan sitä eroa silti porukoihin noin minuutti per kymppi lisää. Oli kyllä aika masentavaa kiskoa yksin tempoa, mutta en halunnut luovuttaakaan suosiolla.

Juoksuun lähdin rennosti matkaan. Aika pian päätimme kuitenkin valmentajan kanssa, että juoksen vain yhden 3,3 km kierroksen rentoa kympin kisavauhtia ja hyppään sitten sivuun. Olin niin huonolla sijalla, että olympiapisteitä en olisi enää millään saanut ja ei ollut järkeä rasittaa viikko sitten loukkaamaani nilkkaa yhtään enempää. Juoksu kulki kyllä hyvin ja tempon jälkeenkin juoksin vähän alle 35 min / 10 km vauhtia, mikä olisi riittänyt hyvään sijaan tässä kisassa. Mutta eihän se lohduta, kun lähtee ihan pirusti muiden jälkeen kipittämään :(

Nyt tilanne olympiapaikan suhteen kävi erittäin tiukaksi. Homma on todella pienestä kiinni. Tänään tipuin listalta ja nyt olen muutaman vaivaisen pisteen päässä olympiapaikasta. Lisäksi joudun tekemään ensi viikonloppuna vielä yhden vähän ylimääräisen Continental Cupin kisan Kiinassa, mikä tietää taas yhtä kallista ja raskasta reissua. Tämä olympiaprojekti on kyllä käynyt aivan järjettömän raskaaksi, mutta se on selvä että nyt viime metreillä emme enää luovuta.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Huatulcon maailmancupissa 11. sija!

Tänään kisatusta maailmancupista tuli varsinainen jännitysnäytelmä. Onneksi kuitenkin lopputulos oli tosi hyvä! Vaikka kieltämättä hommasta jäi hiukan taas hampaankoloonkin…

Eiliseen aamuun asti vireeni oli aivan loistava ja odotin kisaa tosi innokkaasti. Aamulenkillä askel oli kevyt ja taitoin matkaa hymy huulilla. Mutta niin vaan eteen osui paha kivetys ja otin yhden kohtalokkaan askeleen laatan reunalle. Nilkkani taipui pahasti ja pian makasin maassa itku silmissä.

Eilinen päivä menikin sitten sängyssä jalka jäissä. Kävelykään ei oikein onnistunut. Illalla pystyin sentään jotenkuten pyöräilemään ja uimaan, mutta juoksusta ei ollut toivoakaan. Meksikolainen kisalääkäri kävi pariin otteeseen antamassa jalalle jotain ihme sähköhoitoa, mutta enpä tiedä oliko siitä kummemmin apua.

Tänään aamulla nilkka oli edelleen turvonnut ja sininen. Juoksu ei aamulenkillä onnistunut kuin köpöttelyvauhtia. Koska kisa oli olympiapaikan kannalta aivan älyttömän tärkeä, päätimme kuitenkin, että otamme pienen riskin ja starttaan kisaan yrittäen juosta kipujen yli. Niinpä lääkäri pisti nilkan kinesioteipillä pakettiin ja minä kaivoin taisteluasenteen esiin.

Kisan uinti meni ihan okei, vaikka aika kamalaa hakkaamista touhu oli. Rantauduin kuitenkin mukavasti isossa pääryhmässä reilun minuutin pienen irtiottoporukan jälkeen. Suurimmaksi haasteeksi uinnissa osoittautui paljain jaloin vaihtopaikalle juokseminen, mutta onneksi sekin onnistui aika vauhdikkaasti puujalkanilkalla ja pääsin kivasti isoon porukkaan ajamaan.

Pyörä kulki sekin kohtalaisesti, muttei missään nimessä niin tykisti kuin olin toivonut. Niinpä en uskaltanut tehdä kovin rankasti ryhmässämme hommia. Vedin silti kyllä reilusti yli oman osuuteni, mutta tavallisessa tilanteessa olisi kannattanut koittaa irtiottoa isoon mäkeen. Tämä sen vuoksi, ettei ryhmämme yhteistyö toiminut ollenkaan ja eroa seitsemän hengen kärkiporukkaan oli juoksun alussa jo yli 3 min.

Juoksun alku oli tosi vaikeaa. Ei niinkään nilkan kivun takia, vaan siksi, ettei nilkka liikkunut normaalisti enkä saanut työnnettyä askelta loppuun. Pikkuhiljaa koipi kuitenkin vetryi ja totuin uudistettuun köpöttelytekniikkaan… Loppusuoralle tulin yhdeksäntenä, mutta sijoitus tippui ihan viime metreillä parilla pykälällä, kun jalka ei vaan suostunut sprinttiin. Siinä meni haaveilemani top kymppi sijoitus.

