sunnuntai 22. elokuuta 2010

Eurooppa Cup Karlovy Vary, 8. sija

No nyt on kansainvälisen tason paluukisa tehty :) Nautintoa reissu ei ollut, mutta sisulla sain rutistettua ihan tyydyttävän suorituksen.

Huonointa kisassa oli taas kerran uinnin täydellinen epäonnistuminen. Ei vaan taas pää pitänyt alkuhässäkässä, kun vielä lasitkin lyötiin silmiltä. Ketuttaa, kun ei tunnu vuoden treenit purreen!!! Onneksi kuitenkin eroa tuli kärkityttöihin vain se pari minuuttia mitä viimekin vuonna, joten jos tämänpäiväinen moka menee niiden 358 kisaamattoman päivän piikkiin ja seuraavassa kisassa tunnen taas oloni kotoisaksi, niin huomattavasti parempaa uintia on luvassa.

Huono uinti rankaisi tänään siten, että jouduin jälleen ajamaan koko pyöräosuuden yksin. Tosin vain 15 s minua ennen vedestä nousi aivan älyttömän pyörä- ja juoksuosuuden tehnyt Ewa Komander, joka lopulta vielä voitti koko kisan! Eli jos olisi pyöräjalka jaksanut rykäistä hänen peesiin niin huonollakin uinnilla kaikki olisi ollut mahdollista...mutta ei tänään mun jaloilla. Lopulta siis ajoin koko pyörän tempoa muutamia pieniä, mutta valitettavan huonotasoisia, ryhmiä ohitellen. Eroa kärkiryhmään tuli noin kaksi minuuttia lisää.

Juoksussa jalat olivat koko ajan aikas poikki, mutta sain silti ohiteltua edelläni menneessä ryhmässä ajaneita ja kipitin koko kisan neljänneksi nopeiten. Eroa Ewaan tuli noin 1 min ja tokaan, Radka Vodickovaan vain 40s, mikä oli ok ottaen huomioon, että Radka on tänä kesänä ollut maailmancupin palkintopallilla. No, päivät tietty vaihtelee, mutta kuitenkin mun juoksuosuus oli vähintään tyydyttävä, kun se vielä oli mun eka 10 km lenkki - niin, siis edes vk-teholla en ole vielä päässyt niin pitkään juoksemaan.

Nyt toivon, että kisasta palautuminen sujuu hyvin, sillä ensi viikonloppuna olisi tiedossa seuraava Eurooppa Cup Hollannissa. Ennen kaikkea toivon, että kurkkuni vihdoin paranisi eikä ärtyisi tämänpäiväisestä tykityksestä entisestään. Mua on nimittäin jo viikon verran vaivannut enterovirus. Kuumetta ei ole ollut kovasti, mutta kurkku on ollut sikakipeä. Normitilanteessa en olisi tainnut edes lähteä tämänpäiväiseen starttiin, mutta kun kurkku oli jo eilen ja tänään aamulla selvästi parempi ja kisan saaminen oli tosi tärkeää, niin päätimme ottaa pienen riskin.

Eli peukut pystyyn ensi viikonloppua varten! Nyt täytyy lähteä katsomaan miesten kisaa ja tsemppaamaan Panua!

tiistai 17. elokuuta 2010

Starttiviivalle 358 pitkän päivän jälkeen

Ensi sunnuntaina kymmeneltä seison vihdoin kansainvälisen kisan starttiviivalla. Silloin on kulunut 358 päivää edellisestä ulkomaan kilpailustani. Ne päivät eivät todellakaan ole olleet helppoja.

Minulle tulosta tärkeämpää tässä ensimmäisessä eurooppacupin kisassa on päästä kokemaan ne fiilikset, joita kilpaileminen pro-tasolla tuottaa. Saan kokea starttia edeltävän jännityksen (joka kyseisellä hetkellä ei kyllä tunnu yhtään kivalle) ja maaliin tuloa seuraavan endorfiinihuuman. Viime syksynä luulin jo menettäneeni mahdollisuuden näihin tunteisiin ikuisiksi ajoiksi.

Nyt aion ottaa kaiken ilon irti kisailemisesta - ei kun kroppa rockaamaan!

lauantai 7. elokuuta 2010

SM-kultaa sprinttimatkalta!

Kisakausi aukesi eilen parhaalla mahdollisella tavalla, kun voitin SM-kultaa pikamatkalla! Oli kiva kilpailla pitkästä aikaa SM-kisoissa, ne kun ovat parina viime vuotena jääneet kansainvälisten koitosten takia väliin. Lisäksi Kuopion kisajärjestelyt olivat jälleen kerran hienot ja paikalla oli ihan hyvää kisafiilistä. Porukkaa olisi vaan mahtunut mukaan rutkasti enemmän.

Omassa suorituksessani uintiote oli ihan vahva, mutta muuten meno ei ollut yhtään nautinnollista pienen pahoinvoinnin ja reisien jumin takia. Suorituksesta jäänyt fiilis antoi kuitenkin viitteitä siitä, että seuraavissa kisoissa voi kulkea mukavasti. Juoksukestävyyskin vaikuttaa olevan OK, sillä jatkoin eilen kisan jälkeen kovatehoista juoksua yhden 2,5 km lenkin verran ja koivet tuntuivat enemmänkin aukeavan kuin väsyvän. Nyt vaan sopivasti treeniä ja lepoa seuraavaan pariin viikkoon :)

Kiitokset Kuopion kisan järjestäjille hienosta tapahtumasta ja treeni-iloa kaikille mukana olleille urheilijoille!