Suomenmestaruus olympiamatkalla!

Suomen kisakiertueeni jatkui lauantaina Olympiamatkan SM kilpailulla. Kuopio Triathloniin oli kiva päästä kisailemaan muutaman vuoden tauon jälkeen, sillä Kuopion reitti on mielestäni just sellainen kuin peesivapaissa kisoissa kuuluukin olla - pyöräilyssä on mäkeä ja teknisiä pätkiä ja lisäksi tapahtuma on tosi yleisöystävällinen. Mukavan triathlontunnelman lisäksi sain Kuopiosta kotiinviemisiksi jälleen yhden SM kultamitalin ja taloudellista apua treenaamiseni tueksi :)

Venäjän Alexandra Razarenova, minä ja Maria Söderström.

Ennen kun kerron lisää lauantain kisasta, otetaan pieni kertaus viime viikkojen harjoittelusta. Palautuminen Joroisten puolikkaasta kävi tosi nopsaan ja pääsimme jo muutaman päivän himmailun jälkeen jatkamaan syksyn Ironmaneihin tähtäävää treenaamista. Ja olipa harjoittelu kivaa! Kulku ja yleisjaksaminen oli ehkäpä parasta, mitä mulla on ikinä ollut.

Harjoitusmäärä oli koko ajan aika suuri. Kovimmassa neljän päivän satsissa oli 160 km nousevatehoinen pyörä + 10 km ironmanvauhtinen juoksu, 120 km reipas mäkipyörä Solvallassa + 6 km reipas ratajuoksu sekä 30 km juoksu, jonka lopussa oli reippaita 1-2 km vetoja ja koko 30 km keskarikin oli 4 min/km paikkeilla. Lisäksi joka päivään kuului tietty perusuinteja, jumppia yms. Eikä tämäntyylinen rankka treenaaminenkaan tuntunut millään tavalla uuvuttavalle, vaan koko ajan oli aikalailla supernaisfiilis :)

Mieletön flow loppui kuitenkin kuin seinään viime viikon tiistaina. Aamulla vedin kovan uinnin poikien peesissä. Treeni kulki ihan vauhdikkaasti, mutta pää oli koko ajan aivan älyttömän kipeä. Enpä vaan malttanut himmata...  Iltapäivällä olo oli kuitenkin jo tosi väsynyt ja Paul päätti muuttaa kovan juoksutreenin ihan vaan kevyeksi taloudellisuutta kehittäväksi treeniksi. Tiistain täydellisen väsymyspäivän jälkeen teimme ke-pe alavauhtisia pk-lenkkejä, mikä yleensä palauttaa mun kroppaa paremmin kuin täyslepo.

Silti olin aikalailla puhki vielä lauantaina Kuopion kisan aamuna. Suunnitelmanamme oli, että tekisin vain rennon reippaan suorituksen, jollaisen ajattelimme tällä kertaa riittävän Suomenmestaruuteen. Plääniin tuli kuitenkin mutka, sillä kisaan ilmoittautui mukaan todella kova olympiamatkan erikoisnainen, venäläinen Alexandra Razarenova. Hänen parhaimpiin saavutuksiinsa kuuluu useita kärkisijoituksia ITU olympiamatkan kisoissa ja tänä kesänä hän mm. sijoittui seitsemänneksi European Gameseissa.

No, mutta sitten vihdoin kertaus Kuopion kisasta. Uinti starttasi mulla ihan ok, mutta kun noin 400 m paikkeilla yritin nostaa vauhtia, alkoi jälleen ihan älytön päänsärky. Niinpä järkevimmäksi vaihtoehdoksi jäi yrittää ottaa mahdollisimman rennosti ja hyödyntää Parviaisen supersiskosten vetoapua. Siskokset ovat tosi hyviä uimareita ja tällä kertaa nuorempi heistä, vasta 18-vuotias Henrika, veti letkaamme koko 1500 m lenkin. Kiitos Henkku! Uinnista rantauduimmekin ihan hyvissä asemissa puolisen minuuttia Alexandran jälkeen.

Ennen starttia minä ja Parviaisen Supersiskot Henrika (Kuopiossa NYL 4.) ja Eerika (U23v 2.).

Pyöräilyn alku oli todella tuskaista. Päätä särki ja silmissä sumeni. Jalat olivat aivan tukossa. Alexandra meinasi jo päästä karkuun, mutta noin 20 km jälkeen hän taisi hieman väsähtää ja mun olo parani ja niinpä saavutin hänet 25 km kohdalla. Vikat 15 km ajelimme Alexandran kanssa vuorovedoilla ihan sunnuntailenkkivauhtia, sillä kumpikaan meistä ei ollut halukas tekemään tippaakaan ylimääräisiä vetohommia.

Sama kissa-hiiri-leikki jatkui myös juoksuosuudella. Lähdimme matkaan todella rauhassa, mun ja Paulin arvion mukaan noin 4.20-4.30 kilsavauhtia. Yleensä tykkään aloittaa kovaa, mutta nyt en luottanut yhtään juoksujalkoihini ja lisäksi tiesin, että Alexanda on ihan huippujuoksija, joten oletuksenani oli, että hän vie ja minä vikisen. Kolmen kilsan hölkkäilyn jälkeen päätin kuitenkin yrittää ratkaisua. Kyllästyin lenkkeilyyn ja lisäksi mulla oli tosi kevyet kisakengät koivissa, joten olihan niiden ominaisuuksia päästävä testaamaan...Huikkasin Paulille, että aloitan nyt vähän reippaamman juoksun. Sopivan vauhdin arvioiminen meni kuitenkin "hieman" pieleen, sillä tempaisin Pablon mukaan parisataa metriä alle 3 min/km vauhdilla. Hapot ja päänsärkyhän tosta nykäyksestä iski. Onneksi sain kuitenkin eron Alexandraan ja hän taisi olla vähintään yhtä poikki kuin minä, sillä lopuilla kilsoilla mun ei isoksi onneksi tarvinnut enää puristaa kaikkeani ja silti pääsin tuulettelemaan maaliviivalle selvänä voittajana :)

Kisan jälkipuinteja. Triathlon Vantaan urheilijat saavuttivat useita SM-mitaleja, mm. Arttu Hirsi sai hopeaa miesten yleisessä sarjassa!

Lauantain jälkeen mulla oli pari kunnon löysäilypäivää. Palautuminen on viikon pääteema, mutta jos olo piristyy, teemme viikon keskivaiheille muutamia kunnon määräpäiviä, nekin tosin ihan rauhallisilla vauhdeilla. Sunnuntaina edessä on sitten jo kovempi "treeni", sillä starttaan Turku Triathlon Weekendin puolimatkalla! Tosi mahtavaa, että Suomessa on nykyään näin monia laadukkaita kisoja.