No, nyt on kuitenkin oltava itselleen hiukan armollinen, sillä nilkasta ei kyllä tänään ollut enempää revittävissä irti. Kisan jälkeen kivut olivat aika kovat ja matka vei meksikolaiseen sairaalaan hoidettavaksi ja kuvattavaksi. Valitettavasti siellä oli mahdollista ottaa pelkkiä röntgenkuvia, joten nivelsiteiden lopullinen kunto jäi vähän epäselväksi. Todennäköisimmälle kuitenkin vaikuttaa, että kyseessä on vaan melko viaton pieni venähdys, joka nyt osui aika ikävään aikaan.

Joka tapauksessa 11. sija on aivan loistava ja tosi paljon parempi, mihin eilisen jälkeen uskoin kykeneväni :). Sijoitus nosti minut myös tämänhetkiselle olympialistalle!!! Taistelu on kuitenkin aivan älyttömän tasaista, joten kevätkauden loput kisat ovat tärkeitä. Niitä ei tarvitsekaan turhaan odotella, sillä seuraava on edessä jo ensi perjantaina San Diegossa!

Nilkka ennen kisaa (kisan jälkeen "hiukan" hurjempi):

Kinesioteipillä kasaan:

Startti lähellä:

Mäkeä ylös:

Ai niin, tiistaina 8.5. Sportmagasinetissa triathlonia!!!

torstai 3. toukokuuta 2012

Meksikossa

Suomiviikko hurahti siivillä. Viikon päätehtävänä oli toki hoitaa kroppa kuntoon ja selvittää, mikä tauti on ollut kiusana. Niinpä vierailinkin pariin otteeseen Helsingin Urheilulääkäriasemalla, missä multa otettiin mm. perusverikokeet ja EKG. Aivan selvää vastausta taudista emme saaneet, mutta esim. mykoplasma saatiin laskuista pois ja todennäköisimmälle vaihtoehdolle jäi tavallinen sitkeä virustauti, joita ikävä kyllä on nyt paljon liikkeellä. Eli minkäänlaista lääkitystä en taudin taltuttamiseksi tarvinnut, vaan ainoana parantumiskeinona oli ottaa sopivan kevyesti ja odotella.

Näiden lääkärikäyntien lisäksi sain myös purukalustoni priimakuntoon, kun hammaslääkäri Timo Torniainen Pikku Huopalahden Hammaslääkäriasemalla rassasi suutani maratonin mittaisen vastaanoton ajan. Suun kunto voi vaikuttaa tosi paljon yleisvointiin ja tietty myös suorituskykyyn, joten oli älyttömän hyvä juttu saada tällainen ekstraperusteellinen hoito. Huomasi kyllä, että monet pikkukrempat oli täysin sivuutettu YTHS:n hammashoidossa, johon olen viime vuodet luottanut...

Onneksi olotilani parani koko suomessa oleilun ajan ja viikonlopun tienoolla saimme tehtyä jo muutamia tosi hyviä treenejä. Niinpä päätimme matkustaa tänne Meksikon Huatulcoon, missä käydään maailmancup ensi sunnuntaina. Kisasta tulee tosi kova, sillä keli on kuuma ja pyöräreitti on raskas muutamine kunnon mäkineen. Mutta sehän sopii mulle! Toivotaan, että nyt taudin rippeetkin on karistettu ja saan normisuorituksen aikaiseksi!!! Olympiapaikka on nimittäin edelleen ihan haarukassa eikä EM-keskeytys romahduttanut tilannettani yhtään pahasti.

Ai niin, viime viikolla pääsin myös telkkariin, kun Sportmagasinet oli seuraamassa perjantaina aamutreeniäni. Ohjelma tulee 8.5., kannattanee katsoa :)!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Keskeytys EM kisassa

