Weetabix triathlonissa on minimatkat ja sarjoja 10-vuotiaista 16-vuotiaisiin. Mikä hauskinta, kisassa on myös Aikuinen & lapsi -sarja, jossa triathlonin voi tehdä yhdessä lapsen kanssa. Ala- tai yläikärajoja ei ole. Matkat ovat 100 m uintia, 5 km pyöräilyä ja 1,5 km juoksua.
Viime vuonna nähtiin valtavan iloisia pikkuihmisiä, kun äidit ja isät ylittivät maaliviivan käsikädessä heidän kanssaan. Monen mielestä oli selvästi siistiä olla ihan oikea teräspoika tai -tyttö. Triathlon näyttäisikin olevan aika huippu paketti perinteisten kestävyyslajien markkinoimiseksi lapsille ja nuorille!
Heidi ja Eetu tuulettavat! Heidillä ja Eetulla koitos sujui kuulemma siten, että lapsi oli kirittäjän roolissa ja Heidi veti triathlonin kovemmilla tehoilla kuin ikinä ennen ;) |
Koitokseen on nyt kuukausi aikaa, joten vielä on hyvin aikaa treenailla. Vanhempien lasten ja nuorten kantsii rohkeasti kysellä vinkkejä ja mahdollisia ohjattuja junnutreenejä lähimmästä triathlonseurasta. Nuorempien kanssa on taas kiva kerryttää perheen yhteisiä kesämuistoja. Toimivaksi todettu setti on esimerkiksi sellainen,
jossa pyöräillään läheiselle järvelle, uidaan ja syödään eväitä ja sitten
poljetaan kotiin. Monet pienet lapset tykkäävät myös siitä, kun he pääsevät polkemaan äidin tai isän juostessa (ainakin mun mielestä oli aikanaan tosi siisti ajaa, kun isä treenasi maralle ;) ). Hauskaa vaihtelua saa menemällä rohkeasti maastopoluille. Jos maasto käy turhan hankalaksi, ei kun lapsi juoksemaan ja äiti tai iskä kantamaan pyörää.
Hyvää treeniä molemmille ;)
Heidi ja Emmi. |
Weetabix triathloniin ja Helsinki City Triathloniin ilmoittaudut edullisemmin 31.7.
mennessä.
ikinä kuullutkaan tälläsestä, tässäkö ois motivaatio piikki tuolle meidän neidillle jos nyt aloittaisi ensi kesään tähdäten yhdessä treenaamisen
VastaaPoista