Polvi leikattiin viikko sitten. Olen todella kiitollinen, että erittäin arvostettu ortopedi Ilkka Tulikoura leikkasi jalan näin pian. Nyt ainakin tiedän, että jalan paranemiseksi on tehty kaikki voitava. Leikkauksen jälkeen fiilis on kuitenkin ollut sen verran huono, että tarvitsin näin pitkän sulatteluajan ennen tänne kirjoittamista.
Päällimmäisenä sairaalareissusta jäi mieleen se paniikki, mitä koin herätessäni nukutuksesta. Anestesialääkärin pikku mokan takia mut jouduttiin nukuttamaan selkäydinpuudutuksen sijaan ja jotenkin onnistuin siinä nukutuksessakin uneksimaan juoksemisesta. Sinänsä siinä ei kai mitään niin ihmeellistä ole, koska muutenkin näen nyt lähes joka yö unia eri paikoissa lentävällä askeleella kirmailemisesta ;). Sairaalan heräämössä sain kuitenkin kehitettyä jonkinmoisen shokin, kun kärsin anestesian aiheuttamasta hypotermiasta ja valtavasta polvikivusta. Onneksi sairaalamömmöt vetävät pään nopeasti uusiin sfääreihin.
Jatkon kannalta painajaismaisinta oli silti se, kun sain muutaman tunnin kuluttua kuulla, missä kuosissa polvi on. Kaatuessani ja polven vääntyessä patella oli mennyt sijoiltaan. Sen seurauksena leikkauksessa jouduttiin korjaamaan parit nivelsiteet ja toinen kierukka ja lisäksi jostain poistettiin muutamia hampaankokoisia luupaloja. Silti pahinta oli, että myös niitä huonosti paranevia rustovaurioita löytyi lumpion takaa. Niitäkin koetettiin korjailla ja siistiä, mutta on silti epäselvää, haittaavatko ne jatkossa. Onneksi vauriot eivät kuitenkaan ole kantavilla nivelpinnoilla.
Pakko myöntää, että lääkärin raaoista kommenteista seurasi alkuun luovutusfiilis. Taistelutahto on kuitenkin herännyt ja haluan tehdä kaikkeni, jotta saisin koiven kuntoon ja juoksisin vielä joskus kovempaa kuin ikinä ennen. Aluksi saan vain koukistella jalkaa kevyesti enkä saa tippaakaan varata sille neljään viikkoon. Lähinnä voin vain maata kotona jalka kohossa. Kepeillä kävelykin on hankalaa, koska polvea alkaa särkeä pystyasennossa. Onneksi sain hommattua myös pyörätuolin lainaksi, joten sillä pääsen edes pienille happilenkeille. Kyllä nousee arvostus pyörätuolikelailijoita kohtaan, sen verran nihkeää tuo tuolin lykkiminen on ;).
Moi Kaisa, vähän jo odottelin, koska kommentoit operaatiota. Pieni ihmetys herää vammojen laajuudesta? polvi vääntyi ja....mitähän oikein mahtoikaan tapahtua? kaikenkaikkiaan, en oikein usko, että kyse on pelkästä polven vääntymisestä, asiaa pitäisi pohtia vähän pidemmällä aikajanalla. Jos patella käy pois paikaltaan, joka on hyvinkin mahdollista, niin yleensä vahva patellajänne sen kestää, mutta insertioalue ei ja luusta irtoaa palanen. Mutta mikä on loppuviimeksi johtanut koko vamman syntymiseen, tätä etiologiaa olisi mielestäni aiheellista pohtia, vaikka eihän asia minulle kuulu.
VastaaPoistaTulikoura on eläkeiässä ja olis aika siirtyä jo muihin hommiin. Vanhan koulukunnan kirurgit vievät mennessään kaikki pientäkin epäilyttävää herättävän, joten olen pahoillani, että hän on sinut leikannut.