EM-kisa meni niin huonosti kun vaan voi mennä. Jo ennen kisaa pelkäsin, että pahaa jälkeä voi olla tulossa, mutta tottakai yritin uskotella, että päänsäryt ja pienet flunssan oireet johtuvat vain jännityksestä... Kisan uinnista noin kolmasosa meni mukavasti porukassa, mutta heti kun olisi pitänyt alkaa uimaan kunnon teholla, ei hommasta tullut mitään. Jäin uinnissa häntäpäähän pieneen kolmen hengen porukkaan. Pyöräileminen oli vielä paljon vaikeampaa kuin uiminen. Ei ollut yhtään voimaa. Pyörrytti. Tipuin keskitason kuskin peesistä täysin tasaisella tiellä, vaikka hän ei edes yrittänyt irtiottoa. Pyörälenkillä ollutta isoa mäkeä en meinannut päästä ylös kuin kiemurtelemalla ihan kummallisesti. Noin 25 km pyöräilyn jälkeen Paul sitten huusi mut radan sivuun. Ainoana vaihtoehtona oli keskeyttää touhu ja laittaa terveys etusijalle. Päivät kisan jälkeen ovat sujuneet tosi mustissa fiiliksissä. Pelkkä maaliin tuleminen olisi riittänyt nostamaan mun nimen tämän hetken olympialistalle. Mutta nyt sinne nouseminen alkaa olla erittäin vaikeaa, tosin ei vielä millään lailla mahdotonta. Nyt ei auta, kun selvittää, mikä tauti kropassa jyllää. Onneksi pääsen lääkäriin heti tänään. Toivotaan, että jotain selviää. Ja vielä enemmän toivotaan, että se on hoidettavissa pian pois ja pääsen jo parin viikon päästä kisaamaan maailmancupissa.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

EM-kisat perjantaina

Muutaman päivän päästä, perjantaina 20.4. klo 16, starttaa ensimmäinen tämän vuoden ISO koitos - EM-kisat Israelin Eilatissa!

Odotan kisaa hyvällä fiiliksellä. Eilat on tuttu parin vuoden takaa Eurooppa Cupista. Uinti tapahtuu ilman märkäpukua kirkkaassa meressä eikä aallokkoa juurikaan ole. Pyöräreitti on melko tekninen ja sisältää kunnon mäen. Juoksu on tasaista asfalttia. Haastetta kisaan tullee kuumasta kelistä: perjantaiksi on luvattu aurinkoa ja reilun 30 C lämpötilaa.

Lisäfiiliksiä voit lukea osoitteesta www.hevoskuuri.fi

Peukut pystyyn :)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kolmas Larachessa!

Kisasin eilen Marokon Larachessa ITU:n Continental Cupissa. Homma sujui vihdoin mukavasti ja tuloksena ihan tasokkaassa pääosin eurooppalaisessa porukassa oli kolmas sija!



Ennen kisaa en uskonut kiskovani itseäni podiumille, sillä kilpailua edeltävä viikko meni flunssassa ja oikeastaan vasta kilpailua edeltävänä päivänä tunsin oloni täysin terveeksi. Fiilis kisan startissa olikin vielä nuhjuinen, mutta ajattelin, että tuleepa ainakin tehtyä kunnon aukaisutreeni. Kisa oli vielä sprinttimatkalla, joten tiedossa oli vauhdikasta tykitystä.

Kilpailun uinti kauhottiin märkäpuvulla meressä. Uinti sujui kohtuullisesti, tosin jälleen aika pahasti pussiin ja tuntui, että rahkeita olisi löytynyt kovempaankin vauhtiin, mutta ohitusmahdollisuuksia ei ollut. Kömmäiltyäni liukkaissa ylöstuloportaissa pääsin vaihtoon pääryhmän perällä noin minuutin verran karkuun karanneiden britti Lucy Hallin ja espanjatar Carolina Routierin jälkeen.

Pyöräily olikin sitten aikamoista leikkimistä. Noin viidentoista hengen ryhmästämme kukaan ei ollut halukas tekemään tosissaan hommia ja lopulta touhu oli sellaista helpohkoa rynkytystä melko teknisellä ja mäkisellä radalla. Omana taktiikkanani oli säästellä juoksuun ja kiskoa vain kovimpia mäkiä siten, että kaikkien koivet tyhjenee hiukan ja juoksusta tulee rankempaa. Tällä tavoin leikkiessämme emme saavuttaneet kärkikaksikkoa vaan eroa heihin oli vielä juoksun alkaessakin reilu minuutti.

Juoksuvaihtoon saavuin ryhmämme kärjessä, mutta vaihtopaikalla törmäilimme parin saksalaisen kanssa ja lopulta pääsin juoksemaan vasta noin 50 m ryhmämme kärjen jälkeen. Viikon sairaspedissä makoilu tuntui juostessa aikamoisena nihkeytenä eikä meno ollut niin lennokasta kuin toivoin. Sain silti rutistettua hyvää vauhtia ja noin kolmen kilsan jälkeen kipitinkin jo kolmantena ohitettuani Hallin sekä kaikki muut omasta pyöräporukastani paitsi ukrainalaisen Yulia Yelistratovan. Pian saavutin vielä Yelistratovankin, mutta hän iski alamäkeen ja itse en taas saanut koipiani rullaamaan riittävän vikkelästi. Tilanteeseen nähden tein kuitenkin hyvän juoksun ja niinpä ylitin maaliviivan tyytyväisenä komantena voittaja Routierin ja kakkosen Yelistratovan jälkeen.

