lauantai 19. lokakuuta 2013

Triathlon on in


Kiitos kaikista yhteydenotoista, joita tuli edellisen postaukseni seurauksena! Viikosta tuli myös muiden juttujen takia huippukiireinen enkä oo ehtinyt vastaamaan ihan kaikkiin kyselyihin, mutta vastauksia on vielä luvassa :) Ja saa erilaisia valmennus- ja yritysyhteistyö kyselyjä lähettää edelleenkin, otan niitä oikein mielelläni vastaan!

Tästä päästäänkin aasinsillalla siihen, että triathlon alkaa olla myös Suomessa melkein hittilaji. No, ei nyt lähellekään jääkiekon tasolla... eikä edes hiihdon, mutta paljon triathlonin harrastajiakin jo on.


Aloitin itse triathlonin just silloin, kun 90-luvun buumiaalto oli menossa ohi. Monta vuotta esimerkiksi Kuusijärvellä sai treenailla aika lailla yksikseen




Viimeisenä parina vuotena tilanne on muuttunut ja nykyään Kuusiksella on lähes aina edes muutama triathlonistikaveri ja seurojen yhteistreenien aikaan järvellä on parhaillaan jopa reilusti toistasataa miestä ja naista mustissa kumipuvuissa! 

Myönnetään, että näkemykseni triathlonbuumista on hiukan subjektiivinen... mutta on siinä osa totuuttakin. Esimerkiksi tän blogin "ota yhteyttä" sivulla on kuva siitä, kuinka kovaa vauhtia muutamien kisojen harrastajamäärät ovat kasvaneet viime vuosina. Kansainvälisestihän triathlon on ollut ihan iso laji jo pitkään. Moni Suomessa ei hahmota esimerkiksi sitä, että triathlonisteja on koko maailman laajuisesti huomattavasti useammasta maasta ja tosi paljon enemmän kuin maastohiihtäjiä.

Mutta nyt siis vihdoin Suomen kansa on alkanut haistaa hyvän päälle :) Triathlon sopii kuin nakutettu suomalaisten sisulle. Lisäksi se tarjoaa just sitä ekstriimiä ja erikoisuutta, mitä niin moni hakee. Ehkäpä osittain tästä syystä esimerkiksi usea bisneshenkilö on hankkinut golfmailojen vierelle lenkkarit ja kilpapyörän.

Hienointa tässä pienessä triathlonbuumissa on kuitenkin mun mielestä se, että ollaan alettu ymmärtää, ettei se äärikova sisu ole triathlonin harrastamiseksi välttämätöntä. Sisua voi rutistaa niin paljon kuin itse tykkää. Eikä pyöränkään tartte olla hiilikuitua. Teräsjopollakin voi olla teräsmies tai -nainen. Triathlonhan lopulta koostuu tutuista liikuntamuodoista, jotka nyt vaan tehdään peräkkäin, jotta olisi entistä kivempaa. Nyt syksyllä on muuten hyvä aika aloittaa uusia harrastuksia... ;)




Ps. Taitaa olla aika palailla lomalta triathlontreeneihin, kun pää rupeaa suoltamaan näin lennokasta triathlonin ylistystekstiä ;)

1 kommentti:

  1. Hyvää asiaa triathlonista. Tätä lajia kun kokeilee, niin koukkuun jää. Tossa viimesessä kuvassakin näkyy oikeen malliesimerkki triathlonin ilosta.

    VastaaPoista