Muista Kaisa, lääkärin sana ei ole Jumalan sana ja itsensä tuntevä lääkäri sen hyvin tietää. Se pyörätuolilla ajelu on hätävarjelun liioittelua ja edelleen se sängyssä makoilu. Mobilisoidu viim. toisena päivänä leikkauksesta, niin juokset vielä kovaa.
Heippa!
VastaaPoistaOlen aika ajoin seurannut sun kuulumisia ja treenailuja. Olen itse tällainen aktiivinen harrastelijaurheilija, joten sun meno ja kunto on ollut ihailtavaa katsottavaa ja luettavaa!
Olen todella pahoillani että juuri sulle kävi näin, Suomessa kun ei liikaa ole noin huippuja naisurheilijoita.
Toivottavasti saat uutta potkua treenaamiseen kaiken tuon paranemisprosessiin kuuluvan kautta!
Elämässä joskus tapahtuu asioita mitä ei todellakaan toivoisi, mut pahinta on että antaa niiden ottaa yliotteen. Älä luovuta!
Ja pitää muistaa, että kaikenlaisten vaivojen ja vaikeuksien kautta on huipulle vielä noustu ;)
Toivottavasti pystyt "nauttimaan" edes jonkin verran tästä ajasta, ja tekemään sellaista mihin ei ehkä normi treeni- ja kisajaksolla ole aikaa ;)
Positiivisia ajatuksia sulle! Parane pian :)
Kiitokset palautteesta ja kannustuksesta :) Se auttaa tsemppaamaan eteenpäin!
VastaaPoistaJa myös hyvät paranemista auttavat ideat ovat tietysti tervetulleita! Polven vammat ovat kyllä uskomattoman suuria, mutta fakta on, ettei polvessa ikinä ollut pieniäkään oireita ennen sitä lenkillä kaatumista :( Silti tietty kantsii miettiä, olisiko senkin voinut välttää.
Ja joo, eihän lääkäriäkään saa sokeana uskoa eikä liiaksi saa jäädä makaamaan paikalleen. Mutta hötkyilyä yritän tällä kertaa välttää treenihaluista huolimatta. Onneksi ainakin tällä hetkellä polvi tuntuu paranevan mukavaa vauhtia :)
Tsemppiä Kaisa ja voimia toipumiseen! Sä olet henkisesti paljon vahvempi kuin ehkä tiedätkään, pystyt nousemaan!
VastaaPoistaP.S. Asiantuntevat ja jollakin tapaa arvostelevat kirjoitukset olisi ihan avoimuuden vuoksi järkevää kirjoittaa omalla nimellä, eikä vain anonyyminä! Avoimuus rules!
Moi Kaisa ja tsemppiä kuntoutukseen! Itse koin patella luksaation joulukuussa 2007 sarjapelissä, joten kokemusta samasta vammasta valitettavasti on. Kuntoutuksen jälkeen polvi on kuitenkin "tervettä" parempi ja olen kiinnittänyt huomioni kuntosaliharjoittelussa polvea tukevien lihasten vahvistamiseen.
VastaaPoistaTaso on tietysti eri, mutta on tällä polvella kisattu puolimatkan triathlonit ja juostu maraton sen jälkeen. Tosin salibandyn jätin pois, kun pelko vamman uusimisesta kentällä ei antanut periksi.
Hei,
VastaaPoistaKaikki jalkavaivat ovat ikäviä :(. Anna jalalle aikaa toipua toimenpiteestä ja kerää voimia kuntoutukseen. Se vasta kovaa työtä onkin :) Tärkeää on saada jalat yhtä vahvoiksi, vaikka se toki aikaa viekin. Jos toinen jää toista heikommaksi, niin siitä vasta ongelmia seuraakin :/ Hirmuisesti tsemppiä!
Villeveikko Niemi
VastaaPoistaVoi ei! tulin kahtelemaan blogiasi josko olisit juoksemassa Actia cupissa tänä vuonna, niin olisin tullut hakeen nimikirjoituksen. Toivottavasti polvi paranee ja toivut nopsaan!