Loistavan kilpailun lisäksi Marokon reissu tarjosi roimasti eksotiikkaa: Larache ei ollut mikään turistirysä, vaan ihan oikea arabialaiskulttuurin täyteinen pienehkö kaupunki. Pyörälaukkuni oli hävinnyt lentomatkalla ja sen löytäminen ja saaminen kisapaikalle vaati melkoista setvimistä: kaikki lupailivat ummet ja lammet, mutta pyörää ei vain kuulunut mistään. Onneksi isä tutustui kadulla erittäin epämääräisen oloiseen, mutta todella ystävälliseen marokkolaiseen mieheen ja yhdessä he lopulta kaahasivat vanhalla taksilla noin 100 km matkan Tangerin kentälle etsimään pyörää. Näin sain pyörän hotellilleni kisaa edeltävänä iltana.

Aikataulujen kanssakaan paikalliset eivät stressanneet, vaan esimerkiksi kisamme startti myöhästyi yli tunnilla. Muuten kisan puitteet olivat varsin prameat. Isot poliisijoukot pitivät huolen, että kilpailu oli turvallinen ja tuhannet katsojat, rumpuorkesterit ja upea vip-katsomo loivat fiilistä. Myös palkintojenjakoseremonia ja gaalaillallinen olivat tosi hienoja, mutta aikatauluiltaan nekin venyivät ihan älyttömän mittaisiksi. Marokon arkipäivä oli kuitenkin kaukana näistä juhlallisuuksista. Kaduilla kulki työhevosia sekä aaseja ja pelloilla oli lammaspaimenia. Kunnon ruokakauppoja ei löytynyt ja urheilijalle turvallista ruokaa oli hankala hankkia. Joten vaikka Marokko oli ehdottomasti mielenkiintoinen kokemus, istun nyt ihan mielelläni lentokoneessa nokka kohti kotia!

Tulokset (tosin "afrikkalaisella ajalla" sillä minun ja neljännen ero oli maalissa noin 30 s eikä 3 s):
http://www.triathlon.org/results/results/2012_larache_itu_sprint_triathlon_african_cup/7522/

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Flunssassa Quarteirassa

Eilinen Eurooppa Cup Portugalin Quarteirassa ei sujunut yhtään niin kuin piti. Olo oli koko kisaa edeltäneen viikon hiukan flunssainen, muttei oikein kunnolla kipeä, ja laitoinkin tämän omituisen olon kisajännityksen piikkiin. No, heti eilisen starttilaukauksen pamahdettua selvisi, ettei kaikki ole kohdallaan.

Kisan uinti oli isossa omituisessa aallokossa märkäpuvulla. Kämmäsin taas startin ja jäin porukan perälle. Nousin kuitenkin ok. Mutta kun olisi pitänyt uida tosissaan kovaa, tuntui kuin elimistössä olisi kierrosrajoitin pahasti päällä: tehoa ei saanut yhtään irti. Rantauduin vedestä aivan viimeisten joukossa ehkä kaikkien aikojen huonoimman uintini tehneenä.

Pyörällä ajoin parin espanjalaisen kanssa. Kolmikossamme kukaan ei vaan ollut eilen tarpeeksi vahva ja hävisimme koko ajan pirusti lisää kärkiryhmille. Omat jalkani olivat sinänsä ok, mutta muuten oli aivan sama rajoitin päällä kuin uidessa. Ja samalla päänsärkyä ja palelua, vaikka keli oli aivan optimaalinen (noin + 18 C). Jo parin kympin ajon jälkeen huutelin huoltojoukoille, että kannattaisiko heivata sivuun. Valmentajalta tuli puhelimitse käsky, että sivuun vaan, mutta päätin silti ajella rennosti loppuun ja juosta hiukan, jotta saisin kunnon treenin aikaiseksi… enpä tiedä oliko viisasta, mutta on se vaan niin noloa keskeyttääkin.

Juoksun alkuun yritin kipitellä hiukan reippaammin, mutta jalat tuntuivat pettävän alta. Lopulta juoksusta tuli 2 x 2,5km kevyttä vk:ta pienellä välitauolla, kun mietiskelin jatkaako vai eikö… vitosen juostuani onneksi sentään järki voitti ja hyppäsin radan sivuun. Muutamat tunnit kisan jälkeen palelin aivan hulluna. Olo onneksi parani iltaa kohti, mutta silti vielä iltamyöhäisellä jo ”tervehtyneenä” mittasin kuumeeksi 38 C :(.

