Polvi leikattu

Polvi leikattiin viikko sitten. Olen todella kiitollinen, että erittäin arvostettu ortopedi Ilkka Tulikoura leikkasi jalan näin pian. Nyt ainakin tiedän, että jalan paranemiseksi on tehty kaikki voitava. Leikkauksen jälkeen fiilis on kuitenkin ollut sen verran huono, että tarvitsin näin pitkän sulatteluajan ennen tänne kirjoittamista.

Päällimmäisenä sairaalareissusta jäi mieleen se paniikki, mitä koin herätessäni nukutuksesta. Anestesialääkärin pikku mokan takia mut jouduttiin nukuttamaan selkäydinpuudutuksen sijaan ja jotenkin onnistuin siinä nukutuksessakin uneksimaan juoksemisesta. Sinänsä siinä ei kai mitään niin ihmeellistä ole, koska muutenkin näen nyt lähes joka yö unia eri paikoissa lentävällä askeleella kirmailemisesta ;). Sairaalan heräämössä sain kuitenkin kehitettyä jonkinmoisen shokin, kun kärsin anestesian aiheuttamasta hypotermiasta ja valtavasta polvikivusta. Onneksi sairaalamömmöt vetävät pään nopeasti uusiin sfääreihin.

Jatkon kannalta painajaismaisinta oli silti se, kun sain muutaman tunnin kuluttua kuulla, missä kuosissa polvi on. Kaatuessani ja polven vääntyessä patella oli mennyt sijoiltaan. Sen seurauksena leikkauksessa jouduttiin korjaamaan parit nivelsiteet ja toinen kierukka ja lisäksi jostain poistettiin muutamia hampaankokoisia luupaloja. Silti pahinta oli, että myös niitä huonosti paranevia rustovaurioita löytyi lumpion takaa. Niitäkin koetettiin korjailla ja siistiä, mutta on silti epäselvää, haittaavatko ne jatkossa. Onneksi vauriot eivät kuitenkaan ole kantavilla nivelpinnoilla.

Pakko myöntää, että lääkärin raaoista kommenteista seurasi alkuun luovutusfiilis. Taistelutahto on kuitenkin herännyt ja haluan tehdä kaikkeni, jotta saisin koiven kuntoon ja juoksisin vielä joskus kovempaa kuin ikinä ennen. Aluksi saan vain koukistella jalkaa kevyesti enkä saa tippaakaan varata sille neljään viikkoon. Lähinnä voin vain maata kotona jalka kohossa. Kepeillä kävelykin on hankalaa, koska polvea alkaa särkeä pystyasennossa. Onneksi sain hommattua myös pyörätuolin lainaksi, joten sillä pääsen edes pienille happilenkeille. Kyllä nousee arvostus pyörätuolikelailijoita kohtaan, sen verran nihkeää tuo tuolin lykkiminen on ;).

Tähystykseen

Magneettikuvauksesta saadun lausunnon perusteella polvesta oli mennyt lumpio sijoiltaan ja sen seurauksena tullut vaurioita nivelsiteisiin ja johonkin luuhun. Noi olis kuulemma nopeasti hoidettavissa, mut lisäksi patellasta oli repeytynyt suuri pala rustoa. Tulikouran mielestä tosin nämä radiologin kommentit eivät olleet ihan oikein, vaan polven ongelmana olisi rikkinäinen kierukka. Mielenkiintoista ja tosi pelottavaa, että näin erilaisia analyyseja voi ylipäätään saada aikaiseksi.

Ensi perjantaina polvi kuitenkin tähystetään. Voi kun homman voisi hoitaa aikaisemmin, sillä tämä odottelu on kaikkein kauheinta. Tosi vaikea asennoitua tekemään yhtään mitään, kun ei tiedä, miten pitkä tauko tulee. Toisaalta kannattaisi purkaa energia vaikka siihen gradun aloittamiseen, mutta toisaalta taas ei haluaisi vielä luovuttaa maailman triathlonhuipulle pyrkimisen suhteen. Kumpaakin kun en usko pystyväni viemään läpi haluamallani tasolla samaan aikaan varsinkin, kun samalla olisi ihan suotavaa hankkia toimeentuloa jostain.

Tässä maatessa sekoaa kyllä pää ihan täysin! Kunpa viikko menisi nopeasti ohi ja saisi vihdoin kuulla lopullisen tuomion jalasta.

Uskomatonta, mutta totta :(

Urheilu on tosiaan pienistä hetkistä kiinni... Polvi vääntyi tiistaina juostessa. Se polvi, missä ei ikinä ennen oo ollut ongelmia. Eilen kävin urheilulääkärillä, joka epäili, että nivelkierukka on rikki. Toivottavasti vaan se. Tänään menen magneettiin ja viimeistään huomenna pitäisi saada parilta eri lääkäriltä mielipide, mitä seuraavaksi kantsii tehdä.

Joka tapauksessa tuntuu aika mahdottomalle, että juoksisin 9vrk kuluttua duathlonin MM-kisassa. Nyt en voi edes kävellä. Mutta ehkä ihmeparantuminen on mahdollista??? Ottaa kyllä tosi rankasti päähän, jos Jenkkireissu jää väliin. Tuli nimittäin ostettua jo lentoliputkin mulle ja Kirsille eli iso menetys jälleen kerran myös rahallisesti. Harmi sekin, vaikka taitaa olla se pienin harmi.

Tällä hetkellä fiilis on todella syvällä pohjamudissa. Pelottaa mennä magneettiin ja kuulla, mitä polvessa on hajalla. Kovin pitkää vammalomautusta ei mun vastoinkäymisten sietokyky enää kestä.