Jännitystä ennen kisoja

Enää ei tarvitse odottaa kauaa ennen kuin kisakausi pamahtaa käyntiin. Ensi viikonloppuna starttaan ITU:n Continental Cupissa Bratislavassa ja siitä viikon päästä edessä on Ironman 70.3 St Pöltenissä. Kisat ovat niin kutsuttuja treenikisoja eli emme tee mitään erityisiä herkistelyjä tai valmistautumisia niitä varten, vaan tarkoituksena on vaan saada pari starttia ja muistuttaa itselle, millaista touhua huipputasolla kisaaminen olikaan. Vaikka paineita ei siis sinänsä ole, pyörii vatsassani päivä päivältä yhä useampia ja useampia kevätperhosia...

Kauden ekoissa kilpailuissa onkin aina erityistä kutkutusta. Talven treenijakso sujui erinomaisesti, mutta on jänskää nähdä, miten kroppa toimii kisatilanteessa.  Löytyykö sprinttimatkalle riittävästi vauhtiväljyyttä? Entä jaksanko kuitenkaan koko puolimatkaa sillä vauhdilla, mille himpun lyhyempien treenien perusteella näyttää? Miten tekniikka toimii, kun väsymys on äärimmillään? Pystynkö pitämään ajatukset oikeina? Tiedän, että oon ottanut fyysisesti ison harppauksen eteenpäin,  mutta entäs jos kisakaverit ovat kehittyneet vielä huimemmin ja jäänkin ihan jalkoihin...?

Lisäksi päässä pyörii ajatuksia siitä, mitä kaikkia treenejä ei oo tullut tehtyä. Sitä jotenkin aina odottaa, että menisi kisaamaan vasta, kun koko kroppa on rakennettu huolellisesti, pala palalta, niin hyvään kuntoon kuin vaan mahdollista. Totuus kuitenkin on, että yhdessä treenikaudessa ei ehdi kaikkea tehdä. Loppuu tunnit kesken. Mutta olisko kuitenkin pitänyt ajaa pidempiä lenkkejä? Tai juosta kovempaa? Tai uida useammin? Vai levätä enemmän? Niin ja joitain suunniteltujakin treenejä jäi väliin, kun selkä temppuili ja oli muutama lyhyt flunssa...Apua, miksi se kesä tuli taas näin pian!

Yllä olevat ajatukset ovat varmaan aika tyypillisiä monille muillekin triathlon harrastajille.. Näihin mietteisiin oon ainakin itse jäänyt jumiin liian monta kertaa. Nyt yritän parhaani mukaan unohtaa ne. Mennä vaan täysillä. Oppia kisoista niin paljon kuin mahdollista. Ja nauttia kaikesta kivasta, mitä itsensä likoon laittaminen antaa. Kisoja edeltävien päivien kutkutuksesta. Hetki hetkeltä kehittyvästä keskittymisestä. Siitä, kun koko maailma pysähtyy just ennen starttia. Uinnin ekojen metrien nyrkkitappeluista. Pyöräilyn puristuksesta. Juoksun taisteluista ja maitohappojen hurmasta. Fiiliksestä, kun vihdoin ylittää maaliviivan. Kisan jälkipuinneista kisakumppanien ja valmentajan kanssa. Oi jee, pian pääsee irti!

Iloa ja tsemppiä kaikille kevään koitoksiin!

Hyvä kirja. Varsinkin huippu-urheilijoiden ajatuksia pään sisäisestä taistelusta oli kiva lukea :)