Yöllä onneksi kuume tuntui laskevan ja tänään olo on ollut jo lähes terve. Pientä flunssasärkyä lihaksissa on tosin edelleen, joten treenata ei voi. Päivä onkin kulunut pääasiassa sängyn pohjalla. No, toivotaan, että olo paranee ja ehkäpä tällainen kunnon lepäily vain herkistää elimistöä tulevia koitoksia varten. Toivottavasti, sillä seuraava kisa on jo ensi lauantaina Marokossa!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Seitsemäs Port Elizabethissa

Kisasin sunnuntaina Port Elizabethissa Premium Continental Cupissa. Hommasta jäi kaksijakoinen fiilis. Toisaalta kisan kulku ja loppusijoitukseni ottavat päähän rankasti. Toisaalta kuitenkin suoritukseni kertoi, että peruskuntotilanne on sitä, mitä tässä harjoitusvaiheessa pitää.

Kilpailun uinti käytiin kovassa aallokossa ilman märkäpukua. Myöhästyin hiukan startista, mutta nousin onneksi ihan hyvin porukkaan sisään. Tokalla kierroksella minua vedettiin kuitenkin jälleen kerran jalasta ja tipuin hiukan. Taistelin vielä takaisin pääporukan perälle, mutta loppusuoralla missasin tärkeän surffiaallon ja päädyin nousemaan vedestä vasta kakkosporukassa. Eroa kärjessä karanneisiin tosi hyviin uimareihin (Pekingin olympiakävijät Marie Rabie ja Kate Roberts) tuli vähän yli 1 min ja pääryhmään vain vajaat 20 s.

Ensimmäinen vaihto sujui taas turhaan töpeksien, joten ykkösryhmän nopean kiinnioton yrittämiseen ei jäänyt mahdollisuutta. Toivoin, että saisimme noin kahdeksan hengen kakkosporukkamme toimimaan ja saavuttaisimme kärjen. Valitettavasti yhteistyöstämme ei kuitenkaan tullut mitään. Kovat sivu- ja vastatuulet pitivät huolen, että heikommat ajajat eivät suostuneet tippaakaan huhkimaan. En kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan vedin lopulta noin 2/3 matkasta. Mokasin kyllä pahasti siinä, että menetin jälleen kerran hermoni aivan turhaan ja aloin kimittää muille kuin mikäkin pikkumyy :( Jatkuva kimittämiseni taisi vaan ärsyttää porukoita ja samalla hukkasin omia voimiani, kun en edes malttanut olla kunnon tuulisuojissa. Ja olihan se aika noloa. No, tuli moni ryhmässämme ajanut silti jälkikäteen kiittämään hyvästä vedosta. Eroa reilun kymmenen hengen kärkiporukkaan oli juoksuun lähdettäessä vajaat 1.30 min.

Juoksu lähti raskaasta pyörästä huolimatta helpon vauhdikkaasti käyntiin. Ensimmäisen 2,5 km lenkin jälkeen aloin kuitenkin väsyä. Taisi pyörällä huhkiminen painaa tai sitten en ollut palautunut kovasta treenijaksosta. Juoksun raskautta ei helpottanut se, etten saanut tässäkään lajissa peesiapua tuulipätkillä, vaan taitoin koko kympin yksin. Ohitin kuitenkin useita kärkiryhmässä polkeneita ja juoksin viimeisiä kilometrejä lukuun ottamatta voittajaryhmän kanssa samaa vauhtia, mikä kertoo, että kunto alkaa olla kivalla tasolla. Maaliin tullessani selostajakin kuulutti, että jos nuori ;)!!! suomalainen olisi polkenut kärkiryhmässä, olisi hän tainnut voittaa koko kisan ;). No, tiedäpä sitä, miten olisi käynyt... Kilpailun voittaja oli eteläafrikkalainen Gillian Sanders, toinen eteläafrikkalainen Carlyn Fischer ja kolmas belgialainen Katrien Verstuyft.

Tulipa tästäkin taas turhauttavan jossitteleva kirjoitus. Pienet mokat (olympiamatkalla kun ei ole varaa antaa sekuntiakaan tasoitusta esim. kypärän laitossa töpeksien) ja mokien hallinta kuuluu triathloniin ja niissä mulla on tällä hetkellä oppimista. Täytyy siis nyt vaan kiltisti niellä tämäkin tappio ja suunnata katse tuleviin koitoksiin. Kevään pääkisoja ajatellen Port Elizabethin kisa oli mitä loistavin päätös Afrikan leirijaksolle ja kertoi, että etenkin uinti on mennyt rutkasti viime vuodesta eteenpäin. Mutta kieltämättä kovaa tulostakin saisi jo tulla.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Loistavan leirin jälkeen kisaamaan!

