Paranee paranee, mutta hitaasti

Kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin ja itselleni se tänä vuonna meinaa raakaa arkipuurtamista treenien, gradun ja kuntoutuksen parissa. Ei jää pahemmin aikaa päikkäreille, mutta kiva se on kun puuhaa riittää syksyn epämääräisen oleskelun jälkeen! Polvikin paranee koko ajan, mutta taas kerran hitaammin kuin odotan ja toivon. Kävin maanantaina lääkärillä ja tänään fyssarilla ja molemmat suhtautuivat tilanteeseen ihan positiivisesti. Käskivät malttaa sekä jatkaa jumppaamista…

Treenata saan periaatteessa jo mitä vaan ja niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Mutta kyllä sitä käytännössä joutuu tosi paljon säätämään ja rajoittamaan menoa. Hankalinta on, kun polvi käyttäytyy ennalta arvaamattomasti: teimme pari reilut 20 h treeniviikkoa vuoden alkuun ja koipi oli yllättävän yhteistyöhaluinen, mutta sitten kevyellä viikolla polvi yllättävästi huononi. Eli nyt voi mietiskellä tuliko väsy vaan reilusti rasituksen perään vai onko polvi triathlonistin unelma ja toimii sitä paremmin mitä enemmän treenaa ;).

Vaikka määrää saa siis edes hiukan tahkottua, niin lajivalikoima on edelleen valitettavan suppea. Juosta ei pysty. Tai kyllähän juoksu tavallaan jotenkuten onnistuu, mutta on se semmoista linkkaamista ettei oo mittään järkee. Pääasiassa aika onkin kulunut uima-altaassa ja sisäliikuntavälineiden parissa. Onneksi myös lunta ja talvea riittää ja hiihtely sujuu, kun malttaa etsiä tasaisempia reittejä. Varsinkin perinteisen suksiminen on ollut ihan älyttömän hienoa – siinä tulee aina niin mahtavan vanhanaikainen fiilis, kun tahkoaa menemään kuin marja-liisa konsanaan. Nyt mulla on pieni flunssa päällä, mutta jos olo tokenee, niin viikonloppuna on runsaasti liikuntaa luvassa huipennuksena sunnuntain pääkaupunkiseutua kiertelevä ”laturetki”!

Vuosi meni ja uusi alkaa!

Joulu sujui tänä vuonna leppoisasti perinteisissä merkeissä. Herkkuja nautiskelimme mahan täydeltä, piirrettyjä ja romanttisia elokuvia katsoimme joka päivä ja nukuttua tuli uskomattoman paljon. Joulun kruunasi pari superkevyttä hiihtelyä kauniilla valkoisilla hangilla.

Vaikka lajivalikoima on laajentunut jopa hiihtoon, on polven paraneminen silti ollut hitaampaa, mitä uskoin. Tai sitten vaan maltti alkaa olla lopuillaan. Joka tapauksessa treenaaminen on edelleen täytynyt pitää tosi kevyenä. Määrää saan onneksi jo tehtyä kohtalaisesti. Innostuin pari viikkoa sitten ottamaan karstoja koneesta uima-altaassa ja stepperin päällä ja siitä fiilistelystä seurasi viikoksi ikäviä uusia kipuja. Kai sitä on vaan pakko malttaa tehdä alavauhtista niin kauan kunnes koipi edes taipuu normaalisti. Juoksunkin aloittamiseen taitaa mennä vielä jokunen viikko. Olen kyllä jo vetänyt lenkkarit jalkaan, mutta meno oli sen verran pahaa linkkaamista, että täytyy nyt alkuun hermottaa koipia pienillä hypyillä ja drilleillä.

Huomenna on sitten viimeinen päivä tältä vuodelta. Itselleni vuosi oli loistavan alun (mm. EM duathlonin pronssi, Saksan mestaruuskisojen 2.) jälkeen aikamoinen koettelemus (kambylobakteeri kesällä ja polven hajoaminen syksyllä). Ensi vuodelle toivoisin edes hieman enemmän onnea. Joulupuurosta sain mantelin, mikä tunnetusti lisää toiveiden toteutumismahdollisuuksia ;)

Valtavat kiitokset vuoden 2009 tukijoilleni Hansatonille, Kuulohansalle, Karhulle, Scorpionille ja Maximille! Kiitokset myös Paulille loistavasta valmennustyöstä! Ja sydämelliset kiitokset äidille, isälle, Kirsille ja kaikille muille, jotka auttoivat minua selviämään synkästä syksystä!

Iloista Uutta Vuotta!!!

Life goes on ;)

Tulipa pitkä tauko blogin päivitykseen. Henkisesti tauko oli kuitenkin tarpeen. Polven prakaaminen oli päälle sen verran kova paikka, että oli pakko unohtaa urheilu ja edes yrittää miettiä jotain muuta. Ja täytyy myöntää, että vaikka kunto nyt on varmasti älyttömän surkea, niin muuten tauko teki vaihteeksi tosi hyvää!

Sairaslomalla tuli eteen paljon uusia asioita. Pahimmassa vaiheessa oli avartavaa huomata, että aika kuluu, vaikkei koko ajan puuhaa yhtään mitään. Aluksi lihaksia särki jatkuvasti ja olo oli kuin vankilassa, mutta pikkuhiljaa alkoi olla jopa mukavaa vain töllöttää kaikkia mahdollisia telkkarisarjoja, maleksia facebookissa ja nukkua pitkiä unia. Kun kyllästys iski, rupesin kutomaan pipoja! Onneksi sain myös pyörätuolin sairaalasta lainaan ja pääsin sen kanssa ulos pitkille koiran ulkoilutuslenkeille haukkaamaan happea.

Löhöilemisestä oli myös se kiva seuraus, että tällä hetkellä en kaipaa jatkuvasti päiväunia! Nyt sitä vasta huomaa, kuinka kova rasitus reilut 15 vuotta kestänyt treenaaminen on kropalle ollut. Vaikka olen käyttänyt polven kuntoutukseen ensimmäisten leikkausta seuranneiden parin viikon jälkeen lähes yhtä paljon aikaa kuin normaalisti treenaamiseen, ei nyt väsytä ollenkaan samalla tavalla. Sain todella mielenkiintoisen gradun aiheen ja vaikka ennen sairauslomaa pidin mahdottomana ajatuksena, että treeniä ja gradua voisi jaksaa tehdä samanaikaisesti, niin ainakin vielä tällä hetkellä intoa ja tarmoa tuntuu riittävän aivan loistavasti molempiin puuhiin. Ja ylikin jää, mutta niin täytyykin jäädä, sillä treenaamiseni on edelleen vain ylikevyttä hissuttelua.

No mutta mitäs sille polvelle kuluu? Kaikki voitava paranemisen eteen on tehty: olen saanut loistavaa fysioterapia apua ja koettanut noudattaa ohjeita parhaani mukaan. Vaikka kuntoutusjutut eivät fysiikkaa rasita, niin ei se päälle kivaa puuhaa ole jumpata jumpan perään. Ja silti paraneminen on ärsyttävän hidasta. Mutta valoa on vihdoin nähtävissä. Nyt pystyn sentään jo uimaan ilman pullareita ja ajamaan ylikevyttä ergoa. Ja lääkärin kommenttien mukaan paraneminen on sujunut niin hyvin, että juoksuakin saan kokeilla jo ennen joulua! Eli luvassa on varmasti jännittävin joululahja sitten lapsuusvuosien!