Aurinko piilossa Sunshine Coastilla: eka WC ja DNF

Nyt suututtaa ihan tajuttomasti. Eilen oli vihdoin tosi koitoksen aika, kun käytiin kauden eka maailmancup Mooloolaban beachilla. Vettä satoi ja tuuli. Rankasti. Yli 20 naista 65:stä joutui keskeyttämään kisan eri syistä. Niin myös minä.

Uintini oli jälleen kerran täysi floppi. En osaa sanoa oliko syynä valtavat aallot, suuressa ryhmässä uiminen vai vaan mikä, mutta joka tapauksessa hävisin taas lähes minuutin niillekin uimareille kenen kanssa olen tänä keväänä tasaväkisesti treenannut. Ja eroa kärkeen tuli pahat 1.45 min. Olin taas kerran lähes yksin muiden perässä.

Pyörään lähdin kovaa ja saavutin selvästi edellä meneviä. Mutta muutaman kilsan jälkeen tuli tiukka kurvi. Ajoin siihen liian kovaa. Pyörä lähti alta märällä asvaltilla. Kaaduin. Pystyin onneksi jatkamaan, mutta pyörää korjaillessa meni taas arvokkaita sekunteja. Lisäksi menetin yli puolet vaihteista. En enää saanut kiinni ketään kenestä olisi ollut apua. Jouduin keskeyttämään ennen juoksua, kun kärki oli juossut jo reilun kilsan siinä vaiheessa, kun mulla olisi ollut vielä sama matka pyörää jäljellä.

Vaikea kuvailla, kuinka paljon epäonnistuminen hatuttaa. Mutta ketutus on vaan pakko siirtää syrjään ja jatkaa taistelua. Nyt on selvä, että tarvitsen tiukkaa avovesitreeniä ryhmässä. Se oli yksi syy tulla Australiaan näin pitkäksi aikaa, mutta Brisbanen meressä ei tällä hetkellä saastuneen veden vuoksi voi treenata ollenkaan. Eli nyt on etsittävä kunnon treenejä / kisoja seuraaviksi viikonlopuiksi muualta. Kolmen viikon päästä Ishikagissa kämmäilyyn ei ole varaa.