Viime viikot kuluivat Stellenboschin viinitilakylässä leireillen. Vaikka meno oli hyvinkin yksitoikkoista (treenaamista, syömistä ja lepäämistä), hurahti aika ihan siivillä!

Paikkana Stellenbosch sopi treenaamiseen tosi hyvin. Yliopistokylässä oli sisä- ja ulkouima-altaat, juoksuradat ja kuntosalit. Pyöräilyä varten kaupungin ympäristöstä löytyi mukavia teitä, tosin hiukan laajempikin verkosto olisi voinut olla. Juosta Stellenboschissa sai hiekka- ja asfalttiteillä sekä nurmikoilla. Samaan aikaan kanssamme Stellenboschissa oli useita kansainvälisen tason triathlonisteja, muun muassa olympiavoittajat Emma Snowsill ja Jan Frodeno.

Treenit sujuivat koko leirin ajan todella hyvin ja kunto tuntuu nousseen erittäin paljon. Harjoittelu on edelleen ollut aika pitkälti perustreenaamista tähtäimenä loppukevään ja kesän kisat. Määrää leirijaksolla tulikin vielä kohtalaisen reilusti, vaikka vauhtiakin alkoi jo olla mukana. Avainharjoituksia olivat muun muassa eri lajien VK-treenit. Esimerkiksi uinnissa tämä tarkoitti sitä, että useissa harjoituksissa tuli lätkittyä noin 4 km 1.15-1.20 / 100 m vauhtia eri mittaisina pätkinä ja juoksussa puolestaan teimme yhtämittaisia 30-40 min reippaita noin 3.50 -> 3.35 min/km vauhdilla. Parissa setissä uintien ja juoksujen loppupuolella menimme sitten hiukan kovempaakin (juoksussa esim. 1-2 km pätkiä radalla), mutta montaa kisatehoista treeniä emme vielä tehneet.

Jo ylihuomenna sunnuntaina edessä onkin sitten loistava kisatreeni, kun starttaan Continental Cupissa Port Elizabethissa! Jännä nähdä, miten muutaman kevyen päivän turvin on palautunut leiristä ja kuinka kroppa toimii pitkän treenijakson jälkeen. Myös kisaolosuhteet jänskättävät kovasti. Parin viime päivän aikana sää ja meriolosuhteet ovat vaihdelleet melkoisesti! Parhaillaan täällä on tuullut noin 40 km/h ja välillä taas on ihan tyyntä. Meressä puolestaan oli yhtenä päivänä aaltoja niin paljon, että uiminen oli aivan mahdotonta, mutta tänään taas meri oli ihan tavanomaista isoa surffiaallokkoa. Aaltojen lisäksi meren lämpötila vaihtelee ihan käsittämättömästi (eilen + 23 C ja tänään + 17 C), joten tosi jännä nähdä, minkälainen kisa on tulossa :) !

Uima-allas:


TV-kova juoksulenkki:


Valmentaja viinirypälevarkaissa:

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kapkaupungin kisa raaka opetus

Eilen aukesi kausi 2012 kisojen osalta, kun kilpailin Kapkaupungissa Afrikkacupissa. Kisassa oli mukana parikymmentä tyttöä, mutta pieni porukka oli aika pippurinen, sillä lähes puolet ovat potentiaalisia olympialaisiin menijöitä. Omat odotukseni sijoituksen suhteen eivät olleet korkealla, sillä en ole tehnyt vielä yhtään kilpailunomaista kovaa treeniä viime syksyn jälkeen. Loppusijoitukseni olikin vasta 12. Yllätyksekseni edes muutaman kovan vaihtotreenin ja kämmäilyn välttämisen turvin kisa olisi ollut voitettavissa.

Kisa alkoi jo seitsemältä aamulla, kun kirmasimme hyiseen (+ 13 C!!!) ja aallokkoiseen mereen. Jäin startissa jalkoihin, mutta siitä huolimatta uinti lähti loistavasti käyntiin ja olin ekojen poijujen jälkeen tosi hyvissä asemissa kärkiporukassa. Loppusuoralla tein kuitenkin ierittäin nolon mokan. Päähän hiipi aina niin vaarallinen hyvänolon tunne ja ajattelin, että homma on hanskassa… haaveillessan kisan jatkotapahtumista en huomannut takaa tulevaa aaltoa, johon muut pääsivät ja itse missasin sen. Ihan lopussa hakkasin vielä hulluna ja saavutin porukkamme, mutta vedestä noustessa olin turhan hapoilla. Nousin silti vain 19 s ekan perässä ja vain 6 s voittajan jälkeen, joten uinti oli nyt vihdoin sitä tasoa, mitä pitää olla!

Uinnin loppupuolen kaaoksen jatkoksi kämmäsin kuitenkin märkäpuvun riisumisessa. En saanut toista lahjetta millään irti, käteni juuttui zippinaruun ja ajanottolaite irtosi tässä samassa. Lähdin hiukan muiden perässä ajamaan. Olin kuitenkin vielä varma, että saan muut kiinni. Mutta pyöräjalat eivät toimineet totutusti, tehoa ei vaan irronnut koneesta. Kun edellä ajanut ryhmä teki porukalla hommia, niin jäin yksin. Tahkosin tempoa noin 15 km ennen kuin takaa tullut pieni ryhmä saavutti minut.

Juoksu oli sitten aika dieseliä. Huomasi, ettei ole tullut kiusattua piiiiitkään aikaan… oli ihan junnufiilis, kun valmentajan käskystä sain aina välillä lyhyen spurttivaihteen päälle, kunnes taas nurkan takana löysäsin menon mukavaksi. Todella suureksi yllätyksekseni juoksin kuitenkin aivan samaa vauhtia, kuin nopeimmat (tuloksissa ei näy juoksuaikaani, joka oli 17.58-18.02)!?! Kisan voitti etelä-afrikkalainen Carlyn Fischer, tokana oli belgialainen Katherine Verstuyft ja kolmantena saksalainen Ricarda Lisk.

Vaikka vaihtokämmäilyni ja loppusijoitukseni jäivät nyt harmittamaan tajuttomasti, niin sainpahan erittäin arvokkaan opetuksen ja loistavan treenin. Tuli rassattua kehoon kierroksia. Ja otettua erittäin kova opetus vaihtotreenien tärkeydestä. No, tämän kisan loistava uinti antoi kuitenkin myös itseluottamusta ja muutaman kovan treenin jälkeen tilanne tulee myös vaihtojen ja muiden lajien osalta olemaan tosi paljon parempi.

Seuraavat neljä viikkoa treenaan lähistöllä olevassa Stellenboschin yliopistokylässä. Paikalla on useita maailman kärkitriathlonisteja ja kisan jälkeen suunnittelimmekin jo tyttöjen kanssa yhteisiä treenejä. Motivaatio elämäni parhaan treenijakson tekemiseen on aivan huipussa! Mutta ensin otamme tämän päivän rennosti ja lähdemme vaeltelemaan Pöytävuoren maisemiin :)

torstai 2. helmikuuta 2012

Perustreeniä Kanarialla

Palasimme viime yönä lyhyeltä yhdentoista päivän reissulta Gran Canarialta. Tuttu Maspalomas osoittautui jälleen mitä parhaimmaksi paikaksi kauden ensimmäiselle leirille. Nautin tosi paljon mäkien kapuamisesta pyörällä, juoksemisesta kanaalin varsilla ja uiskentelusta meressä sekä hotellin ylipitkässä altaassa. Ilmapiirikin oli lomalaisten keskellä mukavan rento, joten homma ei mennyt ihan turhan totiseksi.

Mitään kovin radikaalia kerrottavaa leiristä ei jäänyt. Kaikki sujui niin kuin piti. Leiri oli peruspuurtamista eli sitä ihaninta urheilijan elämää: treenaamista, syömistä ja nukkumista. Kivaa! Kai sitä pitää olla hiukan pöpi, kun nauttii tällaisesta aivan äärettömästi...mutta ihanaa se vaan taas oli. Tällä kertaa kuitenkin lyhyt kymmenen treenipäivän jakso tuntui sopivalta ja nyt on kiva olla reilu viikko kotona ennen pitkää kevätleriä.

Harjoiteltua leirillä tuli ihan reilusti (reilut 30 h / vko), vaikka määrän kerääminen ei tavoitteenamme ollut. Pääpaino treenaamisessa oli pyöräilyssä. Koska sen erityiseen kehittämiseen minulla ei kuitenkaan ole olympiamatkoja ajatellen tarvetta, oli pyöräilyä nytkin vain vajaa puolet treenimäärästä. Sen sijaan uimme tosi paljon avovedessä ja myös juostua tuli mukavasti.

Treenitehot olivat pääasiassa maltillisia, vaikka joitain reippaitakin settejä pääsin vetämään. Tämän vuoden teemamme mukaisesti kaikkien harjoitusten laatu, tehosta riippumatta, oli erittäin korkealla ja "retkeilylenkkeily" jäi vähiin. Joka treenissä oli mukana tekniikkaa tai / ja lajivoimaa ja Paulin haukansilmä piti huolen, että ajatus todella pysyi siinä missä piti. Harjoitukseksi laskettavien treenien lisäksi teimme myös tosdella paljon huoltavia jumppia ja kaikenmaailman vetkutteluja, jotta paikat varmasti kestävät seuraavien kovempien jaksojen rasitusta.

Seuraava vaihde pistetään päälle jo 13.2., kun lähdemme viideksi viikoksi Etelä-Afrikkaan. Sitä ennen on kuitenkin kiva nauttia lumisesta Suomesta! Koska rasituksen entistä selkeämpi rytmittäminen on sekin yksi tämän kauden pääteemoistamme, tulee Suomijaksoon kuulumaan monia erittäin laiskan letkeitä talvipäiviä.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Raskas 2011 takana - jännä 2012 edessä

Niin se on taas aika vaihtaa uusi kalenteri seinälle! Voisin urheilun suhteen tiivistää vuoden 2011 siten, että se oli äärimmäisen raskas, mutta uskoakseni jatkon kannalta erittäin kehittävä. Olin paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin, mutta silti tulokset jäivät tavoitteistamme. Parhaita sijoituksiani olivat maailmancupin 22. sija Tongyeongissa sekä continental cupin kisan voitto Mauritiuksella ja toinen sija Pretoriassa.

Syitä tavoitteita alivireisimmille tuloksille on monia. Karkeasti sanottuna olin alkukaudesta hiukan ylirasittunut ja loppukauden tärkeimmissä kisoissa kärsin epäonnesta. Alkukauden ylirasitus oli aivan oma moka ja johtui lähinnä siitä, että kokemusta rasittavasta matkustelusta oli tosi vähän, kun taas halua treenata oli tosi paljon... Loppukauden epäonnelle ei puolestaan mahtanut mitään (mm. pyörän tekniset viat, joihin ei millään keinolla olisi voinut vaikuttaa, sillä pyörä on kyllä aivan huippu ja se huollettiin vimpan päälle ennen jokaista kisaa).

Positiivista tällä hetkellä on se, että vuodesta 2011 jäi tosi paljon käteen jatkoa ajatellen. Sain treenata koko vuoden vammoitta, mikä luo loistavan pohjan tulevalle kaudelle. Lisäksi kartutin äärettömän tärkeää kokemusta kovissa kisoissa taistelemisesta ja matkustelusta. Niinpä into kohti ensi vuotta onkin nyt aivan huippua!

Vuodesta 2012 nousee tietysti ensimmäisenä esiin Lontoon olympialaiset. Tilanne olympiapaikan hankkimisen suhteen ei ole niin hyvä, mitä vuosi sitten odotin, mutta millään tavoin mahdotonta olympiapaikan haaliminen ei ole. Olen ITU pistelistalla yhden naisen päässä Euroopan ”new flag” paikasta. Todennäköisesti minun tulisi paikan saavuttaakseni sijoittua keväällä muutamassa maailmancupissa / EM-kisoissa noin 15. joukkoon ja muutamassa continental cupissa palkintopallille.

Ihan yltiöpäisesti emme kuitenkaan lähde nyt keväällä kiertämään maapalloa ja taistelemaan olympiapaikasta, vaan paikan täytyy tulla sen ohessa, että rakennamme elämäni parasta kuntoa itse kisoihin. Olen varma, että moni olympialistan viimeisistä paikoista taisteleva tulee olemaan uupunut elokuussa ja tähän sudenkuoppaan en aio missään nimessä pudota. Olympialaiset ovat vain terävimmässä huippukunnossa olevia maailman kovimpia urheilijoita varten ja jos en pysty kuulumaan tähän sakkiin, yritän niellä tappioni suosiolla ja tyytyä tekemään muita kisoja.

Karkea suunnitelma ensi vuodelle on sellainen, että tammikuun lopulla lähdemme lyhyelle leirille Kanarialle. Helmi-maaliskuussa treenaan puolestaan viitisen viikkoa Etelä-Afrikassa ja siinä ohessa kisaan parissa continental cupissa. Ensimmäinen tosi kova koitos on EM-kilpailut Israelissa huhtikuun lopulla. Toukokuussa kisaan yhden tai kaksi maailmancupia Jenkeissä ja yhden Espanjassa, minkä jälkeen selviää loppukausi. Jos kaikki menee nappiin, käyn keväällä myös kipittämässä ratakympin yleisurheilun Helsingin EM-kisojen aikaraja mielessä (SUL-raja 33:50).

Valtava kiitos kaikille, jotka tukivat minua vuonna 2011 – perheelle ja ystäville, valmentaja Paul Sjöholmille, Kuulohansalle ja Hansatonille, Triff:lle, Scorpion Bikesille, Nikelle ja Maximille!!!

Onnea ja riemua vuoteen 2012!